Metsähehtaarin myyntihinnat seuraavat elinkustannusindeksiä

Monella suomalaisella on hieman metsäomaisuutta. Tuon monasti perinnöksi saadun ja tunnesiteitä sisältävän metsäpalstan arvoa tulee harvemmin seuranneeksi. Metsällä on monia muitakin arvoja kuin pelkkä rahallinen tuotto. Se on käsinkosketeltavaa omaisuutta, joka tarjoaa omistajalleen mahdollisuuksia liikuntaan ja omaehtoiseen metsänhoitoon. Se tarjoaa elämälle sisältöä.

Mutta joskus on hyvä seurata metsäomistusta myös omaisuutena. Alla on graafi (punainen käyrä; lähde Metla.fi) siitä millä hinnoilla metsäkauppoja on viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana tehty. Kaikkien kauppojen mediaanihinta on tällä hetkellä vajaa 2000€ / hehtaari. Ja hinta on kivunnut kilpaa elinkustannusindeksin (vihreä käyrä; lähde Suomenpankki) kanssa.

Metsähehtaarin mediaanihinta koko Suomessa (lähde: metla.fi) verrattuna elinkustannusindeksiin (lähde: suomenpankki.fi)

Tämän lisäksi metsä lisäksi vielä kasvaa ja tuottaa myyntituloja. Kaikenkaikkiaan metsää voi sanoa hyväksi sijoitukseksi, jos sitä vertaa esimerkiksi pankkitalletuksiin.

Eikä vertaus pörssiosakkeisiin aseta metsäsijoitusta huonoon valoon. Pörssiosakkeiden markkina-arvot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana käyttäytyneet volatiilisti nousten välillä enemmän kuin 100% ja taas seuraavana vuonna on saattanut tulla romahdus. Markkina-arvot ovat yllä mainitun runsaan kymmenen vuoden aikana kuitenkin kaikenkaikkiaan kehittyneet suurin piirtein samalla tavalla kuin elinkustannusindeksi eikä osakkeista ole saanut näkyvää ylituottoa suhteessa metsäsijoituksiin. Metsä on ollut tässäkin suhteessa ihan kiva sijoitus.

Mutta miten jatkossa kun sanomalehtiä tilataan yhä vähemmän ja paperin kulutus pienenee? Metsäteollisuutemme on keskittynyt hienopaperiin ja niinpä suomalainen media on syystäkin nostanut esille huolta hienopaperin kulutuksen vähenemisestä. Mutta puulla on paljon muitakin käyttökohteita (kartongit ja pakkausmateriaali, rakentaminen, energiakäyttö, pehmopaperin käyttö kodeissa) eikä metsäsijoittajan tarvitse olla kovinkaan huolissaan puun käytön radikaalista, nopeasta vähenemisestä. Metsä tarjoaa luultavasti jatkossakin vakaata tuottoa.

Hyödyllistä tietoa metsäonomistajalle

4 thoughts on “Metsähehtaarin myyntihinnat seuraavat elinkustannusindeksiä

  1. Markkinat ylen ohuet Etelä-Suomessa

    ~6 v. sitten tramppasin Åbon "lähellä" (~60 km säde) olleita metsäpalstoja. Huonoja, kalliita ja myynnissä vain, jotta perikunta sai jakoaan varten markkinahinnan. Laitilan kaupunki myi kanssa vaihtaakseen peltoon keskustan lähellä ja kaavoittaakseen tonteiksi. Kovaa ja turhaa työtä, yksiön katsominen on paljon helpompaa wink

    T. Juha

    1. Samaa mieltä

      Yritin muutamia vuosia sitten katsella metsäpalstaa täältä hesan lähiympäristöstä. Etäisyyttä hesaan kertyi peräti 120km ennen kuin hinta oli mitenkään järkevällä tasolla suhteessa puun tuottoon. Edes paljaaksihakattua rämettä ei tuntunut löytyvän alle 2000€ hehtaarihinnalla. Kaikki maksaa täällä suurten kaupunkien liepeillä.

  2. Puhkemetsa, 16,8 ha, 28500 euroa

    Metsälehden kautta löytyy metsäpalstoja myös Virosta.

    Itse välittäjä näyttää olevan paikallinen ESTEST PR

    Onko Viron metsän halvempaan hintaan syynä se, ettei kuitupuulle taida siellä olla markkinoita. Tietääkseni Baltiassa ei ole kemiallista metsäteollisuutta. Näissä oloissa metsätulot rajoittuvat päätehakkuussa tukista saatavaan hintaa. Tosin Balttiaan on rakenteilla puuta käyttäviä voimalaitoksia, jonka seurauksena jotain tuloja voisi saada jo ennen metsän järeytymistä tukkimittoihin.

    Pekka

    1. Ainakin Virosta puuttuu MTK,

      joten hinta tuskin nousee. Minkähän takia niin monella kaupunkilaisella on niin paljon MTK:ta vastaan? wink

      T. Juha 

Comments are closed.

Related Posts