Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä

Politiikkaa – ja miksei talouselämääkin – on viimeisten vuosien aikana vaivannut kavala tauti; kiinnostavuutta on yritetty lisätä hauskuudella, vaikka ongelmat eivät oikeasti naurata ketään. Stand up -koomikkojen apinointi on vain lisännyt politiikan karnevalisointia, ei aitoa kiinnostavuutta. – Nauraa toki saa ja huumoria viljellä, mutta politiikan substanssiksi siitä ei ole.

Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi teki hallitustunnustelija Juha Sipilän parista ensimmäisestä ratkaisusta erinomaisen tarkat huomiot: vaikka yhteiskuntasopimus kaatui, ei Sipilä heittänyt ketään raamit kaulassa ulos, eikä syyttänyt ketään. ”Isänmaan kannalta olisi ollut hienoa, jos työmarkkinoiden korporaatiot olisivat yhdessä rintamassa antaneet selkeän, optimismia ja tulevaisuudenuskoa henkivän viestin. Sellaista ei nyt tullut”, kirjoittaa Ahosniemi 8.5.2015.

Sipilän menettely on uutta, mikä selvästi hämmensi tv-lamppujen paisteessa viime minuutteihin asti roikkumaan tottuneita työmarkkinajohtajia. Sipilä totesi tilanteen jo vuorokautta ennen määräajan päättymistä ja ilmoitti siitä eleettömästi blogissaan. Ei mitään teatteria.

Sama toistui hallituspohjaratkaisussa: Sipilän ykköstavoite oli ollut neljän suuren puolueen hallitus, eli keskustan, perussuomalaisten, kokoomuksen ja demarien, mutta kun se ei ollut mahdollista, ”kokonaisuuden kannalta” paras ratkaisu oli kolmen suurimman puolueen hallitus. Siitä neuvotellaan nyt Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa, joka on pieni kompakti tila verrattuna aikaisempien hallitusneuvottelujen suureen ja mahtavaan Säätytaloon. Neljä vuotta sitten Säätytalon ”hallitusohjelmafestareihin” osallistui nelisensataa poliitikkoa, asiantuntijaa, lobbaria ja avustajaa niin, että yksinomaan sämpylälasku sai eduskunnan maksutoimiston nikottelemaan. Nyt mennään paljon – tosi paljon – pienemmällä porukalla. Ehkä Sipilä ajattelee, ettei määrä ole ratkaisevaa, vaan laatu. – Aika haasteellinen tilanne lobbareille!

Yhteiskuntasopimuksen torppaaminen näyttäytyi ulkopuoliselle vähän epätodelliselta ja nykyaikaan huonosti sopivalta: kaikki, myös ammattiliittojen jäsenet, tietävät hyvin, että työelämää pitää uudistaa. Mutta mitä näimme?  Mieleen tulivat sellaiset sanat kuin ”pysähtyneisyys”, ”itsekkyys” ja ”korporaatioiden arroganssi”. Toivottavasti kuva oli väärä, sillä esillä olleisiin asioihin joudutaan palamaan viimeistään syksyllä.

Historiaa näissä vaaleissa, ja tulevassa hallituksessa, tekevät perussuomalaiset. Puolue otti nyt paikan eturivistä: vuoden 2011 vaaleissa se oli kolmanneksi suurin puolue ja nyt toiseksi suurin eduskuntapaikoilla mitaten. Perussuomalaisten esi-isä Veikko Vennamo jää Timo Soinin rinnalla kalpeaksi haamuksi. Soini on taitava populistijohtaja, eikä hänen älyään kannata aliarvioida esimerkiksi valtiovarainministerinä. Ehkä hänen taidoillaan vaikeat ratkaisut pystytään ”myymään” kansalle ilman suurempia rettelöitä. Esimerkin hän jo antoikin; ”ei pidä puhua vaikeista ratkaisuista, vaan oikeista ratkaisuista”, opetti Soini.

Myös Brysselin kirjeenvaihtajat odottavat kieli pitkänä Soinin ja Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakisin kohtaamista. Siinä slimmattu rokkikukko tapaa Vermossa viihtyvän ravimiehen.

Mitä muodosteilla oleva hallitus sitten merkitsee bisneselämälle? Sipilä on entinen yritysjohtaja ja hän varmastikin tuo poliittiseen johtamiseen yrityselämän oppeja. Hän ymmärtää bisnestä, saa nähdä ymmärtääkö bisnes Sipilää pääministerinä. Biotalous on hänen lempilapsensa ja samalla mantra. Mutta hallituksessa on kaksi muutakin puoluetta ja ohjelmaneuvottelut vasta edessäpäin.

ps. Small talk on tärkeä metodi ihmisten tutustumisessa. Nyt yritysjohtajien kannattaisi golfin sijasta panostaa raviurheiluun ja Englannin liigaan. Jos tietää Millwall FC:n viimeiset ottelut, on valtion rahoistakin helpompi puhua. Ja Vermon vedonlyöntijonossa voi aina vaihtaa viimeiset talouspolitiikan ”kaksari-vihjeet” Timo Soinin kanssa. Eli seurattavaa riittää!

—

Lue Punaisen mukin blogia.