Sosialismi voittoon Euroopassa?

Europarlamenttivaalit lähestyvät, ja näissä vaaleissa taitaa käydä kerrankin niin, että valittujen meppien kotimaa ei ole niinkään merkittävässä huomiossa kuin se, millaista politiikkaa edustajat tulevat ajamaan. Tätä voidaan pitää varmastikin kaikkien äänestäjien kannalta hyvänä asiana. Uusi ajattelutapa ei vain ole tullut vastaanotetuksi mitenkään riemuisasti vanhojen valtapiirien ympärillä. Tavallaanhan se on aivan luonnollista: kuka vallastaan haluaisi vapaaehtoisesti luopua?

Perinteinen valtataisteluasetelma on ollut vasemmisto vastaan oikeisto. Saman asian voi sanoa myös niin, että vastakkain ovat sosialistit ja porvarit. Talouspoliittisessa mielessä suurin ero on siinä, kuinka suuri osa julkisella sektorilla tulisi olla. Tämä selkärankoihin iskostunut taisteluareena on saanut uuden haastajan, ja antiikin Kreikan tavoin keskenään nahistelleet Sparta ja Ateena kokosivat voimansa lyödäkseen uuden ulkopuolisen uhkailijan, Persian.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Ranskassa käytäviin kunnallisvaaleihin on lähdetty uudella strategialla liikkeelle. Porvaripiirejä edustava UMP ja sosialistit ovat vedonneet kannattajiinsa, että nämä äänestäisivät verivihollistaan siinä tapauksessa, ettei heidän omalla ehdokkailla ole käytännössä jakoa päästä kaupunginjohtajiksi. Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että varteenotettavaksi haastajaksi noussut Kansallinen rintama FN pitäisi kukistaa.

Tällainen kuvio on tuttua muistakin euromaista. Vaikka Saksassa ei olekaan ennenkuulumatonta se, että CDU ja SPD ovat yhteishallituksessa niin tämän aiheutti eurokriittinen AfD pudottamalla CDU:lle mieluisimman kumppanin – liberaalit – ulos äänikynnyksen vuoksi. Italiassa viiden tähden protestiliike ravistutti sekin hallituskuvioita. Italiassa oikeiston ja vasemmiston liitto ei toiminut kovinkaan hyvin, ja pakka on ollut sekoituksessa tämän tästä. Vaaleilla valittua pääministeriä ei olla maassa nähty pieneen hetkeen.

 

Liian suuri on tehoton

Mikä sitten on vanhojen valtapiirien yhteinen vaihtoehto? Se on mielestäni täysin epärealistinen tavoite saada aikaan yhä tiiviimpi liittovaltio. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se, että eurooppalaisessa yhteistyössä on liian monta eri tasoa. Euroopan Unionissa on useita maita, joilla ei ole yhteisvaluuttaa – eikä sen puolen suuria intojakaan liittyä siihen. Liittovaltiossa pitäisi olla yhteinen (liitto)valtiovarainministeriö, mutta onko realistista ajatella brittien luovuttavan verotusoikeutensa manner-Eurooppaan? Minusta ei ole.

Toinen hyvin suuri ongelma on massiivinen koko. Jo nyt on huomattu, että kojeiston "hävikki" on toista sataa miljardia euroa vuositasolla. Mitä suuremmat hallintorakennelmat, sitä helpommin rahaa katoaa teille tietämättömille. Tällöin ratkaisujen joukossa ei voi oikein olla muuta kuin verotuksen kiristäminen, jotta monien kauhistelema velkaantuminen pysyisi kurissa. Tämä olisi sosialismin voittokulkua. Porvaripiireissä mieluusti leikattaisiin taas julkista tuhlausta, ja saada yksityiselle puolen markkinatalouden sääntöjen mukaan suurempi huomioarvo. Jättileikkauksissa on vain se huono puoli, ettei se ole lainkaan suosittua – siis näin yleisesti ottaen.

Lisäksi on huomioitavaa se, että "maan tavaksi" joissain päin äitynyt korruptio on pikemminkin rönsyillyt yhteisiin projekteihin ennemmin kuin että se olisi kitkeytynyt pois.

 

Laulaako kukko käskien?

Two-pack ja six-pack sopimusten mukaan euromaiden julkista rahankäyttöä tulisi tarkkailla ja hillitä. Tuttuja sävelmiä jo Maastrichtin sopimuksen ajoilta. Niitä sääntöjä ei vain noudatettu. Varmastikin siksi, että jähmeillä säännöillä ilman olosuhteiden huomioonottamista ei saavuteta hyvää lopputulosta. Ja kun sääntörikkomuspeli avattiin Saksan toimesta jo vuonna 2003 niin sitten oli paha enää mennä puuttumaan muiden maiden sopimusrikkomuksiin. Sopimuksesta tuli kuollut kirja.

Vastaavasti uusien talouskurisopimusten kohdalla lipsumisvaraa on myönnetty, vaikkakin sen on mainittu olevan harkintaperusteista. Harkintaa on toden totta jouduttu käyttämään. Nimittäin mitä vähemmän harkinnan suomaa lipsumisvaraa on tarjolla, sitä äänekkäämpi protestiliike on kuhunkin maahan syntynyt. Tämän on voinut havaita laajalti. Se viestittäisi silloin sitä, että porvaripiirien halu saada julkista rahankäyttöä pienemmäksi on vastatuulessa. Leikkauslinjaa vaativat joutuvat vastaanottamaan karun viestin: jos me leikkaamme näin mittavasti niin me menetämme vallan protestiliikkeille. Ja näiden liikkeiden jälkeen voikin olla, että koko unelmamme yhteisestä liittovaltiosta jää vain hapan muisto. Kukko ei laula käskien.

On siis hyvin todennäköistä, että Euroopassa sosialismi ottaa yliotteen. Viimeisin nyanssi tuli hetki sitten, kun esitysluonnos eurooppalaisen pankkiunionin viimeisestä peruspilarista näki päivänvalon.

One thought on “Sosialismi voittoon Euroopassa?

  1. Liian suuri on useimmissa tutkimushankkeissa tehoton

    Tuo mainitsemasi EU- tason suuriin projekteihin hiipivä tehottomuus on minulle tuttua tutkimushankkeiden osalta. Jos projekteihin on tarjolla yhteistä rahaa niin tutkijat menevät niihin mukaan. Kyllä meille tutkijoille raha kelpaa. Olemme kuitenkin kaikenkaikkiaan riippuvaisia rahoittajien tahdosta.

    Mutta suurten, keskitetysti ohjattujen tutkimushankkeiden tulokset ovat yleensä heikkoja. Parhaat tulokset saadaan mielestäni hajautetuissa hankkeissa, joita ei ole keskitetysti ohjattu. Niissä tutkijat kilpailevat siitä, kuka pystyy tekemään merkittävimpiä uraauurtavia havaintoja sen sijaan että he kilpailisivat siitä miten hyvin heidän tutkimussuunnitelmansa sopii EU kattoprojektin päämääriin.

    Liian suuri on useimmissa tutkimushankkeissa tehoton aivan niin kuin sanot.

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com