Sote-uudistukset – mahdollisuus sijoitustoiminnalle?

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola

 

On tärkeää, että sote-uudistuksia tehdään, vaikka kukaan meistä ei pysty vielä sanomaan, kuinka hyvin ne tulevat onnistumaan. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli nykymeno jatkuisi, pienet kunnat tekisivät konkursseja. Alle 10.000 asukaan kunnissa sote-menot voivat olla lähes 80 % kaikista kunnan menoista ja sote-kulujen keskimääräinen kasvuvauhti on 7 % vuodessa. Samalla pienten kuntien verokertymä pysyy tasaisena tai jopa pienenee. Valtionvarainministeriö on laskenut, että mikäli mitään säästöjä ei tehdä, kunnallisveron pitäisi olla keskimäärin 27 % viiden vuoden kuluttua. Muutamia vuosia sitten 18 %:in kunnallisveroa pidettiin korkeana.

Jäykät rakenteet, huono johtaminen ja valtava byrokratia ovat johtaneet siihen, että kuntasektori ei ole kiinnostava työnantaja ammattitaitoisille ihmisille. Yksityiset terveys- ja palveluyritykset ovat tulleet tarjoamaan kilpailevia ratkaisuja, joilta kunnat ovat voineet ostaa sote-tarpeita palveluina. Tämän edellytyksenä on ollut se, että sopimukset ovat pitkäkestoisia, jotta myös yksityinen toimija tai yritys pystyy suunnitelmallisesti investoimaan palvelun laatuun ja varmistamaan, että palvelu tehdään normien mukaisesti.

Uudistus on johtanut siihen, että on syntynyt paljon pieniä palveluyrityksiä vanhusten hoitoon, kotipalveluihin, varhaiskasvatukseen ja päihdehuoltoon, puhumattakaan erikoissairaanhoidosta. Myös kansainväliset yritykset ovat kiinnostuneita Suomen markkinoista ja muutama suuri toimija, kuten Attendo ja Terveystalo, ovat jo ulkomaisessa omistuksessa. Trendi on kuitenkin selvä; yksityinenkään sektori ei pärjää tällä toimialalla ilman riittävän suurta ”kriittistä massaa”, jolla melko matalakatteisesta liiketoiminnasta voidaan saada palvelua, jota on järkevää tehdä.

Nyt menossa on koko yksityisen sote-palvelusektorin konsolidointi. Terveystalo vaihtoi omistajaa viime vuonna ja markkinoilla liikkuu huhuja, että muitakin isoja yritysjärjestelyjä on tapahtumassa. Näiden yritysjärjestelyjen arvostuksia on myös mielenkiintoista seurata. Norvestiassa me uskomme suomalaiseen omistukseen ja osaamiseen. Me uskomme siihen, että suomalaisittain omistettu ja johdettu yritys on paikallisena toimijana aina lähempänä asiakasta ja ymmärtää suomalaisen hyvinvointivaltion ja terveyspalvelujen merkityksen suomalaisessa kulttuurissa. Norvestian kohdeyhtiö Coronaria Hoitoketju Oy on hyvä esimerkki siitä, että suomalainen toimija voi menestyä ja saavuttaa asiakkaiden silmissä hyvän toimijan maineen. Jatkamme yhtiön kehittämistä yhdessä muiden omistajien kanssa ja tavoittelemme merkittävää asemaa ja osaamista myös sote-uudistusten jälkeisessä markkinassa.  

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8