5 thoughts on “Voi voi voi voileipä…

  1. Peltomäki nimitettävä EKP:n pääjohtajaksi!

    J.Peltomäki, olet kirjoittanut erinomaisia ja nasevia kirjoituksia!

    Tällä kertaa kuitenkin yksi lause särähtää korvaan, joka alentaa kirjoituksesi tasoa:  "Miksi keväällä ja alkukesästä tapahtuneisiin käänteen merkkeihin, joita luettelin Piksussa ei kiinnitetty huomiota?"

    Tällainen "mitä minä sanoin"-tyyppinen huutelu on turhaa. Joku on väärässä, joku oikeassa. Kukaan ei ole kuitenkaan aina oikeassa – paitsi J. Peltomäki. 😉 

    1. I ’m the only girl in Finland

      Ai niin olemme Suomessa… Täällä pitää itseilmaisun olla aina mahdollisimman vaatimatonta.

      Itseasiassa olen muutaman viime merkintäni kirjoittanut yleisesti mahdollisimman ylimielisesti, koska olen äärimmäisen turhautunut ja gonahtanut. Tosin lainaamasin lause oli vain viittaus edellisiin kirjoituksiini, joihin en jaksanut lähteä linkkiä metsästämään ja ei ne linkit jostain syystä ole toimineetkaan.

      Ehkä huutelen, ehkä en. Nyt menen punttisalin kautta illalla tanssimaan ja lauleskelemaan Rihannaa.

      1. Lunssalta välttynyt?

        Jos oireita on niin älä ny kuitenkaan hommaa syänlihastulehusta…

        Pitänee minunkin osallistua hutun keittoon jahka löydän mun kristallipallon…

        jousimies

      2. Intervallitreeni

        Olen alkanut vetää kovia intervallisuoksutreenejä ja syömään hunajaa, niin ei ole enään räkätautejakaan..

        Jatkan tanssia ja laulua…devilanglecoolangry

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen