Juha Vahe kysyi liimapalkkikirjoituksessaan suomalaisten puuinnovaatioiden perään. Päätin vastata Swanien isä Pekka Koskenkylän ELÄMÄ AALLONHARJALLA kommenteilla. Kirjaan kirjoittaja on Pirkko Koskenkylä, joka tarkastelee miehensä luottavaista elämänasennetta, joka tekee mahdottomasta mahdollisen.

Pekka Koskenkylä kertoo opiskelleensa yliopistossa sosiologiaa ja muita helppoja aineita ja uskalsi yrityselämän karikoista tietämättömänä perustaa Nautor Oy:n ilman liiketoimintasuunnitelmia ja tarkkoja budjetteja.

Pennitön uneksija ryhtyi ilman asianmukaista koulutusta rakentamaan veneitä, joista hän ei aloitusvaiheessa tiennyt kerrassaan mitään. Alkuun päästyään hän tähtäsi alalla maailman ykköskeksi.

Elämänkerrassaan Pekka arvioi, että jos hän olisi päätynyt oppilaaksi kauppakorkeakouluun, jossa hänelle olisi opetettu kaikkea turhaa, kuten rahoitussuunnittelua, budjetintekoa, markkinointia ja tutkimusta, Swaneja ja Mirabelloja ei koskaan olisi rakennettu.

Huippuveneiden valmistajan elämänohjeena oli: ”Ellei tiedä, voi kysyä”

Osaamisesta puhutaan nykyään avaimena kaikkeen. Meidän on syytä nostaa pelle-pelottomia kunniaan. Tietoa saa, kun kehtaa kysyä, mutta yrittämiseen liittyviä pelkoja korkeakoulut ja työllistämiskurssit eivät välttämättä poista.

Kirja kertoo, että jo pikkupoikana Pekka Koskenkylä tiesi, että hänestä tulee liikemies. Murrosikäisenä hän ajatteli, että liikemieheksi tullakseen hän ei tarvitse opillista sivistystä ja löi siksi laimin koulunkäynnin.

Isä, Leo Koskenkylä, oli kuitenkin toista mieltä ja sai pojan itsensä oivaltamaan koulutuksen tärkeyden.

 Itseluottamusta Pekalta ei puuttunut. 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla nuori filosofian maisteri haaveili omasta purjeveneestä ja oman yrityksen aloittamisesta. Hän alkoi rakentaa venettä itselleen.

Pekka Koskenkylä oli saanut myyntipäällikön paikan Schaumanin paperisäkkitehtaalta, Pietarsaaresta. Appiukon iso autotalli oli kuin tehty ensimmäiseksi veneverstaaksi. Pitkässä tallissa oli aikaisemmin pidetty pitkää linja-autoa.

Paikallinen amatöörivenesuunnittelija Eivind Stillin piirustusten pohjalta Pekka Koskenkylä rakenteli puhdetöinään vapaa-aikanaan appiukkonsa tuella yhdentoista metrin pituista purjevenettä.

Pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät, että parikymppinen säkkikauppias rakensi huvivenettä.  Huhu levisi kauemmaksikin ja eräänä iltapäivänä ohikulkumatkalla ollut helsinkiläinen hammaslääkäri kyseli, ”Mitähän tuollainen vene mahtaisi maksaa?”

Pekka heitti hyvän hinnan, hammaslääkäri ei pitänyt kalliina ja osti Pekalta veneen. Siitä se alkoi. 

Tästä tulee mieleen, että yrittäjyys on geeneissä, sitä ei välttämättä opi TEM:n yrittäjäkurssilla. Itseluottamusta ja intohimoa tarvitaan. Alkuvaiheessa huonosta laskupäästä ja markkinatutkimusten puutteesta saattaa olla hyötyä; pelkokerrointa ei päästetä peliin.

Sain kirjan Pekka Valkoselta arvosteltavaksi ja kirjoitan mielenkiintoisesta yrityskertomuksesta tarkemman analyysin myöhemmin, mutta halusin tuoreeltaan kommentoida Juha Vaheen liimapalkkikirjoitusta.

Lisätietoja: www.tammi.fi

Juha Vahe kysyi liimapalkkikirjoituksessaan suomalaisten puuinnovaatioiden perään. Päätin vastata Swanien isä Pekka Koskenkylän ELÄMÄ AALLONHARJALLA kommenteilla. Kirjaan kirjoittaja on Pirkko Koskenkylä, joka tarkastelee miehensä luottavaista elämänasennetta, joka tekee mahdottomasta mahdollisen.

Pekka Koskenkylä kertoo opiskelleensa yliopistossa sosiologiaa ja muita helppoja aineita ja uskalsi yrityselämän karikoista tietämättömänä perustaa Nautor Oy:n ilman liiketoimintasuunnitelmia ja tarkkoja budjetteja.

Pennitön uneksija ryhtyi ilman asianmukaista koulutusta rakentamaan veneitä, joista hän ei aloitusvaiheessa tiennyt kerrassaan mitään. Alkuun päästyään hän tähtäsi alalla maailman ykköskeksi.

Elämänkerrassaan Pekka arvioi, että jos hän olisi päätynyt oppilaaksi kauppakorkeakouluun, jossa hänelle olisi opetettu kaikkea turhaa, kuten rahoitussuunnittelua, budjetintekoa, markkinointia ja tutkimusta, Swaneja ja Mirabelloja ei koskaan olisi rakennettu.

Huippuveneiden valmistajan elämänohjeena oli: ”Ellei tiedä, voi kysyä”

Osaamisesta puhutaan nykyään avaimena kaikkeen. Meidän on syytä nostaa pelle-pelottomia kunniaan. Tietoa saa, kun kehtaa kysyä, mutta yrittämiseen liittyviä pelkoja korkeakoulut ja työllistämiskurssit eivät välttämättä poista.

Kirja kertoo, että jo pikkupoikana Pekka Koskenkylä tiesi, että hänestä tulee liikemies. Murrosikäisenä hän ajatteli, että liikemieheksi tullakseen hän ei tarvitse opillista sivistystä ja löi siksi laimin koulunkäynnin.

Isä, Leo Koskenkylä, oli kuitenkin toista mieltä ja sai pojan itsensä oivaltamaan koulutuksen tärkeyden.

 Itseluottamusta Pekalta ei puuttunut. 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla nuori filosofian maisteri haaveili omasta purjeveneestä ja oman yrityksen aloittamisesta. Hän alkoi rakentaa venettä itselleen.

Pekka Koskenkylä oli saanut myyntipäällikön paikan Schaumanin paperisäkkitehtaalta, Pietarsaaresta. Appiukon iso autotalli oli kuin tehty ensimmäiseksi veneverstaaksi. Pitkässä tallissa oli aikaisemmin pidetty pitkää linja-autoa.

Paikallinen amatöörivenesuunnittelija Eivind Stillin piirustusten pohjalta Pekka Koskenkylä rakenteli puhdetöinään vapaa-aikanaan appiukkonsa tuella yhdentoista metrin pituista purjevenettä.

Pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät, että parikymppinen säkkikauppias rakensi huvivenettä.  Huhu levisi kauemmaksikin ja eräänä iltapäivänä ohikulkumatkalla ollut helsinkiläinen hammaslääkäri kyseli, ”Mitähän tuollainen vene mahtaisi maksaa?”

Pekka heitti hyvän hinnan, hammaslääkäri ei pitänyt kalliina ja osti Pekalta veneen. Siitä se alkoi. 

Tästä tulee mieleen, että yrittäjyys on geeneissä, sitä ei välttämättä opi TEM:n yrittäjäkurssilla. Itseluottamusta ja intohimoa tarvitaan. Alkuvaiheessa huonosta laskupäästä ja markkinatutkimusten puutteesta saattaa olla hyötyä; pelkokerrointa ei päästetä peliin.

Sain kirjan Pekka Valkoselta arvosteltavaksi ja kirjoitan mielenkiintoisesta yrityskertomuksesta tarkemman analyysin myöhemmin, mutta halusin tuoreeltaan kommentoida Juha Vaheen liimapalkkikirjoitusta.

Lisätietoja: www.tammi.fi