Terveisiä metsästä, päätä pakottaa

14022011461noki

Nokia on kaikkien huulilla. Firmasta keskustellaan nyt enemmän kuin vuosiin.

Uudet tuotteet eivät ole vieläkään valokeilassa: yhteistyö Microsoftin kanssa ei ole edennyt aikataulujen asteelle.

Uusia Nokia Mobile Windows 7 luureja lienee tulossa kauppoihin vuoden loppuun mennessä.

Arviot tutkijoiden ja markkinaihmisten työvoimavähennyksistä vaihtelevat: 5 000 – 10 000 henkilöä joutuu lähtemään. 

Nokian kaventuneet hartiat eivät enää riitä suomalaisen kehitysympäristön ylläpitämiseen.

Tämä tietää uusia mahdollisuuksia; elinkeinorakenteemme monipuolistuu. Osa porukasta kuoriutuu kilpailijoiden palvelukseen, mutta TEM tukitoimet edesauttavat uusien yritysten syntymistä.

Mobiilibisnes kehittyy lähivuosien aikana voimakkaasti, kun “kolmen hevosen kilpailu” lähtee tosimielessä käyntiin. Nokia + Microsoft yhteistyö johtaa parhaimmillaan toimialan vahvimman parivaljakon syntyyn.

Vapautuvat voimavarat eivät mene Suomessa haaskioon. Kyllä tietoyhteiskunnan kehittämisessä ja valkoisten läikkien paikkaamisessa tarvitaan tarjolla olevaa osaamista. Nokia-kriisi johtaa kansallisten voimien uudelleenryhmittelyyn.

Shokkivaiheen jälkeen Suomi herää uuteen arkeen: Perkele! tehdään jotain uutta, kun olemme tänne asti selvinneet; aalloista pelastuneet. Nyt on uuden näytön paikka; osaamisen vapauttaminen korporaatiokurinalaisuuden kahleista synnyttää varmuudella jotain uutta.

Ehkä tämä luo ja tuo uuden start-up kulttuurin Suomeen ja ulkomaalaiset enkelit ja rahoittajat löytävät kansalliset osaajamme.

4 thoughts on “Terveisiä metsästä, päätä pakottaa

  1. kuka tietää

    Olet kovin optimistinen. Kuka tietää rahavirrat? Kuka maksaa kenelle? Ettei vaan olisi Nokia jonka kassa tyhjennetään.

    Kolme hevosta tai hevonen, hevonen ja muuli.

    Aikaa palaa.

    t. ToTo-Esa

    1. kyllä se tästä

      Olen Helgen kanssa samoilla linjoilla. Kunhan alkushokista toivutaan, Nokialta vapautuville resursseille löytyy kyllä käyttöä ja monia yrityksiä syntyy. Ehkä Nokia on jopa ollut este uuden syntymiselle, sitoen resursseja Symbianin kehittämiseen kun nopeammin oltaisiin voitu innovoida panostamalla muihin(kin) teknologioihin/alustoihin.

      En jaksa uskoa että Nokian hallitus sallisi ratkaisua jossa "Nokian kassa tyhjennetään", tuossa ajatuksessa ei ole mitään järkeä. Me ulkopuoliset jotka emme tiedä yksityiskohtia helposti sorrumme tuollaiseen ajatteluun tunteiden vallassa.

      1. Nokian hallitus pystyy mihin tahansa

        Nokia on kiinnostava vaikenemisensa takia ja se joutuu vähitellen Suomessakin raivoisan analyysin kohteeksi. StoraEnson Karvinen ei ole syyttä suotta hallituksessa. Nokia tulee samaan enemmän kuraa niskaansa kuin perikansallinen (Pohjoismainen) StoraEnso.

    2. Tulkintani on kyyninen ja pessimistinen

      Mokian ja Mikkisoftan epäpyhästä liitosta keskustellaan Qaikussa. Kriittisyys eFlop-heko-hekosysteemiä (ekosysteemi) vastaan kasvaa. Jotkut näkevät valoa tunnelin päässä kahden vuoden kuluttua. Sony-Ericsson esimerkki osoittaa, että nousu vienee vähintään puoli vuosikymmentä. Toivon, että NokiLeaks paljastaa asioita Nokian heikkouden tilasta, jotta teknologiateollisuutemme löytään vähemmän pönöttävän toimintamallin. Nokia on pitkään sumentanut suomalaista teknologia-ajattelua ja tämä kriisi puhkoo ainakin ylimitoitettujen suuruudenhulluuksien kuplat. Muualla maailmassa vastaa tapahtuu jatkuvasti, mutta Suomi on pieni maa ja siksi näitä kauhutarinoita on harvakseltaan tarjolla; opimme hitaammin kuin muut.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8