”Varjele noita Suomen herroja”

Yhteiskunta

HS on 4.6. 2023 esittänyt sen erittäin aiheellisen kysymyksen, mitä Suomelle kuuluisi, jos Zelenskyi olisi 24.2.2022 turvautunut USA:n tarjoamaan helikopterikyytiin ja poistunut Ukrainasta.

Itse en usko salaliittoteorioihin, koska yleensä johtajat eivät tiedä edes sitä vähää, mitä ns. tavalliset ihmiset. Stalin ei uskonut Saksan hyökkäävän 22.6.1941, Putin uskoi Ukrainan kukistuvan hetkessä ja Trump uskoi kaappaavansa vallan USA:ssa. Huipulle päätyy itsetietoisia ihmisiä, jotka eivät muita kuuntele eivätkä koskaan epäile omaa erinomaisuuttaan.

1920-luvulla britti”asiantuntija” oli todennut, ettei Karjalan kannaksen maasto sovi panssareille. 1930-luvulla Moskovassa toiminut Suomen sotilasasiamies varoitti NL:n panssareitten suuresta lukumäärästä ja samalla vuosikymmenellä Suomessa äkättiin, että Kannasta parempaa maastoa panssareille ei ainakaan Suomesta löydy.

Pst:n hankkimiseen oli aikaa vuosia, mutta puolustusneuvoston työtä halvaannutti sen pj:n, suomea osaamattoman venäläisen hevosmiehen kuukausia kestäneet ulkomaanmatkat. Intian tiikerit olivat Suomen turvallisuutta tärkeämpiä. Möhläämisen viimeisteli Paukka-Heikki Erik Heinrichs viivyttelemällä pst.kiväärin valintaa siihen mittaan, että sekä Suomen että Ruotsin puol.ministerit asiaa ihmettelivät. (Vahtola s. 29-60)

Mitäs jos puolustusvoimain lippujuhlaa vietettäisiin 25.8, sehän on korpraali Toivo Ilomäen syntymäpäivä.

Kuva muuten esittää Mannerheim-ristin ritareita Raumalla 1970-luvulla. Katsojia sankarihaudoilla oli ehkä kymmenkunta.

turvallisuus

One thought on “”Varjele noita Suomen herroja”

  1. Olen joskus harjoitellut samanlaisella tykillä kuin Toivo Ilomäen käyttämä 45mm venäläinen sotasaalistykki. Tosi kiva pikku peli.
    Meille sanottiin että sillä pystyy ampumaan noin 40mm raudasta läpi. Kevyen tankin kylkeen saa sillä reiän kun suoraa osuu (käytimme sellaisia räjähtämättömiä ammuksia),
    Mutta Toivo Ilmomäen tarkkuuteen emme päässeet vaikka tykki oli stabiilisti asennettu ja ammukset olivat varmasti ihan hyviä.
    Mutta oli kyllä söpö pikku tykki joka ei säikäyttänyt käyttäjäänsä liialla voimalla.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,