Ilman pienhiukkaspitoisuus vaikuttaa päivän pörssituottoon

Kevyttä

Ilman pienhiukkaspitoisuuden vaihtelut ovat korrelaatiossa alueen pörssituottoon,  selviää Oulun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta(kuvassa Kiinalaisen kaupungin päivittäinen ero pienhiukkasissa)

Ilmansaasteille altistuminen voi aiheuttaa monentyyppisiä psykologisia, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja. Tästä on saatu viitteitä myös Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Siinä tutkijat osoittivat, että ilman pienhiukkaspitoisuudet ovat yhteydessä osakemarkkinoiden tuottoon ja markkinoiden epävakauteen eli volatiliteettiin. Löytö on merkittävä, vaikka ilmiön syy-seuraussuhteista tiedetäänkin vasta vähän.

Tutkimuksessa oli mukana 47 kaupunkia ympäri maailmaa, mikä tekee siitä kattavimman aiheesta tehdyn tutkimuksen tähän mennessä. Tutkijat havaitsivat, että päivittäisten pienhiukkaspitoisuuksien 10 μg/m3 nousu pienensi päivittäistä osaketuottoa keskimäärin 1,2 % ja lisäsi volatiliteettiä hieman.

”Tässä monitieteellisessä tutkimuksessa käytimme sekä ekonometrian että ympäristöepidemiologian menetelmiä mallintaaksemme kaupunkikohtaiset ja maailmanlaajuiset arviot pienhiukkaspäästöjen vaikutuksista”, kertoo tutkimusta johtanut professori Jouni Jaakkola Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksesta (CERH).

Tutkimusaihe on saanut kasvavaa huomiota viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta aiempien tutkimusten tulokset ovat olleet puutteellisia ja jossain määrin ristiriitaisia. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty vain suppeisiin maantieteellisiin alueisiin ja lyhyisiin ajanjaksoihin. Nyt julkaistu tutkimus perustuu huomattavan laajaan aineistoon ja aiempaa tarkempiin paikallisiin ja ajallisiin analyyseihin.

”Tutkimuksemme on ensimmäinen maailmanlaajuisen aineiston avulla esitetty todiste siitä, että ilmansaasteet voivat vaikuttaa päätöksentekoon osakemarkkinoilla”, sanoo professori Marko Korhonen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Ilmiön syy-seuraussuhteista tiedetään kuitenkin vasta vähän. On olemassa näyttöä siitä, että ilmansaasteille altistuminen voi aiheuttaa monentyyppistä psykologista, sosiaalista ja taloudellista haittaa. On esitetty kaksi toisistaan riippumatonta teoriaa, jotka voivat selittää miksi ilmansaasteilla voi olla vaikutusta osakemarkkinoihin. Ensimmäinen teoria otaksuu, että pienhiukkasille altistuminen vaikuttaa ihmisten mielialaan sitä alentavasti, mikä voi saada sijoittajat arvioimaan tulevaisuuden markkinakehitystä pessimistisemmin. Toinen teoria otaksuu, että pienhiukkasten hengittäminen laskee ihmisten kognitiivisia kykyjä, mikä puolestaan johtaa heikompaan päätöksentekoon sekä pienempään riskinottohalukkuuteen.

”Löydöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia kansanterveyteen, jos oletamme, että altistuminen ilmansaasteille vaikuttaa mielialaan tai kognitiivisiin kykyihin koko väestössä, ei vain sijoittajien keskuudessa”, sanoo väitöstutkija Simo-Pekka Kiihamäki Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksesta.

Kaupunkikohtaiset tulokset olivat erittäin vaihtelevia, mikä korostaa tutkimuksen tärkeyttä useissa paikoissa ja eri aikoina. Tutkimuksen toinen osio keskittyi vaihtelevuuden syiden tarkasteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikutus osakemarkkinoiden tuottoihin oli suurempi niillä alueilla, joilla ilman pienhiukkaspäästöjen määrät olivat matalampia, päivittäinen osakemarkkinoiden tuotto oli keskimäärin korkeampi ja osakemarkkinoiden markkina-arvo pienempi. Vaikutus päivittäiseen volatiliteettiin oli sen sijaan pienempi alueilla, joilla päivittäinen keskimääräinen tuotto oli korkea.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Oulun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkimusyhteistyötä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin vastikään arvostetussa Scientific Reports -tiedejulkaisussa.

Tutkimusjulkaisu:

Kiihamäki SP, Korhonen M, Jaakkola JJK. Ambient particulate air pollution and daily stock market returns and volatility in 47 cities worldwide.

Kuvan lähde:

WikimediaTomskyhaha

2 thoughts on “Ilman pienhiukkaspitoisuus vaikuttaa päivän pörssituottoon

  1. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että nykymaailmassa lähes kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tutkimus sanoo, että päivittäinen ero voi olla 1.2%:ia, mutta se ei tietystikään tarkoita, että saasteisissa paikoissa kurssit laskisivat monta sataa prosenttia vuodessa.

    Onhan noita vastaavia tutkimuksia tehty muistakin vaikuttavista asioista kuten auringonpaisteesta, pörssitikkerien yksinkertaisuudesta tai lyhyiden sanojen muistuttavuudesta, kun yrityksellä on IPO. Myös kellonaika vaikuttaa, kun yritys julkaisee tuloksensa, jne. Paljon on eri vaihtoehtoja, mutta aika vaikea niitä on hyväksikäyttää onnistuneesti. Itse en ainakaan osaa, mutta osaako joku muu?

  2. Kiinahan rakentaa hiilivoimaa vuositasolla enemmän kuin muut maat sitä sulkevat mutta enpä silti lähtisi ennustamaan kiinalaispörssien romahduksia muihin Aasiankaan pörsseihin verrattuna.

Comments are closed.

Related Posts