S&P 500 NH-NL markkinakatsaus, ei mitään kaunista katseltavaa.

Aikaisemmin pohdiskelin, josko saamme nähdä edellistä kahta 200dema kolkuttelua kovakouraisemman kolmannen kohtelun. Sieltähän se tuli ja kriittisenä pidetyt 200dEMA sekä 200SMA antoivat periksi. NH-NL kuvaaja antaa meille kahdenlaista viestiä. Ensinnäkin kaikki kolme tarkastelemaamme ajanjaksoa ovat reilusti pakkasella tehden harvinaisen syviä pakkasennätyksiä. Keskipitkällä aikavälillä tämä ennakoisi indeksille jatkoliukua. Lyhyellä aikavälillä nämä tasot tahtovat luoda vahvasti ylimyytyjä tiloja osakkeille ja houkuttelevat shortteja kotiuttamaan voittoja. Nousupyrähdykset saavat sijoittajat keventämään omistuksiaan. En yhtään yllättyisi vaikka näkisimme lyhytkestoisen pompun eilisen oksennuksen perään. Olisi luontevaa, että indeksit palaisivat antamaan läksiäispusun 200dEMA:lle ennen kuin jatkavat matkaansa.

S&P 500 indeksin osakkeista eilisen päätöskurssin mukaan 63 % osakkeista on 200dEMA:n alapuolella ja 77 % lapuista on kesäkuun indeksipohjaa syvemmällä sukelluksella. Koko vuotta ajatellen ollaan tilanteessa, jossa 53 % S&P 500 osakkeista on vuoden aloitusta alemmalla tasolla.

Kokonaiskuva ei näytä kovin ruusuiselta. Tästä kielii sijoittajien pako kultaan, joka kolkuttelee pian 1700 dollarin hintalappua. Pelot paljastuvat parhaiten mielestäni katsomalla EUR /CHF liikettä.

Euroopan vakavaan velkaongelmaan kun lisätään, täyttä vauhtia rapautuvan CMBS markkina ja vakavan harhaiselle pohjalle rakentunut Kiinan taloustilanne sekä Nopeasti heikkoon suuntaan kääntynyt Australian taloustilanne, näyttäisi melko selvältä, että rahan painaminen tulee jatkumaan ja eri omaisuuslajista toiseen pyyhkiytyvät inflatoriset aallot kiertävät jälleen pian maapalleroamme.

 

Iloista ja aurinkoista päivää!

Matias

www.ViikkoRaha.info

 

 

Related Posts