Eurooppa pärjää; Suomen talous heikossa tilassa

Palkansaajien tutkimuslaitos laski Suomen tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvuennusteen 0,9 prosenttiin viime syyskuun 2,1 prosentista (PT:n talousennuste). Ennustetta alennettiin, koska viime vuoden viimeisen neljänneksen kokonaistuotanto supistui vastoin odotuksia. Myös tämän vuoden tammikuun teollisuustuotanto ja vienti tuottivat pettymyksen.

Suomen teollisuustuotanto verrattuna muihin Euroopan maihin (Lähde: PT)

Suomen talous kääntyy Palkansaajien Tutkimuslaitoksen mukaan tänä vuonna nousuun muun Euroopan perässä. Kasvu jää kuitenkin Eurooppaa hitaammaksi. Ensi vuonna Suomen bkt:n ennustetaan kasvavan 2,2 prosenttia ja näin samaa vauhtia kuin esimerkiksi euroalueella keskimäärin. Sekä tänä että ensi vuonna Suomen talouskasvua rajoittavat ostovoimaa leikkaavat matalat palkankorotukset ja suhteellisen kireä finanssipolitiikka.

Related Posts