VIX ja markkinoiden odotus

Tämä on toinen osa kirjoitussarjastani jossa käyn markkinoiden mielialaa lävitse. Ensimmäinen osa on täällä

Jatkan vielä VIXin pohtimista ja nyt treidaamisen kautta. Yritän löytää suurta viisautta markkinoiden suunnasta tavaamalla optiomarkkinoiden liikkeitä. VIXiin tutustuessani olen niin heiluntaa täynnä, että parempi mennä vielä kummallisempaan ilmiöön. Olen sitä mieltä, että volatiliteettiodotuksen kasvu edellyttää suurempaa oletustuottoa. Markkinoiden keskipitkää tuottoa on vaikea arvioida joten tyydyn lyhyeen tuottoon. Testaan miten käy jos VIX ylittää 10 päivän keskiarvon yli 20%:lla aukaisen long-position. Testasin millainen tuottojakauma syntyy S&P500 indeksiin jos aukaisen tuollaista ylitystä seuraavana päivänä ja pidän sitä viisi päivää. 

Alhaalle piirsin VIX-indeksin ja yläosaan S&P 500 indeksin. Vihreät nuolet piirsin kuvioon silloin kun aukaisen position ja punaisen kun se suljetaan. 

Yllä olevan kuvan piirsin niin, että jokaisen treidin tuottoprosentilla kasvatan  tai pienennän portfoliota riippuen tuoton etumerkistä. Drawdown (maksimitappio) on pieni, mikä on hyvä juttu. Systeemi vaikuttaa hyvältä, vaikka tuottojen vaihtelevuus epäilyttää, loppuarvo on 313 (kokonaistuotto yli 200%). Aina kun muutama treidi tekee valtaosan tuloksesta alkaa heräämään epäilys onko kysymys vain sattumasta jossa nuo muuttamat hyvät treidit ovat sattuneet tulemaan. Olisi parasta jos tuotot olisivat normaalijakautuneita, mutta elämässä harvoin mikään on täydellistä. Tässä systeemissä (ilman kuluja) voittoja on 73% treideistä ja voitto on keskimäärin 3,18%. Tappioita on maksimissaan kolme peräjälkeen ja keskimäärin tappio on 2,53%. Tuo 20% laitettiin summassa ja voisimme sen optimoida, mutta silloin alkaisimme tekemään voimakasta curve fittingiä. Minulle herää aina kaksi kysymystä.

Voisiko kyseessä olla sattumaa?

Kuinka varma voin olla, että systeemi on aidosti tuottava?

Tässä tekstissä lähden hakemaan vastausta Bootstrapping metodilla. Käytän tätä miettiessäni  yhtä varsin brutaalista menetelmää. Laitan koneen arpomaan 1000 salkkua joiden treidit ovat yhtä pitkiä kuin tuo VIX-systeemin (5 päivää) ja treidien määrä on sama kuin tässä systeemissä. 

Voin olla melko vakuuttunut, että systeemi on ollut aidosti tuottava. Systeemi tuotti yli 200% ja sattumalla arvotuista 1000 salkusta yksikään ei tuottanut yli 100% (systeemi tuotti yli 200%). Meillä on hyvä turvamarginaali ja totean, että VIXiä voi käyttää hyödykseen ainakin silloin kun se pomppaa nopeasti ylöspäin. Ainakin näin on ollut menneisyydessä, tulevaisuudestahan emme voi tietää. VIX kuvastaa markkinoiden tuotto-odotusta ja silloin kun VIX nousee nopeasti markkinoiden nousua kannattaa veikata. 

 

Miielellään kuulen tästä sarjasta kommentteja ja kehotusehdotuksia. Käyn tässä muutamia yleisiä mielialaa mittaavia indikaattoreita lävitse ja pyrin jollainlailla validoimaan ajatukseni. 

5 thoughts on “VIX ja markkinoiden odotus

  1. Aikavälillä ja kuluilla on merkitystä

    Mielenkiintoisia testejä. Kiitos. Tässä muutamia havaintoja…

     

    Testisi algo n. 3 kertaisti salkun arvon tarkastelulla ajanjaksolla.

    Samaan aikaan indeksi nousi n. 5 kertaiseksi. Eli aivan normaali osakkeen ostaminen ja unohtaminen olisi tuonut suuremman tuoton.

     

    Ehdotuksia:

    – valitse tarkasti testiajanjaksot ja suunnat

       – Esim . n. 1999 – 2012 markkinan suunta oli neutraali

       – Vaihtoehtoisesti voit vähentää markkinan tuoton algon tuotosta jotta saat nettotuoton

     

    – kulut aina mukaan

     

     

     

    1. Hyvä kommentti

      Vaikka indeksi nousi enemmän tuolla ajanjaksolla (mikä valittiin suoraan sen mukaan kuinka pitkältä ajalta sain VIXin arvoja) tuon algon DD (DrawnDown) on paljon pienempi kuin Buy and Hold sijoittajan. Jos trendi jatkuu, eli suurin mahollinen systeemin tuottama tappio on vain muutamia prosentteja se mahdollistaa systeemin vivuttamisen. Ja kun tuossa ollaan vain muutama prosentti altistuneina markkinariskille se mahdollistaa korkotuoton saamisen muulle ajalle. Ja tärkein asia systeemitreidauksessa on systeemihajautus. Pystyt treidaamaan erimarkkinoille samaan aikaan eri systeemeillä.

      Ei tuotolla yksin ole väliä vaan riskikorjatulla tuotolla. Taidan seuraavan jutun kirjoittaa enemmän systeemien vertailusta, mutta nyt lähden kalalle.

      1. Ostoksille

        Katsotaan mistä SP500 indeksi tulee aukeamaan, mutta todennäköisesti se on viiden päivän päästä korkeammalla tasolla kuin nyt.

      2. Ei tämä mitään hyödytä,

        mutta S&P 500 indeksi aukesi 1961,54 pisteessä. Eli viiden päivän päästä pitäisi indeksi olla korkeammalla. Nyt valitettavasti tuli Michigan ja se ei ollut hyvä. Ensi viikolla tulee massiivinen määrä tuloksia, joista seuratuin on Apple. Nämä vaikuttavat paljon kuinka tässä treidissä käy. 

      3. Voitollinen

        Homma oli taas voitollinen koska tänään s&p 500 aukesi 1988,07 pisteessä eli voittoa tuli 26,53 pistettä ( 1,4%).

Comments are closed.

Related Posts