Valtio ottaa lisälainaa 8,7 miljardia

Tuollaista otsikkoa en mistään löytänyt. Jokainen kynnelle jo kyennyt etujärjestö urputtaa siitä, että jostain verojakin peritään.

21. 7. Porissa järjestetyssä ja MTV-3:n televisioimassa puoluejohtajien vaalitentissä kukaan ei suostunut kertomaan, mistä leikattaisiin.

Turun kulttuuripääkaupunkihanke maksaa 55 miljoonaa euroa. Onneksi 18 miljoonaa tulee valtiolta, ja niillä rahoilla ei ole mitään väliä, eihän.

Valtaosa rahoista kuitenkin jää turkulaisten maksettaviksi. Kesällä Turun terveyskeskuksessa on ollut SPR:n vapaaehtoisia avustustehtävissä. Kyseessä ei ollut mikään onnettomuustilanne, vaan terveyskeskuksen päivystys ei vain vetänyt. Tämä kuvastaa poliittisten päättäjien täydellistä kyvyttömyyttä tehdä yhtään mitään valintoja.

Silloin kun kuvan VR:n konepaja oli vielä konepajatoiminnassa, paikassa oli mukava käydä. Siellä toimittiin niin ison tekniikan parissa, että sen minäkin ymmärsin.

Kun VR:n konepaja siiirtyi kulttuurikäyttöön, media oli innoissaan. Minusta se on oire Turun taantumisesta. Tämä kaupunki nimittäin oli "kulttuuripääkaupunki" tuomiokirkon vihkimisestä vuonna 1300 seuraavat 500 vuotta ilman mitään "hankkeita".   

3 thoughts on “Valtio ottaa lisälainaa 8,7 miljardia

  1. Kulttuuripääkaupunki

    Joopa joo, kansalle leipää ja sirkushuveja.

    Esitin aikoinaan apulaiskaupungin johtajalle kysymyksen että voitaisiinko kulttuuripääkaupunki-vouhotuksen sijaan hoitaa a) velanmaksut ja b) edes välttävästi kaupungin ja kunnan tehtävät. Ei tykännyt kysymyksestä, kuvasi kuulemma tyypillistä turkulaista negatiivisuutta.

    Sattui juuri silloin ottamaan pattiin (niin kuin montakertaa sitä ennen ja sen jälkeen) se, että kaupunki jättää talvella Vartiovuoren puiston portaat ja tiet hoitamatta ja lyö tilalle (4 miehen voimin) betoniporsaat ja kyltin, jossa lukee

    "EI TALVIKUNNOSSAPITOA"

    Mietin miten olisi kyltit

    "EI TALVIVERONMAKSUA"

    "EI TALVIKOULUA"

    "EI TALVIVANHUSTENHUOLTOA"

    Mutta tärkeintä on toki "KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI"

    Muistaako lukija muuten kulttuuripääkaupungit 2008, 2009, 2010?

    En minäkään.

    Mutta tuon jäätyneen mäen jossa kulkijat kompastelevat omalla vastuulla muistan talven jokaisena päivänä,

    MM

    1. Turusta

      "kuvasi kuulemma tyypillistä turkulaista negatiivisuutta."

      Koska olen puoliksi raumalainen, minua ei ole moiseksi moitittu. "Hankala tyyppi" lienee vakiotermi minusta selän tai kyljen takana wink

      T. Juha  

      1. En ole Heidekenillä syntynyt

        En ole Heidekenillä syntynyt minäkään vaikka kotipaikaksi Turun mielelläni ja oikein ruksaan.

        Turkulainen aloittaa usein kysymyksen negaatiolla:

        "Ei sulla kumminka mitään kelloa ole" sen sijaan että kysyisi "mitä kello on?"

        Minulle soitti kerran kopiokonekauppias, jonka pomo oli painostanut puhelinmyyntiin.

        "Lahtinen, Kopiokoneliikkeestä, terve!"

        "Terve!"

        "Et te kumminkaa mittään kopiokoneita tartte?"

        "Ei tarvita"

        "No, sitä määki"

        Ei ruvennut tuputtamaan.

        Kun seuraavan kerran kopiokonetarve iski, soitin Lahtiselle. Oli rehellisen oloinen kaveri.

        MM

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.