STTK: Läpinäkyvä ja avoin palkkausjärjestelmä luo oikeudenmukaisuutta ja motivaatiota

  STTK:n kampanja ”Reilu työ kuuluu kaikille” jalkautuu Poriin SuomiAreena-tapahtuman yhteydessä. Kansalaistorilla kävijöiltä kysyttiin, onko palkkasi reilu suhteessa työtehtäviin. Yli kahdestasadasta vastaajasta 49 prosenttia pitää palkkaansa reiluna, 51 prosenttia epäreiluna. Reilu ja tasa-arvoinen palkkaus mainittiin myös useassa viestilapussa, joita kerättiin STTK:n kansalaistorin teltan seinään.

   Yhä useammalla työpaikalla on käytössä jonkinlainen palkkausjärjestelmä. Pääsihteeri Leila Kostiainen korostaa, että palkkausjärjestelmien tulee olla läpinäkyviä ja avoimia.
– Näin vähennetään syrjivää ja epäoikeudenmukaista palkkausta. Palkkauksen perusteiden ja arviointijärjestelmien on oltava avoimesti laadittuja, jotta työntekijät ymmärtävät arvioinnin yhteyden palkkaukseen sekä pystyvät itse arvioimaan palkkauksensa perusteita.

Naisen euro laahaa miehen euron perässä. STTK:n keskeinen tavoite on naisten ja miesten välisen palkkatasa-arvon edistäminen.
– Maan hallituksen kunnianhimoinen hanke kaventaa naisten ja miesten välistä palkkaeroa on jäänyt yleisen talouskurimuksen jalkoihin. Työtä palkkatasa-arvon saavuttamiseksi pitää kuitenkin jatkaa. Palkkatasa-arvon edistäminen edellyttää paitsi rahaa, myös palkkausjärjestelmien käyttöönottoa ja kehittämistä kaikilla toimialoilla. Palkkauksellista tasa-arvoa edistetään myös ottamalla käyttöön tulospalkkaus ja voittopalkkioita myös naisvaltaisilla aloilla

One thought on “STTK: Läpinäkyvä ja avoin palkkausjärjestelmä luo oikeudenmukaisuutta ja motivaatiota

  1. Palkkatasa-arvo

    Mutta eihän Suomessa ole palkkaeroa, on vain eroa bruttokuukausiansioissa. Sehän ei tarkoita palkkaeroa, sillä jos naiset saavat noin 83 % miesten bruttokuukausiansioista, niin miehet vastaavasti tekevät noin 15 -20 % enemmän työtunteja kuukudessa kuin naiset.

    Tuntipalkka tehtyä työtuntia kohden on miehillä ja naisilla on suunnilleen sama Suomessa. SE ON TASA-ARVOA SE!

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi