TT:n lista Q3 15 + TT vs Balance 4V

TT:n lista Q315 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu vain yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen tuloksen kasvulla, oman pääoman tuotolla, osinkotuotolla ja vertaan myös E/P-lukua nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja sillä kuinka monta vuotta peräkkäin yritys on maksanut osinkoa.

 

Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Lisäyrityksiä listalle mukaan saa ehdottaa, mutta en lupaa mitään. Pyrin kyllä pikkuhiljaa lisäämään yrityksiä. Älä käytä tätä listaa sijoituspäätösten tekemiseen! Minä käytän tätä listaa tarkemmin analysoitavien yritysten karsimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi ja tutki itse yrityksiä.

 

11.11.15 21.08.15

 

Ponsse 17.94€ (15.22€) 1.50 (1.70)

Raute 13.36€ (13.06€) 1.45 (1.45)

Okmetic 6.90€ (7.00€) 1.00 (1.50)

Nokian Renkaat 34.13€ (23.73€) 0.95 (1.25)

Cargotec 33.60€ (29.45€) 0.90 (1.05)

Nordea 10.26€ (10.26€) 0.80 (0.70)

Kone 39.85€ (35.24€) 0.80 (0.60)

Raisio K 4.38€ (4.28€) 0.80 (0.40)

Teleste 9.27€ (7.95€) 0.70 (1.45)

NesteOil 24.32€ (23.30€) 0.65 (0.65)

Cramo 16.50€ (18.74€) 0.65 (0.65)

F-Secure 3.07€ (2.36€) 0.60 (0.75)

Ramirent 6.38€ (7.38€) 0.60 (0.60)

Orion B 32.84€ (34.46€) 0.60 (0.60)

Capman 1.03€ (0.99€) 0.55 (-0.05)

Elisa 34.89€ (29.00€) 0.50 (0.65)

Olvi 22.25€ (25.05€) 0.50 (0.50)

UPM 17.84€ (15.23€) 0.50 (0.40)

Uponor 12.11€ (13.72€) 0.45 (0.60)

Amersports 26.85€ (23.73€) 0.35 (0.50)

Sampo 45.50€ (43.21€) 0.35 (0.40)

Tikkurila 16.51€ (15.59€) 0.35 (0.35)

Fortum 13.51€ (14.71€) 0.35 (0.35)

Outotec 3.578€ (5.37€) 0.35 (0.20)

Atria 8.90€ (8.70€) 0.30 (0.50)

Huhtamäki 33.33€ (29.20€) 0.30 (0.40)

PKC Group 16.18€ (17.88€) 0.30 (0.30)

Wärtsilä 40.87€ (37.47€) 0.05 (0.05)

Konecranes 26.10€ (28.56€) -0.10 (0.10)

HK 3.85€ (4.20€) -0.15 (-0.10)

Kesko B 30.13€ (32.15€) -0.15 (-0.20)

Sponda 3.68€ (3.728€) -0.20 (0.30)

Tieto 24.17€ (21.85€) -0.20 (-0,65)

Lassila&Tikanoja 17.68€ (17.02€) -0.25 (0.35)

Kemira 11.05€ (10.78€) -0.30 (-0.30)

Apetit 13.28€ (13.64) -0.35 (0.25)

Componenta 0.66€ (0.86€) -0.35 (-0.30)

Sanoma 4.45€ (3.40€) -0.50 (-0.50)

Kesla 2.75€ (3.24€) -0.60 (-0.60)

Basware 37.00€ (39.30€) -0.65 (-0.70)

Affecto 2.71€ (2.98€) -0.70 (-0.55)

Digia 7.20€ (5.08€) -0.80 (-0.80)

Comptel 1.55€ (1.16€) -1.05 (-0.45)

Stockmann B 7.12€ (7.735€) -1.25 (-1.25)

Martela 3.41€ (2.95€) -1.25 (-1.35)

Lemminkäinen 13.00€ (12.00€) -1.40 (-0.35)

Pöyry 3.90€ (3.794€) -1.60 (-1.60)

Ixonos 0.073€ (0.07€) -1.65 (-1.40)

 

 

Oma näkemykseni on se, että osakkeet ovat kotipörssissämme kalliita. En usko kyseessä olevan suuren osakekuplan vaan yliarvostustilanteen joka johtuu halvasta rahasta. Listan jälkipuolta katsoessa näkyy mielestäni jossain määrin se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kotimarkkinoilla Suomessa ja lähiympäristössä liiketoimintaansa enimmäkseen pyörittävät yritykset ovat listan hännillä.

 

TT vs Balance

Ensimmäinen hinta on vuodelta 2011 ja jälkimmäinen vuodelta 2015. Metso ja YIT ovat jakaantuneet, joten niistä löytyvät myös Valmetin ja Caverionin aiheuttamat tuotot.

 

TT

1 N.Renkaat 26.95€ osingot 5.55€ nyk 34.13€ yht 47.2%

2 Vacon 17.58€ osingot 1.65€ nyk 33.00€ yht 97.1%

3 Affecto 2.47€ osingot 0.43€ nyk 2.71€ yht 33.6%

4 Kone 20.73€ osingot 3.98€ nyk 39.85€ yht 117.2%

5 Okmetic 4.92€ osingot 0.87€ + p.oman pal 0.07€ nyk 6.90€ yht 65.4%

6 Basware 18.49€ osinko 0.97€ nyk 37.00€ yht 105.4%

7 Metso 28.93€ osingot 5.36€ nyk 22.25€+Valmet 9.275€ yht 28.5%

8 PKC 11.53€ osingot 2.70€ nyk 16.18€ yht 63.7%

9 Digia 3.02€ osingot 0.15€+p.oman pal 0.2€ nyk 7.20€ yht 150%

10 YIT 11.44€ osingot 2.12€ nyk 4.71€+ Caverion 8.21€ yht 31.5%

 

AVG 73.9% 14.8% per annum

 

Mainittakoon vielä sen verran, että Vacon on poistunut pörssilistalta 15.5.2015. En löytänyt viimeistä pörssikurssia, joten laitoin sen vuoksi viimeiseksi hinnaksi 33€:a. Danfossin ostotarjous oli 34.00€:a, joten 33.00 on riittävän lähellä totuutta.Tämä tosiasia ei muuta lopputulosta juuri mihinkään suuntaan, joten olkoon tuo arvioni riittävä. Vertailun jatkamiseksi minun pitää joko korvata Vacon jollakin toisella yrityksellä hyväksyttävä se, että sen tuottama tulos on sen lunastushinnan ja osinkojen tuottama tulos. Ehdotuksia saa laittaa.
 

Balance

 

  1. Orion 14.62€ osingot 5.15€+0.12€ nyk 32.84€ yht 160.1%

  2. YIT 11.44€ osingot 2.12€ nyk 4.71€+8.21€ yht 31.5%

  3. Sampo 19.64€ osingot 4.20€ nyk 45.50€ yht 141%

  4. UPM 8.44€ osingot 1.80€ nyk 17.84€ yht 70.9%

  5. Stora Enso 4.43€ osingot 1.20€ nyk 9.09€ yht 125.5%

  6. Sponda 3.12€ osingot 0.73€ nyk 3.68€ yht 30.4%

  7. Nordea 6.12€ osingot 1.65€ nyk 10.28€ yht 90.1%

  8. Huhtamäki 8.46€ osingot 2.19€ nyk 33.33€ yht 320%

  9. PKC 11.53€ osingot 2.70€ nyk 16.18€ yht 63.7%

  10. Tieto 12.02 osingot 3.78€ nyk 24.17€ yht 89.6%

    AVG 125.6% 22.6% per annum

 

OMXH Capped neljässä vuodessa ilman osinkoja:

 

Omxh Capped 5590.00 (11.11.2015)

omxh Capped 3607.07 (11.11.2011)

 

Neljässä vuodessa 54.9%: 11.6% per annum ilman osinkoja.

 

Johtopäätöksiä:

 

Yhdet listat eivät kerro kaikkea. Ne ovat yksi tilastollinen otos. Tilastollinen merkittävyys tällaisessa vertailussa on lähes nolla. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että Balancen lista on ainakin neljä vuotta sitten ollut paljon enemmän oikeassa kuin omani. TT:n lista on hävinnyt myös OMXH Capped indeksille hieman, kun ottaa osingot huomioon. Tämä on suurempi pettymys kuin Balancen listalle häviäminen. Toisaalta ero on niin pieni ettei se merkitse paljoakaan. Neljässä vuodessa TT:n listan algoritmi on muuttunut hieman, joten nykyinen lista ei täysin vastaa neljän vuoden takaista. Muutos on tapahtunut lähinnä lisäämällä pidemmän aikavälin muutoksien merkitystä TT:n listassa. Tämän lisäksi listalle on tullut muutama yritys lisää ja osa on lähtenyt pois.

 

Muutokset eivät ole hirveän suuria, joten ne eivät selitä läheskään kaikkea. Pörssikurssit liikkuvat pitkällä aikavälillä tuloksien kanssa aika lailla hallussa, joten myös tuloksia pitäisi tutkia, jotta saataisiin aikaan tarkempia johtopäätöksiä. Esimerkiksi Tiedon viimeisen kahdentoista kuukauden osakekohtainen tulos on kasvanut noin 50%:ia Q311-Q315, kun sen osakekurssi on samaan aikaan noussut 100%:ia. Arvostustasot ovat nousseet neljän vuoden takaisesta enemmän kuin tulokset keskimäärin. Viimeinen arvio perustuu enemmän ”musta tuntuu” näkemykseen kuin tosiasioihin. Tämän arvauksen saa kuka tahansa korjata.

 

– Tommi T

 

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Olen päivittänyt tulosennusteita 2021 ja 2022 niille joiden tulos on jo tullut.

Lisäsin uuden välilehden (Multiple Criteria Ranking) jossa laitan firmoja eri faktoreiden mukaan järjestykseen ja

Sijoittaminen

Alibaba on pilkkahintainen

Poliittiset myrskyt eivät horjuttaneet Alibaban kasvua

Raporttikauden jännitykselläkin odotettu osari tulee Alibabalta. Kauppajätti on saanut markkinoilla kylmää kyytiä vähän kaikkien kiinalaisten yhtiöiden tapaan Kiinan hallituksen raivatessa

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com