Suomen talouskasvu piristynyt mutta kuluttajien velkaantuneisuus kasvanut

Vaikka talous on kasvanut, velkaongelmat eivät ole vähentyneet samassa suhteessa. Suomen talouskasvu on toukokuussa ollut nousujohteista, ja teollisuus otti 66,7% harppauksen uusien tilausten määrässä edellisvuoteen verrattuna. Yksityiset kuluttajat ovat jo pitkään olleet Suomen talouskasvun tärkein perusta, ja vienti on myös nousussa Suomen Pankin tekemän Suomen talouden ennusteen mukaan. Talouden nousulla on tapana nostaa optimismia kulutuksen suhteen ja siten ehkä vaientaa järjen ääntä kulutuspäätöksissä, mistä voi seurata huolettomampi suhtautuminen talousasioiden hoitoon.

Talouden kasvulle kulutus on elintärkeää, sillä se luo positiivisen kehän, jossa työpaikkoja syntyy vastaamaan kasvaneeseen kulutukseen ja työttömyyden vähentyessä kulutus lisääntyy ja verotuloja syntyy. Talouskasvusta huolimatta kulutusluottoja otetaan Suomessa kuitenkin vuosittain kasvavissa määrin, ja tänä vuonna velkaantuneisuus on kasvanut eniten viiden vuoden tarkastelujaksolla. Lisäksi maksuhäiriömerkintöjä on tullut 100 000 enemmän kuin edellisvuoden alkupuolella, mikä vastaa 12% kasvua edellisvuoteen verrattuna.

Lainoja haetaan enemmän, mutta niitä ei kilpailuteta

Lainanotossa tärkeää on vaihtoehtojen kilpailuttaminen ja tarkka harkinta, jotta saa varmasti parhaan sopimuksen ja välttyy maksamasta liikaa. Kulutusluottoa harkitessa täytyy myös ottaa huomioon lainan tarpeellisuus. Investoinnin arvoa kasvattava laina, esimerkiksi sijoitus -tai omistusasunnon remontointi on perusteltua. Kun on päättänyt tehdä oikeasti tarpeellisen hankinnan, järkevien kulutuspäätösten tekemisessä tulisi seuraavaksi vertailla eri lainantarjoajat ja vaihtoehdot. Finanssialan tutkimusraportin mukaan suuri osa lainanhakijoista ei välttämättä edes tiedä, mitä kaikkia lainantarjoajia markkinoilla on Lisäksi suurin osa kilpailuttaa lainatarjouksen vain kahdella eri pankilla tai kysyy tarjousta omasta pankistaan, vaikka lainan voi saada muualtakin kuin omasta pankista. 10 000 e kulutusluotolle viiden vuoden laina-ajalla voi vertailun jälkeen kertyä yli 1500 e euron eroja kokonaiskustannuksissa.

Lähteet:

Suomen Pankki, Suomen talouden ennuste 2017-2019

Kauppalehden uutinen maksuhäiriömerkinnöistä

VertaaEnsin.fi lainavertailu

Finanssialan tutkimusraportti 2017

Tilastokeskus

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä