Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä

Talous on suurelta osin mielialakysymys. Suomalaiset ovat perinteisesti molli-kansalaisia, kun ruotsalaiset taas ovat virittyneet duuriin. Verrataanpa vaikka euroviisuvoittajia: Abban soitto on edelleen iloista ja eteenpäin menevää, mutta meidän Lordin raskasmetallimusiikki panssarinaamioineen on häipynyt kuvioista kokonaan. Tai verrataan julkista keskustelua: Ruotsissa ”diskuteerataan” innostuneesti, meillä taas molli-media ripottelee tuhkaa ja etsii aina kaatuvan seinän, jonka alle voi jäädä.

Kansallisia hätäkelloja pitää nyt viimeistään soittaa, kun ruotsalaiset teollisuusjohtajatkin tuntevat aitoa sääliä meitä kohtaan. – Meidänhän sentään pitäisi olla heidän kilpailijoitaan!

Wärtsilän konsernijohtaja, ruotsalainen diplomi-insinööri Björn Rosengren sanoo asian suoraan läksiäishaastattelussaan (HS 24.10.2015): ”Suurin ero Suomen ja Ruotsin välillä on asenne-ero. Ruotsalaiset ovat optimistisempia, joskus ehkä liiankin optimistisia. Suomalaiset sen sijaan ovat synkempiä ja itsekriittisiä.”

Ja sitten ruotsalaisen teollisuuskonserni Sandvikin toimitusjohtajaksi siirtyvä Rosengren menee ytimeen: ”Ymmärrän kyllä synkistelyn, mutta ehkä puhutte liikaa ongelmista.” – Diplomaattisesti sanottu, mutta osuvasti.

Hesarissa sentään käydään hyvää keskustelua, sillä päivä em. haastattelun jälkeen (25.10.2015) toimittaja Tuomas Niskakangas laski, että ”Huono fiilis maksaa miljardeja”. Talous on psykologiaa ja lamapuheista tulee helposti itseään toteuttavia, kirjoittaa Niskakangas. ”Luottamus talouteen on tärkeä talouden pyörien pitämiseksi liikkeessä.”

Mutta toisenlaisiakin mediajättiläisiä on.  – Aina kun kuulen Ylen kanavilta nimet Jarmo Korhonen tai Sebastian Tynkkynen, suljen kanavan ja jatkan lukemista. Asioiden suhteet ovat pahasti sekaisin, jos katsotaan, että Jarmo ”Kelmi” Korhosen kymmenen vuoden takaisista vaalirahasotkuista pitää järjestää Ylen kanavilla oikein teemaviikko. Tai että Tynkkynen olisi avain johonkin politiikan ymmärtämisen ytimeen. – No, varmaan Yle itsekin ymmärtää tapahtuneen ja keskittyy vastaisuudessa tärkeiden, mutta samalla vaikeiden asioiden käsittelyyn. – Karnevalisointi voi hetken olla hauskaa, mutta ei sillä kuuntelijoita vakuuteta!

Jos Koneen johdossa olisi 2000-luvun alussa vain luettu lehtiä ja kuunneltu Ylen keräämiä ”talousviisaiden kimaroita”, olisimme yhtä Konetta köyhempiä. Luojan kiitos siellä osattiin lukea Jenkkien talouskuplan räjähdysherkkyyttä oikein ja teetettiin todellisilla huippuasiantuntijoilla omaan käyttöön selvitys kuplan puhkeamisesta, sen vaikutuksista ja ennen kaikkea siitä, mihin yhtiön toiminta pitäisi suunnata muutaman lamavuoden ajaksi. Ja Matti Alahuhdan johdollahan se onnistui. – Isänpäivän lukemiseksi siis Alahuhtaa.

Ja kun ajatus lipsahti kirjallisuuden puolelle, niin toinen suositeltava nimi on Sixten Korkman. Hänen ”Väärää talouspolitiikkaa” -kirjansa on hyvää ja viisasta luettavaa, eikä ollenkaan niin yksiviivaista kuin siitä tehdyt uutiset. Korkman kyllä aivan aiheellisesti kritisoi talousasioiden heppoista valmistelua, mutta antaa kuitenkin tukensa Juha Sipilän hallitukselle. – Jotain kun tarttis tehdä! Samoin hän on luottavainen työmarkkinajärjestöjen kykyyn solmia laaja ”yhteiskuntasopimus”, jottei pakkolakeihin tarvitsisi mennä.

Mauno Koivisto kirjoitti 1970-luvulla kirjan ”Väärää politiikkaa”. Nimi hätkähdytti, samoin kuin Korkmanin kirjan nimi, mutta turhaan. Demokraattisessa keskustelussahan aina jonkun näkökulmasta noudatettu politiikka, tai talouspolitiikka, on väärää. Se on luonnollista, kunhan emme vain sorru turhan tuhkan kylvämiseen.

—

Lue Punaisen mukin blogia.