Suomen pienyrityskenttä uudistuu ripeästi, uusia yrityksiä syntyy enemmän kuin koskaan

Yhteiskunta

Suomen pienyritykset uudistuvat vauhdilla. Uusia yrityksiä syntyy nyt enemmän kuin koskaan 2020-luvulla ja vanhoja kuolee nopeammin kuin koskaan. Mutta uusia syntyy silti moninkertaisesti sen mitä vanhoja kuolee.

Tänä vuonna 31. lokakuuta mennessä oli perustettu hieman yli 47 000 uutta yritystä, kun vielä viime vuonna luku oli vastaavana ajankohtana hieman vajaa 44 000. Yrityksiä on perustettu tänä vuonna etenkin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan (6 021 kpl), kuljetuksen ja varastoinnin (4 789 kpl) sekä maa-, metsä- ja kalatalouden (4436) aloille. Myös paljon konkursseja kokeneelle rakennusalalle on perustettu vajaa 3 600 yritystä.

“On positiivinen merkki, että uusia yrityksiä uskalletaan perustaa. Varmoja syitä uusien yritysten perustamisinnolle on hankala sanoa, mutta esimerkiksi moni konkurssin kokenut yrittäjä on saattanut perustaa uuden yrityksen. Tänä vuonna on ollut myös paljon muutosneuvotteluita ja isojakin yrityksiä on mennyt nurin. Tilanne on saattanut johtaa siihen, että moni työpaikkansa menettänyt on päättänyt kokeilla siipiään yrittäjänä”, pohtii Asiakastiedon tuoteomistaja Jaakko Nors.

“On positiivinen merkki, että uusia yrityksiä uskalletaan perustaa. Varmoja syitä uusien yritysten perustamisinnolle on hankala sanoa, mutta esimerkiksi moni konkurssin kokenut yrittäjä on saattanut perustaa uuden yrityksen. Tänä vuonna on ollut myös paljon muutosneuvotteluita ja isojakin yrityksiä on mennyt nurin. Tilanne on saattanut johtaa siihen, että moni työpaikkansa menettänyt on päättänyt kokeilla siipiään yrittäjänä”, Nors pohtii.

Konkursseja tehdään enemmän kuin koskaan

Vaikka vuotta 2024 on jäljellä vielä yli kuukausi, konkurssiin on ajautunut jo tässä vaiheessa vuotta lähes 2 700 yritystä.

Alle 199 000 euron liikevaihdon yritykset muodostavat merkittävän osan konkurssia hakeneista yrityksistä, mutta konkurssiin hakeutuvien yritysten määrä on kasvanut kaikissa liikevaihtoluokissa. Eniten konkursseja haettiin Uudellamaalla, toiseksi eniten Varsinais-Suomessa.

“Suomessa tehdään parhaillaan synkkää taloushistoriaa. Jo viime vuosi oli konkurssien lukumäärällä mitattuna 2000-luvun mittapuulla omaa luokkaansa, sillä viime vuotta edeltävä ennätys oli vuodelta 2009, jolloin konkurssiin ajautui 2 242 yritystä. Viime vuodet ovat olleet yrittäjille haastavia muun muassa pandemian, korkojen nousun ja yleisen taloustilanteen vuoksi, ja tämä näkyy nyt konkurssiin ajautuneiden yritysten ennätyksellisessä määrässä”, kertoo  Jaakko Nors.

Eniten konkurssiin on hakeutunut tänä vuonna pieniä, alle 199 000 euron liikevaihdon yrityksiä, mutta konkurssiin hakeutuvien määrä on kasvanut myös kaikissa suuremman liikevaihtoluokan yrityksissä. Esimerkiksi vuonna 2021 konkurssiin hakeutui 79 yritystä, joiden liikevaihto oli 2-9,9 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna saman kokoluokan yrityksissä vastaava luku on 171 kappaletta.

Merkittävä osuus, peräti 63 %, tänä vuonna konkurssiin hakeutuneista yrityksestä on Uudeltamaalta. Toiseksi eniten konkurssiin hakeutuivat varsinaissuomalaiset yritykset, joiden osuus kaikista konkurssiin hakeutuneista yrityksistä on 13,5 %. Eniten konkurssiin on hakeutunut vuonna 2024 rakennusalan (707 kpl), tukku- ja vähittäiskaupan (523 kpl) ja majoitus- ja ravitsemusalan (334 kpl) yrityksiä.
Konkurssiin vuonna 2024 hakeutuneet yritykset maakunnittain

“Ylivoimaisesti suurin osa konkurssiin hakeutuneista yrityksistä on alle neljän työntekijän yrityksiä, mutta valitettavasti myös useamman työntekijän työllistäviä yrityksiä menee nyt enemmän nurin kuin aiemmin. 5-9 työntekijää työllistäviä yrityksiä on hakeutunut tänä vuonna konkurssiin jo 404 kappaletta, kun vuonna 2023 vastaava määrä oli 336 yritystä. 10-19 työntekijää työllistäviä yrityksiä on hakeutunut tämän vuoden aikana konkurssiin jo 194 kappaletta”, kertoo Nors.

2 thoughts on “Suomen pienyrityskenttä uudistuu ripeästi, uusia yrityksiä syntyy enemmän kuin koskaan

  1. Onkos selvitetty montako uutta yrittäjää on tullut, vai onko kyseessä vanhojen yrittäjien uusia pöytälaatikkofirmoja tai joku perustanut monta uutta yritystä huvikseen, kun nykyisin ei taideta vaatia enää minimiosakepääomaa vaan yrityksen perustaminen on lähes ilmaista?

  2. Asiakastieto varmaan tietäisi sen miten aloittaneet yritykset ovat ensimmäisten vuosien aikana toimineet.

    Minulla on se kokemus että kyllä yrityksen perustamisesta on ollut kaikkea pikku kulua ja vaivaa. Pankkitili pitää aukaista, tilinpäätös pitänee tehdä, … Joku syy, vaikkapa vaan vähäinen, pitää varmaan olla, jos yrityksen haluaa perustaa.

    Tiedän että jotkin yritykset on perustettu esimerkiksi seuraavista syistä:
    – Yritys on perustettu siltä varalta että tulisi konsultintöitä
    – Jotkin työnantajat suosivat yrittäjä-työntekijöitä. Työnantajan vastuut ovat pinempiä kun työntekijät ovat ulkoisia konsultteja tms…
    – Jotkin työntekijät haluavat työskennellä yrittäjinä. Verotus on keveämpää kun osan tuloista voi ottaa palkkana ja osan osinkoina. Osan voitoista voi myös jättää yritykseen ja tulouttaa itselleen palkkana/osinkoina tulevina vuosina…

    Olisi kiva tosiaan tietää miten moni noista 47000 tänä vuonna perustetuista yrityksistä tuottaa lähivuosina oikeaa lisäarvoa.

Vastaa

Related Posts