Työeläkkeet ja työeläkemaksut ovat nyt yhtä suuria ja tasapainossa

Viime vuonna suomalaisten eläkkeiden rahoituksessa tapahtui merkittävä käänne, kun yksityisalojen palkansaajien eli työntekijän eläkelain (TyEL) mukaiset eläkemenot olivat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin eläkemaksuina kerätyt tulot. Erotus katettiin työeläkesijoitusten tuotoilla. Julkisaloilla sama käänne on edessä arviolta vuonna 2017.

   –  Työeläkevarojen sijoittamisella on jatkossa entistä tärkeämpi rooli eläkkeiden rahoittamisessa. Sijoitustuottojen osuus rahoituksesta tulee kasvamaan seuraavat vuosikymmenet, huomauttaa Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Siimes puhui tänään Arvopaperi-lehden ja Telan yhteisessä sijoitusseminaarissa Helsingissä.

Viime vuonna yksityisaloilla käytettiin sijoituksista eläkkeiden rahoittamiseen nettomääräisesti noin 600 miljoonaa euroa. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan sijoitusten rahoitusosuus tulee kasvamaan ainakin vuoteen 2080 saakka, jolloin se on jo noin 6 miljardia euroa nykyrahassa mitattuna. Vaikka sijoitusten tuottoja käytetäänkin eläkkeiden rahoituksessa yhä enemmän, pääoma ei ole supistunut. Työssä olevien tulevia eläkkeitä varten rahastoidaan jatkuvasti varoja. Myös osa tuotoista jää vielä sijoitettavaksi. Jatkossakaan rahastoja ei ole tarkoitus tyhjentää.

– Rahastoinnin avulla työeläkemaksua on pystytty pitämään matalammalla. Ilman rahastoituja varoja eläkemaksut olisivat olleet viime vuonna yli prosenttiyksikön toteutunutta korkeammat. Tästä ovat hyötyneet sekä työntekijät että työnantajat, Siimes muistuttaa.

– Rahastoinnin ansiosta eläkemaksuja tai eläkkeitä ei ole myöskään tarvinnut säädellä suhdanteiden mukaan, kuten monissa muissa Euroopan maissa on tehty.

Työeläkevaroja sijoitetaan lain edellyttämällä tavalla hakien parasta mahdollista tuottoa sallitulla riskillä. Sijoituspäätösten tulee aina olla työeläkevakuuttajien itsenäisesti tekemiä ja sijoituskohteet voidaan valita vain työeläkkeiden rahoittamisen näkökulmasta käsin, Siimes korostaa.

– Työeläkejärjestelmän lakisääteisestä tehtävästä huolimatta työeläkevakuuttajat hallinnoivat yksityisiä varoja. Niiden sijoitustoiminta rinnastuu yksityisiin sijoittajiin suhteessa valtioon. Työeläkevarojen tehtävä ei ole ratkoa muita yhteiskunnallisia ongelmia, mutta niiden hyvä hoito helpottaa muiden ongelmien ratkomista ja julkisen talouden tasapainoa.

– Työeläkevarojen tuotot on voitava jatkossakin käyttää lakisääteisten työeläkkeiden rahoittamiseen. Tämä vahvistaa työeläkejärjestelmän rahoitusta sekä vähentää painetta korottaa yritysten työvoimakustannuksia, mikä on koko kansantalouden etu, Suvi-Anne Siimes painottaa.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,