Timon listan päivitys & nousupotentiaalin laskennan muutos

Tämänkertaisessa listasivun päivityksessä tapahtui isompi muutos, jota olen kehitellyt jo pidemmän aikaa. Nyt olen saanut sen backtestattua tarpeeksi perusteellisesti ja tulokset ovat sellaisia, että muutoksen voi ottaa tuotantokäyttöön.

Kyseessä on Timon listan sarake "Kurssin nousu- tai laskupotentiaali" ja sen laskenta ja määritelmä. Huomasin, että en ole sitä kunnolla koskaan määritellytkään, joten yritän tehdä sen nyt.

Tähän asti osakkeen nousupotentiaali on tarkoittanut seuraavaa:

Tästä eteenpäin osakkeen nousupotentiaali tarkoittaa seuraavaa:

Tämä muutos aiheuttaa sen, että kaikille firmoille saadaan nousupotentiaaliarvio. Muutos on periaatteellisesti niin suuri, lähinnä yleisen markkinasentimenttikomponentin mukaanoton takia, että vanhat ja uudet nousupotentiaaliluvut ovat vain kvalitatiivisesti vertailukelpoisia. Kuitenkin vakaa tahtoni ja käsitykseni on, että tämä uusi tapa antaa myös kvantitatiivisesti laadukkaampia tuloksia.

Muutos aiheuttanee myös mallisalkun kaupankäyntifrekvenssin pienenemisen. Mielestäni mahdollisimman vähäinen kaupankäynti on arvosijoittajalle tärkeä tavoite ja etu (pienentää kumulatiivisia välityspalkkio- ja spredikuluja), joten olen pyrkinyt sellaiseen myös mallisalkun säännöissä. Näin mallisalkku toimii järkevänä ja realistisena esimerkkinä listaan perustuvasta strategiasta. Muitakin strategioita voi listaan perustuen rakentaa; siinäkin on vain mielikuvitus rajana.

http://www.piksu.net/blogit/timo

 

2 thoughts on “Timon listan päivitys & nousupotentiaalin laskennan muutos

  1. Timon lista

    Ajankohta kannanotoille on huono, koska tulosjulkistukset ovat vasta juuri alkamassa.

    Terveisin Taphaa

    1. Ajankohta on nyt pikemminkin hyvä

       

      Olen alusta alkaen seurannut Timon listan kurssikehitystä. Minusta nyt sen vahvuus alkaa näkymään entistä selvemmin: Kurssien noustessa listan kärjen osakkeet päihittävät vertailuindeksin ja myös kurssilaskussa listan osakkeet pitävät pintansa.

      Itse asiassa ilmiö näkyy vielä paremmin listastaan perustuvassa strategiassa Lokki yhtiön Timon lista pääomalainassa. Siinä osakevalinta ilmeisesti perustuu samaan listaan ja sen lisäksi osakepaino vaihtelee.

      Nykyisessä epävarmassa sijoitustilanteessa tuo vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta, meni sitten kurssit ylös tai alas.

Comments are closed.

Related Posts