On ihan selvä, että alempana on oletuksia, joitten painotuksista varmaan kinastellaan vuosikymmeniä. Kauhean mielelläni en kuitenkaan puhuisi pelkistä mielipiteistä, sillä olen oletukset tehnyt pyrkien objektiivisuuteen ja todellisten tapahtumien tulkitsemiseen. Viimeinen kappale on asia erikseen.

Oletus 1: Suomen EU-politiikka

Oletan että kolmiossa TP M. Ahtisaari – PM P. Lipponen ja min. S. Niinistö pyrittiin EU:n kaikkiin pöytiin turvallisuuspoliittisistakin syistä. Asiaan ovat viitanneet esim. M. Koivisto ja UM Heikki (siis HEIKKI) Haavisto.

Oletus 2: EU:lle ei syntynyt uskottavaa turvallisuuspolitiikkaa. Toistan tuon nootitetun tekstini 9.3.2022: ”Pääministerimme Sanna Marin lienee herännyt prinsessan todella pitkästä unestaan muistuttelemaan EU:n turvatakuista. Muuten hyvä, mutta onko sellaisia?

Ex kansanedustaja ja VTT Jukka Tarkka väittää, ettei ole. Kyse on siitä, että SDP:n voimakaksikko Halonen – Tuomioja ei sellaisia halunnut EU:n Nato-mailta, vaan ainoastaan Ruotsin tapaiselta sotilasmahdilta. 

Tietenkin poliitikot voivat paljon asioita jälkeenpäin kiistää, mutta ehkä SDP:n voimakaksikkoa Halonen – Tuomiojaa kannattaa tarkastella lähemmin. Toinen tohtori Markku Salomaa kuvaa esittelemässäni kirjassa Halosen yksisilmäisen myönteistä asennetta Venäjään. Tuomioja puolestaan vielä ollessaan Suomen ulkoministerinä 2014 asioi Venäjän tiedustelu-upseerin kanssa. Sitten ihmetellään, miksi USA suhtautui tähän kaksikkoon torjuvasti.

Ja kauniiksi lopuksi, kysymys on kovin teoreettinen. Mitään hyvin toimivaa EU:n puolustusta ei ole, sillä useimmat EU-maat kuuluvat Natoon ja Jukka Tarkan mukaan nämä maat taasen eivät anna Suomelle turvatakuita Lissabonin sopimuksen perusteella. Ja juuri sen takia viittasin alussa prinsessa Ruususen uneen, josta herääminen tapahtui Putinin herättämänä.

Kolmas tutkija kirjoittaa artikkelissa ”Artikla 42.7:llä on vielä matkaa EU:n todelliseksi turvatakuuksi” seuraavaa:

”EU:n perustuslakihankkeen kaaduttua kysymys EU:n turvatakuista nousi esille uudelleen Lissabonin sopimusneuvotteluissa. Myös tässä yhteydessä Suomi kuului niiden jäsenmaiden joukkoon, jotka kannattivat turvalausekkeen väljää sisältöä. Lausekkeen ’kaikin käytettävissä olevin keinoin’ tilalla oli alun perin sotilaalliset keinot.”

Tämä tilanne ei ole kovin kummallinen. Kv. politiikassa ei ole toimijoina pelkkiä valtioita, vaan myös valtion sisäisiä puolueita ja henkilöitä. Selvää kuitenkin, on että em. toimet romuttivat 2000-luvulla Suomen 1990-luvun jälkipuoliskon ulkopolitiikan pyrkimykset. Ensin Suomi halusi EU:n kaikkiin pöytiin ja sitten osallistui EU:n turvallisuuspolitiikan amputointiin. Ja mitään johtopäätöstä EU:n turvallisuuspolitiikan kastraatiosta ei Suomessa tehty.

3) Olen tänään lukenut tukka pystyssä median otteita Lauri Nurmen uudesta kirjasta. Kaksi asiaa aihepiiristä olen itsekin hahmottanut: brittien tärkeän roolin ja jäätyneen konfliktin mahdollisuuden. Valtaamalla pikkuisen pläntin Suomea Venäjä olisi estänyt maamme Nato-jäsenyyden.

Kaikki meni Suomelle hyvin Ukrainan vastarinnan takia. Harvoin palovakuutusta myönnetään enää siinä vaiheessa, kun naapuritalossa palaa, joten kiitokset Natollekin. Ukrainan kansa ansaitsisi kaikki korkeimmat suomalaiset kunniamerkit ja maamme johto puolestaan jänishousumitalin kahden hörökorvan kera.