Valtiovarainministeriö:  Julkisen talouden vaje on noin 5% bruttokansantuotteesta ja se on syytä viipymättä hoitaa. Julkisen talouden kuluista on tavalla tai toisella tingittävä.   

Julkisen talouden kestävyyttä koskevat arviot on saatettu ajan tasalle.  Uusimman laskelman mukaan kestävyysvaje on 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle-raportissa esitetään, että julkisen talouden sopeuttaminen hoidettaisiin kokonaisuudessaan tulevalla vaalikaudella siten, että julkisen talouden rahoitusasemaa välittömästi parantavilla toimilla kavennettaisiin menojen ja tulojen välistä kuilua vähintään 1½ miljardilla eurolla eli noin ¾ prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosittain.  Tämä tapahtuisi ensisijaisesti menojen tasoa ja kohdentumista tarkistamalla. Lisäksi tulisi päättää talouden rakenteiden uudistamisesta tavalla, joka kohentaisi julkisen talouden rahoitusasemaa 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Näiden toimenpiteiden vaikutukset voisivat ajoittua osin myös pidemmälle aikavälille.

Talouskasvu ei yksin poista kestävyysvajetta. Sopeutuksen etupainotteisuutta puoltaa se tosiseikka, että demografisen muutoksen nopein vaihe on Suomessa juuri alkamassa.Tulevaisuuden epävarmuuksiin ja uusiin taloutta uhkaaviin häiriöihin on varauduttava vahvistamalla julkista taloutta. Näin talouspolitiikalla olisi mahdollisuus toimia myös seuraavassa, aikanaan tulevassa taantumassa. Kansainvälisen talouden epävarmuuden vuoksi tälle näkökohdalle tulee antaa nyt erityisen suuri painoarvo.Mitä etupainotteisemmin sopeutus pantaisiin toimeen, sitä enemmän se alentaisi velkaantumisesta aiheutuvaa korkorasitusta ja loisi liikkumavaraa tuleville vuosille.

Verotuksen kiristäminen on yksi vaihtoehto julkisen talouden rahoitusaseman vahvistamiseksi. Nykyinen hallitus on jo korottanut kulutukseen liittyviä välillisiä veroja kuten arvonlisä- ja energiaveroja. Lisäksi kunnallisverotus on jatkuvasti kiristynyt. Keskeiset kansainväliset talousjärjestöt (EU:n komissio, EKP, IMF, OECD) ovat arvioineet, että rahoitusasemaa vahvistavien toimenpiteiden painottuminen julkisiin menoihin olisi talouden kokonaiskehityksen kannalta suotuisampi vaihtoehto kuin niiden painottuminen verotukseen. Kun lisäksi Suomen kokonaisveroaste on jo nyt korkea, verotuksen kokonaistason merkittävä nostaminen ei ole toivottavaa.

Siksi raportissa todetaan, että julkisen talouden sopeutus vaatii väistämättä myös julkisten menojen leikkaamista. Menojen kohdentamista ja mitoittamista koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan julkisten tehtävien ja menojen perinpohjaista läpikäyntiä, jonka yhteydessä tulee tarkastella

erilaisia vaihtoehtoja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia. Ilman tällaista arviointia ei synny poliittista päätöksentekokykyä. Menojen kriittinen arviointi ei tarkoita hyvinvointivaltion periaatteiden romuttamista, vaan sen selvittämistä, millä edellytyksillä julkisen talouden keskeisimmät tavoitteet voidaan saavuttaa myös tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteissa.

Julkisen talouden välittömien sopeuttamistoimien ohella tarvitaan muita politiikkatoimia, joilla voidaan kohentaa talouden ja työllisyyden kasvun edellytyksiä. Työikäisen väestön määrän alkaessa pienentyä ja nykyistenkin työvoimaresurssien ollessa osittain vajaakäytössä on syytä harkita laajaa kirjoa toimenpiteitä työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin tuottavuutta tulee myös parantaa. Ikääntyminen lisää kuntien tuotantovastuulla olevien hyvinvointipalvelujen kysyntää voimakkaasti tulevina vuosina. Tästä syystä valtion lisäksi myös kunnat ovat kestävyysvajeen umpeen kuromisessa keskeisessä asemassa.