VIX indeksi kertoo, että osakemarkkinat ovat luottavaisia tulevaan kehitykseen

Sijoittaminen

Osakemarkkinoiden hermostuneisuutta kuvaa VIX indeksi. Se lasketaan kuukauden mittaisten osakejohdannaisten hintatason perusteella ja se kertoo osakemarkkinoiden käsityksen siitä, miten paljon USA:n Dow Jones indeksi (USA) tulee seuraavan kuukauden aikana vaihtelemaan. VIX indeksin nykyinen alhainen taso kertoo luottamuksesta tulevaan.

VIX indeksi kertoo miten suureksi markkinat arvioivat riskin sille että kurssit laskevat seuraavan kuukauden aikana. VIX indeksi on siinä mielessä luotettava, että se kertoo aidosti markkinoiden seuraavan kuukauden riskitasoarvion.  Luotettavuus perustuu siihen, että VIX indeksi lasketaan osakeindeksiin sidottujen myynti- ja osto- optioiden tarjoustasojen hintaerojen perusteella. Näillä optioilla suuret sijoittajat (esim. eläkevakuutusyhtiöt) säätävät osakeriskinsä tarkalleen halutulle tasolle.

VIX voi olla pitkiä aikoja alhaisella, korkeaa luottamusta osoittavalla tasolla. Nykyinen alhainen riskitaso ei siis ole ennuste siitä etteikö vuoden vaihteen jälkeen, Trump:n virkaanastumisen jälkeen,  hermostuneisuus voisi kasvaa.  VIX:n alhainen taso kertoo ainoastaan sen, että seuraavan kuukauden aikana ei ole odotettavissa mitään yllättävää.

Kun osakemarkkinoiden huolestuneisuus on pitkiä aikoja vähäistä (VIX alhaalla), niin osakkeet yleensä vähitellen kallistuvat ja järjestelmään hiipii ylikorkeita arvostuksia.  Myrsky on sitäkin kovempi ja korjausliikkeet suuria sitten kun huolestuneisuus aikanaan viriää.  Pitkän tyvenen jälkeen tapaa tulla kova myrsky.

Oheisessa kuvassa on Chicago:n optiopörssin (CBO) laskema Dow Jones indeksiin perustuva VIX indeksi. Tähän yleensä viitataan kun puhutaan VIX indeksistä. CBO optiopörssi laskee muitakin vastaavia maa- ja alue- kohtaisia hermostuneisuusindeksejä. Näillä maakohtaisilla indekseillä on kuitenkin merkitystä lähinnä niille, jotka työskentelevät tavalla tai toisella maailmanpolitiikan tai kansainvälisen sijoittamisen ammattitehtävissä.

Kuvan lähde:   https://fred.stlouisfed.org/series/VIXCLS

 

One thought on “VIX indeksi kertoo, että osakemarkkinat ovat luottavaisia tulevaan kehitykseen

  1. ”VIX indeksi kertoo miten suureksi markkinat arvioivat riskin sille että kurssit laskevat seuraavan kuukauden aikana.”

    Eilen illalla 19.12.2024 FED nosti VIX’in yli 30 lukemiin, kun alkoi ”jaruttaa” korkojen alentamisohjelmaa. Nyt ollaan sijoittajien sentimentissä kovasti pelon puolella, sellainen ”joululahja” kaikille osakesijoittajille tulikin FED’iltä!!

    Mitenkähän tästäkin noustaan normaaliin??

    Kiitos tästä vuodesta Piksulle ja toiveikkain mielin ensi vuoteen!!

Comments are closed.

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan