Toivottavasti jääkiekko indikoi koko kulttuurin murrosta
Onnea ja kiitos junnuleijonille!
Järjestivätpä nuoret miehet huikeaa urheiluviihdettä. Se mikä minua – kuten varmaan vähän jokaista turnausta seurannutta – tässä upeassa voitossa erityisesti viehättää on tapa, jolla joukkue venyi ottelusta toiseen tappioasemassa. Se on aika poikkeuksellista suomalaisessa urheilussa. Varsinkin kun on kasvanut vielä siinä sukupolvessa, jonka muistoissa suomalainen joukkue aina räpeltää ratkaisevalla hetkellä ja luovuttaa jo ilmassa roikkuneen voiton, yleensä ruotsalaisille. Siltä vaikutti tässäkin finaalissa kuusi sekuntia ennen kolmatta summeria. Mutta vielä kerran pojat kokosivat uskomattomasti itsensä.
Yhdestä urheilujoukkueesta ei ehkä kannata vetää hirveän syväluotaavia johtopäätöksiä laajempaan kontekstiin, mutta toiveikkaasti teen sen silti. Suomalaisillehan on ollut surullisen tyypillistä puristaa mailaa kovassa paineessa tilanteessa, jossa pitäisi kyetä rentoon ja itsevarmaan suoritukseen. Sisu, josta me olemme sinänsä oikeutetusti ylpeitä, ei ole sama asia. Sisu on vimmaista venymistä ylivoimaisen vastuksen edessä. Sisu on ainaisessa alakynnessä rimpuilevan viivytystaistelua hampaat irvessää ja kynnet veressä. Sisukkaan sisäinen kokemus itsestä on jatkuva tappiolle jääminen, jota hän ei kuitenkaan hyväksy.
Sisun voimalla suomalaiset urheilujoukkueet tavallisesti rutistavat kunniakkaita tappioita itseään paremmista vastustajista. Sisusta ei kuitenkaan ole apua tilanteessa, jossa voittaminen olisi omien kykyjen puolesta luontevaa ja odotettuakin. Tällaisessa tilanteessa suomalaiset tuppaavat hermoilemaan itsensä ulos.
Minusta se kielii heikoista psyykkisistä rakenteista. Alakynnessä olevaa ei epäonnistumisen pelko vaivaa, koska tyrimistä kaikki odottavat. Kun voitto on tarjolla ja sitä vaaditaan, heikolla itsetunnolla varustettuun iskee niin karmea epäonnistumisen ja yhteisön tuomion kauhu, että siitä tulee itseään toteuttava ennustus. Suomalaisille pallojoukkueille oli takavuosina kaikkein tuskallisinta repiä niin sanottuja varmoja voittoja. Yhtä vaikeaa oli tappioasemasta nouseminen.
Tämä junnujoukkue on aivan eri maata. Se luotti itseensä ja säilytti rennon suoritusvarmuutensa jokaisessa raossa. Virheitä tuli rutkastikin, myös finaalissa, mutta ne eivät masentaneet. Tämä turnaus on hiukan joskaan ei paljon karrikoiden suomalaisen psykohistorian merkkipaalu – ei tämmöistä ole ennen nähty. Muutaman kerran pahasti sutineen Kasperi Kapasen voittomaali oli siitä mallitapaus. Tiukimmassa mahdollisessa paikassa häneltä irtosi huikea oivallus ja sen hiottu loppuunvienti, vaikka puntitkin taatusti painoivat raskaan ottelun ja turnauksen jälkeen.
Sisua meiltä ei ole koskaan puuttunut, itsevarmuutta ja rentoutta voiton häämöttäessä sitäkin enemmän. Ruotsalaisilla näitä hyveitä on aina ollut muille jaettavaksi, mikä on näkynyt monessa asiassa, myös taloudessa. Toivottavasti junnuleijonien asennekartta kertoo suomalaisen mentaliteetin murroksesta laajemminkin. Se kertoisi myös heidän vanhempiensa sukupolven onnistuneen kasvattajana ja yhteisöllisen kulttuurin muovaajina. Itseluottamus ei synny itsestään. Tuollaisilla eväillä pärjäämme.
Kysymys on sukupolvieroista, ei yleisestä asennemuutoksesta
Sukupolvet ovat erilaisia. Nykyinen sukupolvi joka on parinkympin molemmin puolin on yhteisöllisempi kuin edeltävät sukupolvet aina niihin saakka, jotka sotivat toisessa maailmansodassa. Tämän voi helposti nähdä seuraamalla isoja ryhmiä, jotka ovat edellämainitussa iässä. He eivät juuri jätä kavereitaan yksin. He ovat myös se sukupolvi joka tulee korjaamaan edellisien virheet. Historia ei toista täysin itseään, mutta siitä voi oppia paljonkin. Enemmän tästä kaikesta voi kukin lukea seuraavasta kirjasta:
http://www.amazon.com/Fourth-Turning-American-Prophecy-Rendezvous/dp/0767900464/ref=asap_bc?ie=UTF8
Kirja on tehty 90-luvulla ja se on ollut aika hyvin oikeassa tähän asti. Se ei ole tyypillinen ennustetaan pahoja asioita, jotta saadaan kirjoja myytyä. Siinä ei myöskään ennusteta suoraan yksittäisiä tapahtumia vaan sosiologisia muutoksia, joita seuraa tiettyjen ajanjaksojen jälkeen. Suosittelen lukemista kaikille!
– Tommi T
Sukupolven itsevarmuus on edellisen polven ohjaamaa
Sukupolvet ovat tosiaan erilaisia ja olen toisinaan miettinyt vaikuttimia jotka ovat johtaneet tuohon erilaisuuteen.
Kekkosen ajan asenteet johtivat korporativistiseen keskusjohtoiseen ajattelutapaan
Minusta korkeimman poliittisen/yritysjohdon asenteet vaikuttavat merkittävästi siihen mihin suuntaan kansakunta tai yrityskulttuuri kehittyvät. Otetaanpa esimerkiksi Kekkosen aika. Meillä oli tuolloin presidentti, joka erotti kolmasti vastaanhangoittelevan Eduskunnan saadakseen tahtonsa läpi ja varmistaakseen tarvitsemansa tuen uudelleenvalinalleen. Hän tarvitsi tuon tuen sillä perustuslakia oli muutettava, jotta hänet voitasisiin valita. Tuona aikana myös lehdistö vaimennettiin – Kekkosta ei saanut julkisesti arvostella. Virallisesti sanottiin, että ulkopolitiikasta ei sovi keskustella (Kekkonen vastasi presidenttinä ulkopolitiikasta). Niskuroivat joutuivat huomaamaan urakehityksen tyssäävän ja löysivät itsensä pienen kunnan sihteerin tehtävistä tai vastaavista paikoista.
Tästä asennoitumistavasta tuli laajempien piirien hyväksymää ja omaksumaa. Sitä sovellettiin yrityksissä yhteiskunnassa laajemminkin. Olimme vähitellen suuryritysten korporativistinen maa, jossa mahdollisuus erilaisuuteen, luovuuteen ja keskusteluun oli rajattu muita länsimaita kapeammalle alueeelle.
Sotaa edeltävä sukupolvi oli itsevarma ja vapautunut
Välittömästi sotaa edeltänyt sukupolvi edusti minusta itsevarmaa ja vapautunutta maailmaa. Heidän toimestaan syntyi paljon kulttuuria ja elävän elämän ymmärtämistä. Tuo kulttuuri näyttäytyy meille vanhojen elokuvien valossa naivilta ja nostagiselta, mutta se on silti kokonaisvaltaista elämän ymmärtämistä – sellaista, josta syntyy rikas ja puolustamisen arvoinen kulttuuri.
Kai
Näen keskeiseksi kasvatuskulttuurin
Kiintoisia pointteja, kiitos!
Kehitykseen missä tahansa asiassa vaikuttavat lukemattomat asiat, politiikka yms. Itse näen asian silti ennen kaikkea pienyhteisöllisen tason muutoksina, sikäli kun se nyt on totta. Suomi on ollut hirveän negatiivinen kulttuuri, ei ainoa varmasti, mutta kuitenkin. Kasvatus ja tunnesiteet ovat perustuneet aivan liikaa pakottamiseen, kielteiseen palautteeseen, arvosteluun, arvon hankkimiseen suorituksilla ja ulkoa annettujen vaatimusten täyttämisellä.
Tuollaisesta vyyhdestä kasvaa ihminen, jonka itsetunto ja –luottamus ovat heikot, mikä heijastuu sosiaalisen paineen olemattomana sietokykynä. Sen seurauksena suomalaisessa kulttuurissa huolehditaan ihan liikaa siitä mitä naapurit ja muut ihmiset ajattelevat meistä. Ja sen tuomion pelossa emme ole itsevarmoja ja rentoja suorittajia työssä tai missään, vaan vitutuksen voimalla pakertavia sisupusseja.
Se on surkea syndrooma, josta nuoremmat sukupolvet ovat jossain määrin päässeet eroon. Minusta se kertoo ennen kaikkea kasvatuskulttuurin muutoksesta. Kun lapset saavat kunnioitusta ja hyväksyntää muutenkin kuin ulkoisia vaatimuksia toteuttamalla, heidän itsetuntonsa on niin vahva, että he eivät epäonnistumisen pelossaan muserru odotusten alla, niin omien kuin toisten, vaan säilyttävät tekemisen ilon ja rentouden kovassakin paikassa. Kuten nämä kiekkojunnut. Tuollaisilla eväillä pärjää missä vaan, ei vain urheilussa.
Heikki
Kunhan uteliaana kysyn.
Ei ainakaan tunnu siltä, että nykyinen sukupolvi korjaisi edeltäjien virheet. Missä se näkyy?
Ei vielä missään
Juuri täysi-ikäiseksi tullutta sukupolvea ei tarvita vielä korjaamaan virheitä. Se ei myöskään ole vielä vallassa. Se näkyy vasta, kun suuri kriisi on päällä. Tällä hetkellä suurta kriisiä ei vielä ole, mutta uskon sellaisen tulevan seuraavan kymmenen vuoden sisään. Toinen mahdollisuus on se, että olen väärässä. Ensimmäinen signaali on aikaisemmin mainittu uuden sukupolven ryhmädynamiikka, jossa kaveria ei jätetä.
Itsekäs sukupolvi
Jos sellaista kuin sukupolven vastuullisuutta on, niin nuo suuret ikäluokat ovat lähihistoriamme se kaikkein vastuuttomin sukupolvi. Heitä on niin paljon etteivät he välittäneet muista vaan pelkästän itsestä. Nykyäänkin asian näkee vielä kohtuuttomina eläkeetuina mitkä he ovat vaatineet itselleen. Niiden maksajat ovat nuo pienemmät ikäluokat.