EU komission ehdotus: Hedgerahastot valvonnan piiriin

Euroopan unionissa on ollut kahdenlaisia sijoitusrahastoja: Kuluttajille suunnattuja reguloituja ja valvottuja rahastoja sekä väljemmin ehdoin toimivia ammattimaisille ja kokeneille sijoittajille tarjottuja erikoissijoitusrahastoja (hedgerahastoja).

EU komission uusin direktiiviehdotus tuo varsin villisti toimineet erikoissijoitusrahastot julkisen valvonnan piiriin ja määrittelee säännöt niin, että sekä sijoittajat että pienemmät pankit pystyvät luottamaan markkinoilla olevien tuotteiden reiluuteen ja avoimuuteen.

Sijoittajat ja pienemmät rahoituslaitokset eivät aina ymmärrä ostamiensa tuotteiden riskejä

Erikoissijoitusrahastoja varten on ollut vaihtelevasti maakohtaisia säädöksiä ja käytäntöjä, mutta EU tason regulointi on puuttunut. Sijoitustuotteiden läpinäkyvyys on ollut huonoa ja riskinotto kirjavaa. Sijoittajan turvana on viime kädessä ollut sopimus, jonka hän sopii rahastoyhtiön kanssa, ja joskus tuo sopimus on sisältänyt termistöä, jota ei edes kokenut sijoittaja pysty ymmärtämään. Ja kuluttajansuoja ei ole häntä kunnolla suojannut – hänhän on kokenut sijoittaja, jonka tulee itse olla perillä asioista.

Lisäksi erikoissijoitusrahastot ovat toisinaan ottaneet riskejä, joiden realisoitumisesta osuuksien omistajat ja kokoo yhteiskunta ovat toisinaan joutuneet kalliisti maksamaan (esim. USA:n asuntoluottojen arvopaperisointi ja maailmanlaajuinen markkinointi). Edes pienemmät pankit eivät ole kyenneet aina ymmärtämään liikkeellä olevien tuotteiden riskejä.

Ehdotettu direktiivi tuo erikoissijoitusrahastot julkisen sääntelyn ja valvonnan piiriin

Ehdotettu direktiivi tuo kaikki erikoissijoitusrahastot EU lainsäädännön piiriin:

  • direktiivin mukaan kaikki rahastot tulevat reguloinnin piiriin (villejä, reguloimattomia rahastoja ei enää ole)
  • sijoitusrahaston tulee dokumentoida koko ketju, jossa sijoitustuotteen riski syntyy (ei ole enää mahdollista ostaa rahastoon sellaisia instrumentteja, joiden sisällä on piilotettuja riskejä)
  • sijoitusrahaston sijoittajille tuottaman informaation laatu määritellään ja sen toteutumista valvotaan finanssivalvonnan toimesta
  • EU direktiivin mukaisia erikoissijoitusrahastoja (myös EU:n ulkopuolella hallinnoituja, jos ne täyttävät ehdot) saa markkinoida EU laajuisesti (syntyy EU laajuiset markkinat)

Yllättävät riskit voivat silti toteutua

Paraskaan lainsäädäntö eikä edes valvonta pysty kokonaan estämään innovatiivisten, mutta epäreilujen tuotteiden markkinoille tuloa, mutta toivottavasti sellaisia tulee entistä vähemmän. 

Related Posts

Asunnot ja metsä

Mökkikauppa on piristynyt, hinnat ja kauppamäärät nousussa

”Mökkikauppa käy vauhdikkaasti. Kesäkuussa loma-asuntoja myytiin kuukausitasolla eniten sitten vuoden 2022 kesäkuun”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Keskimääräiset kauppahinnat olivat 135 000 euroa. Nousua viime

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja