Juttusarja psykologisista taipumuksista osa 1. johdanto

Lajittelematon

Ihmiset eivät kaikista taloustieteilijöiden vakuutteluista tai malleista huolimatta ole superrationaalisia yksilöitä, jotka maksimoivat hyvinvointinsa. Heillä on psykologiset taipumuksensa toimia tietyin tavoin olivat ne järkeviä tai eivät. Taipumukset ovat oikoteitä, jotka kertovat miten toimia tietyissä tilanteissa tai tehdä päätöksiä ilman tietoisia ajatuksia tekohetkellä.

Useimmiten taipumuksista on hyötyä ja ilman niitä ihmiskunta ei todennäköisesti olisi koskaan kehittynyt nykyisen kaltaiseksi. Tutkijat ovat diagnosoineet ainakin kolminumeroisen määrän taipumuksia ja niitä diagnosoidaan koko ajan lisää. Suurin osa niistä itseasiassa on perustaipumusten johdannaisia eikä niitä sellaisinaan kannata kaikkia opetella tai ymmärtää. Juttusarjassa keskityn niistä yleisimpiin. Tarkoitus ei ole katsoa taipumuksia talousnäkökulmista vaan tavallisen elämän. Tämä ei tarkoita etteikö niitä voisi käyttää talouden ymmärtämiseen. Jos onnistun juttusarjassa niin lukija ymmärtää taloutta tai omia talouspäätöksiään paremmin, vaikka en mainitsisi sanaakaan niistä. Juttusarja sisältää todennäköisesti ainakin seuraavat taipumukset:

  1. Liiallinen luottamus omiin kykyihin, omistuksiin, jne.
  2. Saatavuuden ylikorostaminen
  3. Taipumus liittää tai yhdistää asioita toisiinsa (esim stereotypiat)
  4. Ryhmäpaine
  5. Vastavuoroisuus-periaate
  6. Niukkuuden/yltäkylläisyyden yliarvostukset
  7. Auktoriteettien ja antiauktoriteettien yliarvostukset

Taipumukset ovat yksinkertaisia ohjeita, joiden voima tulee kolmesta suunnasta: ärsykkeen lähteen ominaisuuksista, henkilön fyysisesta tai henkisestä tilasta ja ärsykkeen psykologisesta sisällöstä. Todennäköisyys taipumuksien vaikutukselle kasvaa mitä useampi edellämainituista toimii samaan aikaan. Ärsykkeen lähde on jokin ihmisen luoma rakennelma kuten kuva tai ääni. Edellämainitut voivat olla tahallisia tai vahinkoja. Ensimmäisessä tapauksessa suostuttelun ammattilaiset kuten myyntimiehet ja poliittiset vaikuttajat luovat olosuhteita, joissa taipumukset toimivat heidän puolestaan ilman, että kohteen huomaamista. Psykologiset taipumukset vaikuttavat todennäköisimmin ainakin seuraavien olosuhteiden aikana:

  1. Vaikutukset ovat pieniä tai olemattomia
  2. Aikamäärä on rajoitettu
  3. Tietoa on liikaa
  4. Luottamus on korkealla
  5. Ryhmäpaine toimii
  6. Epävarmuuden ja hämmennyksen aikana

Edellämainittujen henkisten olosuhteiden lisäksi vaikuttavat myös yksilön fyysiset olosuhteet:

  1. Huonot yöunet
  2. Verensokerin epätasapaino
  3. Jatkuva stressi
  4. Nestehukka

Edellisten vaikutukset ovat yksilöllisiä. Se mikä saa yhden henkilön väsyneenä turvautumaan taipumusten luomiin oikoteihin voi aiheuttaa toisen reagoimaan päinvastoin. Karkea nyrkkisääntö voisi olla, että mitä isompaa päätöstä teet sitä paremmin sinun tulisi pyrkiä estämään edellämainitut olosuhteet. Edellämainitut olosuhteet eivät suoraan tarkoita huonoja päätöksiä vaan lisää niiden todennäköisyyksiä. Olosuhteiden vaikutus voi vaihdella eri ympäristöittäin ja aiempien kokemusten mukaan.

Lisäksi voidaan todeta ihmisten reagoivan eri tavoin myös eri taipumuksiin. Reaktioiden todennäköisyydet voivat riippua henkilökohtaisista tai kulttuurillisista ominaisuuksista, ärsykkeen sisällöstä tai henkilön sukupuolesta. Esimerkiksi jotkin ihmiset vihaavat auktoriteetteja ja toiset rakastavat heitä. Aasialaiset uskovat enemmän ryhmään kuin länsimaiset taas luottavat itseensä. Mitä houkuttelevampi ärsyke on mm. ideologisista syistä niin sitä herkemmin ihminen tarttuu siihen. Miehet taas sortuvat enemmän itsensä korostamiseen ja naiset taas enemmän yleiseen hyvään.

Yksi mielenkiintoinen yleinen harhakuva on se, että taipumukset ovat enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia. Tämä harjakäsitys johtuu siitä, että negatiivisista lopputuloksista kirjoitetaan enemmän. Tosiasia on, että taipumuksilla voi tehdä itselleen ja muille paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Niitä voi valitettavasti käyttää muiden manipulointiin, joten nöyrin pyyntöni lukijoille on ettei juttusarjaa käytetä hyötymiseen muiden kustannuksella. Käyn taipumusten lisäksi läpi miten niitä voi käyttää omaksi hyväkseen että vähentää niiden vaikutusta. Juttusarja tulee ulos hiljalleen seuraavien kuukausien aikana.

-Tommi T

päätöksenteko psykologiset taipumukset

Related Posts