Vilppiä ja vedonlyöntiä

Joudumme palaamaan, valitettavasti, jälleen vuoden 2001 hiihdon MM-kisojen häpeälliseen doping-skandaaliin. Toivottavasti tällä kertaa saamme tämän kansakuntamme brändiä saastuttavan luurangon lopullisesti pois kaapista haudan lepoon, jotta rehdin urheiluhengen uudelleen rakentaminen voi alkaa, hengen, jota Suomi on lanseeranut maailmalle osana suomalaista luotettavuutta. Lisäisin maabrändityöryhmän "Tehtävä Suomelle"-listaan kohdan, MM 2001-skandaalin lopullinen selvittäminen, puhdistaminen ja paikkaaminen. Uutta hammasta emme saa aikaiseksi, mutta kuten tiedämme, ammattitaidolla paikatun kanssa voi elää täysipainoisesti.

Olen aidosti huolissani siitä, millä Suomi ja suomalaisuus erottautuvat edukseen maailman markkinoilla. Uskon myös vahvasti, että kansallisella mielikuvalla on edelleen merkitystä, kun asiakas tekee päätöksen ostettavasta tuotteesta tai yhteistyösuhteesta. Tämä varsinkin siinä vaiheessa, kun yritys on ottamassa ensimmäisiä askelia maailman markkinoilla eikä ole saavuttanut yrityksenä globaalia brändiasemaa. Nokiaahan ei esimerkiksi ole yhdistetty suomalaisuuteen sitten 90-luvun alun. Kilpailutekijät ovat asioita, joissa yhteisö on luontaisesti lahjakas ja siten osaava. Vilpin suhteen suomalaisuuden pesee mennen tullen kansat ja kultturit niin idässä kuin etelässä. Vilppi ei siis ole erottava kilpailutekijä meille, ainakaan vielä.

Tapasin ystäväni, joka on työskennellyt Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan kanssa. Yrittäessäni hahmottaa, mikä saa Matin onnistumaan kerta toisensa jälkeen tehtävässään, ystäväni toi esiin hänen rehellisen ja tinkimättömän asenteen toteuttaa yhteisesti sovitut asiat.

Tarvitsemme tätä rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä hoitaaksemme MM 2001-skandaalin puhdistuksen. Rehellisyys ja tinkimätöömyys voisivat olla kansakuntamme erottautumistekijöitä, vilpin osalta kilpailu on jo kovaa.

Related Posts

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo

Yhteiskunta

Yrittäjästatuksella (esim toiminimellä) toimimista helpotetaan ja sähköiset alustat voivat tarjota yrittäjästatuksella toimiville urakoita

Euroopan unioni on säätänyt alustatyödirektiivin, jonka mukaan alustatyötä (ja muita urakoita) tulee voida tehdä niin yrittäjänä kuin työsuhteessakin.

Monet maat, kuten Suomi, ovat pyrkineet pakottamaan kansalaisiaan

Sijoittaminen

Euroopan keskuspankin mukaan kulta on hyvä arvon säilyttäjä silloin kun ajat ovat levottomat

Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi:

Fyysinen kulta on antanut hyvää suojaa osakemarkkinoiden volatiliteettiä, talouspolitiikan äkkikäänteitä ja geopoliittisia riskejä vastaan.
Turvallisimpia