Rikos ja rahastus, Karo Hämäläinen (WSOY 2022)

Talous

Karo on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan sijoitushuijauksista. Alun perin minua kiinnosti erityisesti WinCapita-osuus. Takavuosina oli lähellä etten lähtenyt siihen mukaan kun tuntemani luotettavat kaverit siihen houkuttelivat.

 

Karon savolainen ”pilke silmäkulmassa”-kirjoitustyyli on miellyttävää lukea. Lukijan pitää olla kuitenkin aika hyvin perehtynyt erilaisiin sijoitustuotteisiin koska erikoissanastoa on paljon.

 

WinCapitan lisäksi kiinnostavia olivat esimerkiksi kertomukset Enronista ja Libor-manipulaatiosta.

 

Kirjan esikatselu:

 

https://books.google.fi/books/about/Rikos_ja_rahastus.html?id=BZaGEAAAQBAJ&printsec=frontcover&source=kp_read_button&hl=fi&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false

 

3 thoughts on “Rikos ja rahastus, Karo Hämäläinen (WSOY 2022)

  1. Minä tein WinCapita:sta yli vuotta ennen sen kaatumista kantelun. En ollut sijoittaja, mutta näin sivusta kuinka se toimi.

    Olivat viranomaistaholla kyllä jälkeenpäin pahoillaan että näin kävi. Kertoivat että kyseessä oli suljettu piiri josta sai tietoa vain liittymällä siihen. Eikä kyseinen viranomainen ollut halunnut ryhtyä sijoittajaksi WinCapitaan. Varmaan vähän sama asia kuin se että poliisin ei ole hyvä ruveta ostamaan kadulta huumeita.

    1. Onkohan väärin perustein hankittu todiste mitätön, vaikka sen sisältö olisi oikein??

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.