1800–luvun lopussa oli paljon samoja piirteitä kuin nykyajassa. Globalisaatio ja kanssakäyminen lisääntyivät uusien kulkuväylien (laivat, rautatiet) myötä. Oli myös vahvaa teknologiauskoisuutta, insinöörivetoisuutta ja tekniikkauskontoa, juuri kuin nykyään. Presidenttimme ja pääministerimme ovat nyt  kuulemma asioiden hoitajia eivät aatteiden tuojia.  Lähes kaikkialla kehitys oli 150 vuotta sitten samankaltaista kuin nykyään. Silloin oli selkeä modernin ja perinteellisen elämän iso jännite, mikä purkaantui monin tavoin.

Nyt kuulemma elämme historiatonta aikaa, jonkinlaista postmodernia hetkeä. Teollistuminen kuitenkin aiheutti paljon muitakin jännitteitä aivan kuten nykyään (köyhät/huonot maat/..). Poliittinen keskustelu oli myös silloin suuressa myllerryksessä esimerkiksi lennättimen ja sanomalehdistön muuttuessa (nyt Internet, silloin rotaatiopaino). Ranskan vallankumous löydettiin ja sieltä nousi uusia erikoisia poliittisia aatteita aivan kuten nytkin nousee vapauden tai menneisyyden kaipuusta vihreitä, piraatteja, … Saksahan yhdistyi vuonna 1871 ja tämä lisäsi vakautta ja varautta aivan kuten Euroopassa 1990–luvulla. Ranska kuitenkin huolestui Saksan vahvistumisesta ja se liittoutui Saksaa vastaan (nykyään sama Euroopassa Etelä/Pohjoinen). Venäjä Krimin sodan seurauksena  uudistui, aivan kuten Jeltsinin aikana vapautui ja siirtyi länteen päin.  Rahamarkkinat muuttuivat monella tavoin 1870–luvulta alkaen aivan kuten Euroopassa viime aikoina Bretton Woodsin murtuessa ja Euron tullessa tilalle ongelmineen. Kansallistunne nousi Saksan yhdistymisen ja vaurastumisen jälkeen aivan kuten nykyäänkin Euroopassa.  Suomikin itsenäistyi näissä pyörteissä jonkun ajan päästä.  Suomalaisuus, fennomaanit, olivat aikansa perussuomalaisia, perinteeseen sitoutuneita maaseudusta voimansa saavia. Liberaalit (ruotsinkieliset) korostivat Suomea ja sen yhteyksiä Eurooppaan. 1900-luvun alussa tämä aatteellinen eroavaisuus ajautui kielikysymykseksi ja loppujen lopuksi jopa aatteiden sisällissodaksi. Suomihan ei suinkaan ollut ainoa tuon ajan sisällissota, niitä oli monissa maissa.

Historia ei toista itseään. Siitä huolimatta menneisyydestä voidaan löytää yhteisiä kehityskulkuja joita voidaan muuttaa. Näiden mahdollisten kehityskulkujen tunnistaminen on valtiollisten päättäjien tehtävä ja heidän täytyy pystyä ohjaamaan maailman kehitystä. Olen kuitenkin huolissani, koska vallitseva aate on menneisyyden kieltäminen sitä tuntematta. Jotenkin me olemme tänne tulleet ja kannamme menneisyyttä päässämme siitä huolimatta tunnemmeko reittiä tänne tai emme. Koiviston mielestä liike on tärkeää ei suunta. Mielestäni suunta Helvettiin on huono, vaikka liikettä olisikin.