Suomen & Viron julkishallintojen teknisiä toteutuksia yhdistetään

Suomen ja Viron julkishallinnot siirtyvät kevään 2017 aikana käyttämään yhteistä digitaalista väylää kansalaisiin päin. Järjestelmän nimi on Suomen puoleisessa osassa Suomi.fi ja Viron puoleisessa osassa X-road

Suomessa julkisen hallinnon organisaatioille ensisijainen tiedonsiirtoratkaisu Suomi.fi -palveluväylä perustuu X-road-teknologiaan. Palveluväylä on otettu Suomessa käyttöön 2015 osana Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelmaa, ja julkishallinnon organisaatiot on velvoitettu sen käyttöön lailla.

Julkisten palveluiden alustan yhteistä kehittämistä varten on perustettu ”Nordic Institute for Interoperability Solution”  instituutti, joka jatkaa jo nyt toimivaa julkishallintojen yhtenäistämiseen liittyvää käytännön työtä Suomen ja Viron välillä. Kevään 2017 aikana Viron X-road ja Suomen palveluväylä on tarkoitus kytkeä teknisesti yhteen.

Sopimus instituutin perustamisesta allekirjoitetiin 7. maaliskuuta osana Viron presidentin Kersti Kaljulaidin valtiovierailua.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.