On suorastaan merkillistä kuinka maailmaan mahtuu niin usein vain yksi totuus kerrallaan. Ajatellaanpa vaikka vain niinkin yksinkertaista asiaa kuin yrittämistä. Olen sen verran vanha, että muistan vielä hyvin ajan jolloin yrittäjä oli jotenkin epäilyttävä otus, jonka jokaista tekoa ja aietta oli syytä tarkastella suurella epäluuloisuudella tai ainakin melkoisella valppaudella. Yrittäjä oli monen mielessä ihminen joka pyrki hyötymään toisten ihmisten kustannuksella ja mennä vähän niin kuin muiden siivellä eteenpäin.

Yrittäjä-nimen sijaan tosin tuolloin puhuttiin liikemiehistä ja tämä sana itse asiassa on säilyttänytkin oman hyvin negatiivisen säväyksensä. Liikemies on edelleen monen mielessä ihminen, jonka salkku pursuaa epämääräisiä kiinteistökehityssuunnitelmia ja hätkähdyttäviä veronkiertohankkeita. Liikemiehistä itse asiassa enää taidetaan harvemmin puhuakaan juuri tämän negatiivisen mielleyhtymän takia.

Näitä hämäräliikemiehiä toki taisi tietyssä vaiheessa todella ollakin enemmän kuin nykyisin, sillä voimakkaasti säädellyssä maailmassa on myös aina enemmän hyödynnettäviä vippaskonsteja ja porsaanreikiä.

Väitänkin, että parin viime vuosikymmenen mittaan koettu säätelyn purkaminen ja kilpailun vapautuminen ovat vahvasti syöneet myös pelikenttää monenlaisilta hämärämiehiltä.

Toisaalta erityisesti verotuksen epäkohtien ja vinoutumien oikaiseminen ovat osaltaan vähentäneet liike-elämässä mukana olevien intoa lähteä hieman hämärämmille sivupoluille, kun elannon on pystynyt entistä helpommin turvaamaan myös ilman vippaskonsteja.

Läpinäkyvyys on hieno ja paljon väärinkäytetty sana. Mielestäni sen lisääminen kuitenkin tarkoittaa, että myös viranomaispäätöksien ja myös yritysten oman toiminnan motiivit ovat selvemmin kaikkien nähtävissä. Mitä läpinäkyvämmin asioita hoidetaan, sitä paremmin jokainen mukana oleva tietää mitä toiset tavoittelevat ja miksi. 

Varsinkin kunnallisessa päätöksenteossa lisääntynyt läpinäkyvyys on mielestäni vähentänyt myös kunnalliseen päätöksentekoon ja erityisesti kunnan kaavoitusmonopoliin lähes väistämättä sisältyvää keplottelua. Julkisuuden lisääntyminen kun on vähentänyt mahdollisuuksia sopia asioista ihan noin kaveripiireissä. 

Toki asia taitaa kuitenkin olla edelleen niin, että mitä pienempi kunta sitä pienempi on myös se kaveripiiri, joka pitää taivutella mukaan siinä viisteellä kulkeviin puuhiin. 

Yrittäjäkunnan koulutustason tason nousu taas voi näkyä siinä, että ainakin sormituntumalla tuntuisi siltä, että myös rikollisten konkurssisotkujen määrä olisi jo vähentynyt. 

Paremmin ällän päällä oleva yrittäjä ehkä huomaa entistä aikaisemmin milloin ongelmat alkavat kasaantua ja nyt näyttäisi siltä, että entistä useammin yritystoiminta päätetään vapaaehtoisin omin toimin hallitsemattoman konkurssiin luisumisen sijaan. 

Konkurssitilanteessa toisaalta sitten kun nousee niin helposti halu pelastaa edes jotain uppoavasta laivasta, vaikka lain mukaan oltaisiinkin jo ryhtymässä velkojille kuuluviin rahoihin.

Kaikki nämä asiat yhdessä ovat pikku hiljaa parantaneet yrittäjien ja yrittämisen julkisuuskuvaa. 

Toisaalta yhä laajemmin on ymmärretty, että ilman toimivia ja elinkelpoisia yrityksiä ei nykyistä elintasoamme ja yhteiskunnan palvelutasoa voitaisi yksinkertaisesti ylläpitää. Me kun olemme jo aika lailla tottuneet vaikkapa päiväkoteihin, teattereihin ja jäähalleihin, eikä oikein muuta vaihtoehtoa taida ollakaan kuin varmistaa, että yritysmaailmakin pysyy hengissä. 

Yhä selvempää on, että vain suuryritysten avulla ei suomalaisia enää työllistetä, vaan tarvitsemme yritysmaailman koko kirjon avuksi.

Jaakko Wallenius

On suorastaan merkillistä kuinka maailmaan mahtuu niin usein vain yksi totuus kerrallaan. Ajatellaanpa vaikka vain niinkin yksinkertaista asiaa kuin yrittämistä. Olen sen verran vanha, että muistan vielä hyvin ajan jolloin yrittäjä oli jotenkin epäilyttävä otus, jonka jokaista tekoa ja aietta oli syytä tarkastella suurella epäluuloisuudella tai ainakin melkoisella valppaudella. Yrittäjä oli monen mielessä ihminen joka pyrki hyötymään toisten ihmisten kustannuksella ja mennä vähän niin kuin muiden siivellä eteenpäin.

Yrittäjä-nimen sijaan tosin tuolloin puhuttiin liikemiehistä ja tämä sana itse asiassa on säilyttänytkin oman hyvin negatiivisen säväyksensä. Liikemies on edelleen monen mielessä ihminen, jonka salkku pursuaa epämääräisiä kiinteistökehityssuunnitelmia ja hätkähdyttäviä veronkiertohankkeita. Liikemiehistä itse asiassa enää taidetaan harvemmin puhuakaan juuri tämän negatiivisen mielleyhtymän takia.

Näitä hämäräliikemiehiä toki taisi tietyssä vaiheessa todella ollakin enemmän kuin nykyisin, sillä voimakkaasti säädellyssä maailmassa on myös aina enemmän hyödynnettäviä vippaskonsteja ja porsaanreikiä.

Väitänkin, että parin viime vuosikymmenen mittaan koettu säätelyn purkaminen ja kilpailun vapautuminen ovat vahvasti syöneet myös pelikenttää monenlaisilta hämärämiehiltä.

Toisaalta erityisesti verotuksen epäkohtien ja vinoutumien oikaiseminen ovat osaltaan vähentäneet liike-elämässä mukana olevien intoa lähteä hieman hämärämmille sivupoluille, kun elannon on pystynyt entistä helpommin turvaamaan myös ilman vippaskonsteja.

Läpinäkyvyys on hieno ja paljon väärinkäytetty sana. Mielestäni sen lisääminen kuitenkin tarkoittaa, että myös viranomaispäätöksien ja myös yritysten oman toiminnan motiivit ovat selvemmin kaikkien nähtävissä. Mitä läpinäkyvämmin asioita hoidetaan, sitä paremmin jokainen mukana oleva tietää mitä toiset tavoittelevat ja miksi. 

Varsinkin kunnallisessa päätöksenteossa lisääntynyt läpinäkyvyys on mielestäni vähentänyt myös kunnalliseen päätöksentekoon ja erityisesti kunnan kaavoitusmonopoliin lähes väistämättä sisältyvää keplottelua. Julkisuuden lisääntyminen kun on vähentänyt mahdollisuuksia sopia asioista ihan noin kaveripiireissä. 

Toki asia taitaa kuitenkin olla edelleen niin, että mitä pienempi kunta sitä pienempi on myös se kaveripiiri, joka pitää taivutella mukaan siinä viisteellä kulkeviin puuhiin. 

Yrittäjäkunnan koulutustason tason nousu taas voi näkyä siinä, että ainakin sormituntumalla tuntuisi siltä, että myös rikollisten konkurssisotkujen määrä olisi jo vähentynyt. 

Paremmin ällän päällä oleva yrittäjä ehkä huomaa entistä aikaisemmin milloin ongelmat alkavat kasaantua ja nyt näyttäisi siltä, että entistä useammin yritystoiminta päätetään vapaaehtoisin omin toimin hallitsemattoman konkurssiin luisumisen sijaan. 

Konkurssitilanteessa toisaalta sitten kun nousee niin helposti halu pelastaa edes jotain uppoavasta laivasta, vaikka lain mukaan oltaisiinkin jo ryhtymässä velkojille kuuluviin rahoihin.

Kaikki nämä asiat yhdessä ovat pikku hiljaa parantaneet yrittäjien ja yrittämisen julkisuuskuvaa. 

Toisaalta yhä laajemmin on ymmärretty, että ilman toimivia ja elinkelpoisia yrityksiä ei nykyistä elintasoamme ja yhteiskunnan palvelutasoa voitaisi yksinkertaisesti ylläpitää. Me kun olemme jo aika lailla tottuneet vaikkapa päiväkoteihin, teattereihin ja jäähalleihin, eikä oikein muuta vaihtoehtoa taida ollakaan kuin varmistaa, että yritysmaailmakin pysyy hengissä. 

Yhä selvempää on, että vain suuryritysten avulla ei suomalaisia enää työllistetä, vaan tarvitsemme yritysmaailman koko kirjon avuksi.

Jaakko Wallenius