Kun kommenteissa hiljattain viitattiin ko. sukuun, laitan kovaleffillä valmiina olleen oheisen tekstin pääsiäislukemistoksi.

Ko. pankkiirisuvun vaiheisiin liittyy aina tarina siitä, miten he saivat 1815 tietoonsa Waterloon taistelun tuloksen ennen muita ja hyödynsivät tietoa.

En sulje pois sitä mahdollisuutta, että finanssimarkkinat olisivat tuolloinkin voineet arvioida väärin sotilaspoliittista tilannetta, mutta juuri muuta merkittävää en tarinassa näe.

Yleisesti nimittäin katsotaan Napoleonin satapäiväisen keisarikunnan olleen alusta asti täysin tuhoon tuomitun hankkeen. Järkevimmät Napoleonin marsalkoista eivät enää häneen liittyneet.

On myös erittäin helppo spekuloida silläkin vaihtoehdolla, että Napoleon olisi lyönyt Wellingtonin Waterloossa. Tällöin jopa Wellingtonilla olisi ollut lähempänä Englannin kanaalin rannikkoa lisäjoukkoja, jäljellä olisi ollut Preussin armeija ja paikalle olisivat rientäneet Itävallan ja Venäjän armeijat. (Juuri näiden viime mainittujen takia Napoleon niin kovaa kiirettä pitikin, ettei saanut omaa armeijaansa kunnolla edes kokoon.) Lähteet: esim. Chandler ja ko. kartasto

Näin ollen tarina Waterloosta on vain hyvä esimerkki anglosaksisen populaarikulttuurin liian suuresta vaikutuksesta.

Sen sijaan luin Napoleonin kenraalin, paroni de Marbotin muistelmia. Niissä kerrotaan, miten Hessen-Kasselin maakreivi /vaaliruhtinas Wilhelm I lähti Napoleonia karkuun Saksasta 1806 ja palasi paikalle vasta 1814. 

Lähtiessään maakreivi talletti hesseniläiselle Rothschildien silloisen pienen pankkiiriliikkeen johtajalle Mayer Amschel Rothschildille erittäin suuren summan metallirahaa, jota ei voinut kuljettaa mukanaan. Painoksi on esitetty esim. 75 tonnia. Summan suuruutta kuvaa se, että maakreiviä pidettiin eräänä Euroopan rikkaimmista henkilöistä. Talletuskoroksi sovittiin pyöreät nolla prosenttia. Marbot ei ilmoita valuuttayksikköä yksiselitteisesti. Koska tiedot ovat epävarmoja ja rahanarvonmuutokset 200 v. periodilla hankalia (hyödykkeiden hinnat kehittyvät hyvin eri tahtiin), tyydyn toteamaan, että suurimman näkemäni arvion (laskettu osuus BKT:stä) mukaan nykyarvo olisi 80 mrd. USD:tä.

Ranskalaiset saivat selville maakreivin viettäneen pankkiirin parissa kokonaisen päivän juuri ennen lähtöään. Pienen pankin tilit tarkastettiin huolellisesti, mutta mitään jälkeä talletuksesta ei löytynyt, sillä mahdollisesti rahat salakuljetettiin pois viinitynnyreissä. Kirjanpitoa oli tietenkin kaksi eri versiota.

Napoleon kielsi kidutuksen käyttämisen, joten pankkiirille ehdotettiin talletuksen jakamista puoliksi niin, että Rothschildit olisivat saaneet keisarilta kuitin koko summan takavarikosta, minkä ehdotuksen Rothschildit hylkäsivät.

Lojaalius tallettajalle ja rohkeus vallananastaja Napoleonia kohtaan osoittautui parhaimmaksi ratkaisuksi, sillä Rothschildit saivat pitää koko summan korkotulot kahdeksan vuoden ajalta, mikä ilmeisesti muodostui heidän myöhemmälle toiminnalleen tärkeäksi pääomaksi.

Kyseessä oli pitkäaikainen, luottamukseen perustuva yritysstrategia eikä mikään lyhytnäköinen keinottelu.