Uusi bloggaaja esittäytyy

Moi kaikille.

 

Olen Tommi Taavila ja tulen bloggaamaan sijoittamisesta piksu.netissä keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Ikävuosia minulla on jo lähes neljäkymmentä takana. Tällä hetkellä minut tunnetaan paremmin vähemmän on enemmän blogistani johon linkki löytyy piksusta muiden taloudesta laajemmin blogilinkkien joukosta. Edellämainitussa blogissani voi käydä tutustumassa edellisiin sijoittamisesta kertoviin kirjoituksiini.

 

Sijoittajana olen vielä juniori. Minulla on siitä noin vuosikymmenen kokemus. Sijoittajana minulla on ollut kaksi eri aikakautta: ensimmäinen aikakauteni oli 2000-luvun alussa. Tämä aikakausi kesti viitisen vuotta ja loppui edelliseen pörssiromahdukseen. Tänä aikana keskityin enemmän spekulointiin eikä minulla ollut pitkäaikaisia sijoituksia. Aikakaudesta selvisin kuivin jaloin, vaikka monet tekivätkin suurempia tappioita. Tuona aikana onnistuin mm. ”sijoittamaan” Ixonosiin ja jo kuopattuun Elqoteciin. Onnistuin jopa tekemään näillä kahdella voittoja, koska vedin riittävän nopeasti niistä rahat pois niiden vaikeuksien alkaessa. Tätä aikakauttani voi kutsua spekuloinniksi, koska en tehnyt kovin pitkäikäisiä sijoituksia vaan realisoin sijoitukseni, koska tuloni olivat silloin menoja pienemmät.

 

Toinen aikakausi alkoi vuoden 2011 lopussa ja sitä voi ehkä kutsua sijoittamisen aikakaudeksi. Tämä siitä syystä, että olen pyrkinyt kasvattamaan sijoituksiin käytettävää rahasummaa koko ajan. Viimeisen puolen vuoden aikana olen tosin onnistunut siinä erittäin huonosti. Ensimmäisellä aikakaudellani en juuri analysoinut sijoituskohteitani vaan laitoin rahani enemmän musta tuntuu pohjalta. Onneksi silloin elettiin nousukautta, koska muuten olisi voinut käydä huonommin. Tällä toisella aikakaudella olen pyrkinyt tekemään analyyseja yrityksistä ja sijoittamaan niiden mukaan. Tällä toisella aikakaudella tosin tuntuu siltä, että varsinkin suomalaiset osakkeet ovat jatkuvasti liian kalliita, joten on vaikea löytää kohtuuhintaista ostettavaa. Tällä hetkellä omistan PKC Groupin ja Outotecin osakkeita sekä kehittyvien markkinoiden ETF:iä. Vuosina 2012 ja 2013 tulokseni olivat 15 ja 26 prosenttia, ja tänä vuonna olen reilusti miinuksien puolella.

 

Sijoittajana olen amatööri. Se on sekä hyvä että huono asia. Varsinkin tämän blogin lukijoiden kannalta pidän sitä hyvänä asiana, koska minulla ei ole sidosryhmiä joiden etua minun pitäisi ajatella kirjoittaessani. En jaa suositushintoja lyhyelle ajalle, vaikka teenkin yritysanalyyseja joihin pyrin määrittelemään yritysten osakkeille arvoja. Hyvin usein nämä arvot eroavat reilusti markkinoiden määrittelemistä hinnoista. Tämän arvonmäärityksen lisäksi pyrin määrittelemään osakkeille myös turvavälit. Näitä turvavälejä käytetään, koska monesti arviomme voivat olla väärässä. Turvavälien arvotkin hieman vaihtelevat riippuen eri asioista, joten ei kannata ihmetellä tulevaisuudessa miksi saatan määrittää esimerkiksi isommalle yritykselle pienemmän turvavälin kuin pienemmälle. Suurimpana haittapuolena lukijalle pidän sitä, että minulla ei yritysten johdon luokse juuri mahdollista päästä lukuunottamatta yhtiökokouksia.

 

Miksi minun kirjoituksia kannattaa lukea on tietysti tuhannen taalan kysymys? Tähän ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Jos oikein muistan niin Helsingin Sanomissa oli maanantaina kirjoitus, jossa todettiin niin sanottujen asiantuntijoiden ennusteiden menevän useammin pieleen kuin amatöörien arvausten. Oma näkemykseni tähän asiaan on se, että amatöörit tietävät etteivät he tiedä, kun taas asiantuntijat eivät tiedä etteivät he tiedä. Asiantuntijat siis toisin sanoen kärsivät ylisuuresta itseluottamuksesta. Tosiasia on tietysti se ettei kukaan osaa ennustaa tulevaisuutta. Miksi siis edes yrittää? Tämän asian sijaan on syytä keskittyä siihen, että vedonlyöntitermejä käyttäen on syytä sijoittaa vain silloin, kun todennäköisyydet ovat puolellasi. Suurimman osan ajasta ne ovat sinua vastaan, joten silloin on parempi olla tekemättä yhtään mitään.

 

En kuvittele olevani asiantuntija ja minulta saa varmasti usein vastaukseksi ”en tiedä”. Tätä pidän lukijan etuna, koska monien ammattilaisten on pakko esittää osaavansa ihan vain sen takia, että heillä on asiantuntijan status. Minulla ei myöskään ole koulutuksen tuomia ennakkoluuloja, jotka saattavat aiheuttaa pahoja ajatusvirheitä. Näistä yksi pahimmista on mm. niin sanottu Homo Economicus eli rationaalisesti jatkuvasti ajatteleva ihminen. Koska olen amatööri niin olen joutunut turvautumaan muiden tekemiin tutkimuksiin tämän asian selvittämiseksi. Käyttäytymistaloustiede on löytänyt mielestäni riittävän paljon todisteita ihmisten rationaalisuutta vastaan. Minä olen usein epärationaalinen ja sitä ovat myös muutkin ihmiset.

 

Mainittakoon vielä sen verran, että tulen keskittymään tässä blogissani lähinnä yritysanalyyseihin sekä sijoittamiseen liittyviin ajattelumalleihin. Yritysanalyysejani kannatta lukea vain omalla vastuullaan, koska ne eivät edusta mitään absoluuttista totuutta yhdestäkään yrityksestä vaan ainoastaan oman näkemykseni. Voin olla ihan yhtä hyvin väärässä kuin oikeassakin. Sijoittamiseen liittyvien ajatusmallien lähteinä minulla on käytössä vain ja ainoastaan alansa absoluuttiset huiput kuten Peter Lynch, Charlie Munger, Warren Buffett ja muut huiput. Heidänkään ajatuksia ei tosin kannata purematta niellä, koska olemme yksilöitä eikä muita yksi yhteen kopioimalla ole edessä kuin todennäköisesti katastrofeja ennemmin tai myöhemmin.

 

Minulle saa esittää kysymyksiä ja pyrin niihin vastaamaan parhaani mukaan. Joskus voi tosin vastaus olla se hyödytön ”en tiedä”, mutta minulla ja tiedoillani on omat rajoituksensa.

 

– Tommi Taavila

 

5 thoughts on “Uusi bloggaaja esittäytyy

  1. Edellämainitussa blogissani voi käydä tutustumassa…

    Siis missä?

    1. linkki toiseen blogiin

      lessismorefinland.blogspot.fi

       

      Linkki löytyy myös piksusta oikealta puolen suomalaiset blogit -> Taloudesta laajemmin -> Vähemmän on Enemmän linkistä.

       

       

      t. Tommi T

      1. Mielenkiintoinen otsikko

        Vähemmän on Enemmän

        Olen itse pyrkinyt soveltamaan ajatusta muuhun kuin painooni sad . Tervetuloa

         

        (laitoin linkin toimimaan molempiin vastauksiin)

         

        T. Juha

      2. Kiitos Juha

        Kiitoksia auttamisesta Juhalle. Minulla on hieman vielä totuttelemista tähän käyttöliittymään, mutta eiköhän tästä hommat pikkuhiljaa ala toimimaan.

         

        t. Tommi

Comments are closed.

Related Posts