Palkansaajat arvioivat Suomen talouden kasvuksi runsaat 3 prosenttia

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) pitää Suomen talouskasvua koskevan ennusteensa ennallaan.
Kokonaistuotanto kasvaa PT:n mukaan tänä vuonna 3,8 prosenttia ja ensi vuonna 3,1 prosenttia.

PT:n päivitetyn talousennusteen mukaan elpymisen voi katkaista vain uusi avoin kriisi, jonka todennäköisyyttä voidaan vielä toistaiseksi pitää pienenä, muttei merkityksettömänä.

Suomen julkisen talouden rahoitusasema vahvistuu PT:n Eero Lehto mukaan tuntuvasti jo tänä vuonna.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Suomen kannattaisi siirtyä tuottojen verottamisesta varallisuusverojen (esim. kiinteistövero) suuntaan

Pääomatuloveron ja/tai yhteisöveron osittainen korvaaminen varallisuusverolla (esim. kiinteistöverolla) olisi OECD:n mukaan järkevää. Tällä kannustettaisiin talouselämää uudistumaan ja panostamaan kasvuun ja tuottavuuteen.

Kaikki verot haittaavat jotain toimintaa

Yhteiskunta

Suomalaisten mielestä olisi tärkeää saada yrittäjiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään liian huonona

Suomalaisista 89 prosenttia ajattelee Suomen tarvitsevan kipeästi paljon enemmän kasvavia yrityksiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään huonona. Yli puolet suomalaisista (53 %) ja 64% yrittäjistä ajattelee,