Suomen & Viron julkishallintojen teknisiä toteutuksia yhdistetään

Suomen ja Viron julkishallinnot siirtyvät kevään 2017 aikana käyttämään yhteistä digitaalista väylää kansalaisiin päin. Järjestelmän nimi on Suomen puoleisessa osassa Suomi.fi ja Viron puoleisessa osassa X-road. 

Suomessa julkisen hallinnon organisaatioille ensisijainen tiedonsiirtoratkaisu Suomi.fi -palveluväylä perustuu X-road-teknologiaan. Palveluväylä on otettu Suomessa käyttöön 2015 osana Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelmaa, ja julkishallinnon organisaatiot on velvoitettu sen käyttöön lailla.

Julkisten palveluiden alustan yhteistä kehittämistä varten on perustettu ”Nordic Institute for Interoperability Solution”  instituutti, joka jatkaa jo nyt toimivaa julkishallintojen yhtenäistämiseen liittyvää käytännön työtä Suomen ja Viron välillä. Kevään 2017 aikana Viron X-road ja Suomen palveluväylä on tarkoitus kytkeä teknisesti yhteen.

Sopimus instituutin perustamisesta allekirjoitetiin 7. maaliskuuta osana Viron presidentin Kersti Kaljulaidin valtiovierailua.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt