Mailman keskittyessä seuraamaan Japanilaisia katastrofiuutisia Brysellissä on ilmeisesti päästy yhteisymmärrykseen euroalueen vakautuksesta. Kyynikko voisi jopa väittää että euroopan päämiehet tarttuivat tilaisuuteen yleisön huomion ollessa muualla. Europresidentti van Rompuyn tweetin mukaan sopuun on päästy. Muodollinen sopimus tehdään vasta parin viikon kuluttua, mutta sisältö lienee jo kiveen hakattu.

Aavistan sovun takana vanhojen neuvottelukettujen loistavaa taktiikkaa: Ensimmäiseen ehdotukseen sisällytetään jopa raivoa herättäviä osia joiden alasampumiseen kaikki voivat osallistua – kuten esimerkiksi ylikansallinen puuttuminen työmarkkinoihin ja palkkasopimuksiin.

Kun nämä saadaan poistetuksi menevät sellaisetkin ehdotukset läpi jotka normaalioloissa herättäisivät melkein yhtä voimakasta paheksuntaa. Lehtitietojen mukaan sopimus sisältää mm. sitoutumisen 67 vuoden ja selkeät säännöt kansallisesta budjettikurista, joita – jälleen öehtitietojen mukaan – mm. pääministeri Kiviniemi ajaa.

Tämä on osoitus siitä miten talousvalta vähitelleen ajautuu ylikansalliselle tasolle. Eläkeiästä oli odotettu yhtä pääkysymystä eduskuntavaaleissa. Nyt asiasta onkin yllättäen sovittu ennen vaaleja ylikansallisella tasolla. Samoin on osa valtiontalouden liikkumavaraa rajoitettu innossa suitsia eteläisiä euromaita. Sopimuksella saattaa olla käytännön vaiktuksia suomessakin lähivuosina – onhan meilläkin tällä hetkellä alijäämäinen valtiontalous. Seuraava laskusuhdanne on lähempänä kuin politikot haluavat ajatellakaan.

Talousasioiden päätäntävältä on siis kasvavassa määrin siirtymässä Brysseliin. Kaikesta vakuuttelusta huolimatta prosessi on vääjäämätön, eikä välttämättä negatiivinen. Ehkä kauempana äänestäjistä on helpompaa tehdä välttämättömiä mutta ikäviä päätöksiä? Talouden raja-aitojen kaatuminen maiden ja mantereiden välillä toimii voimakkaana tasaajana – hyvässä ja pahassa. Kansallisesta taloudellisesta päätäntävallan illuusiosta luopuminen saattaa olla viisauden alku.