Valtion budjettiehdotuksen loppusumma kasvanut 3% viime vuodesta

Hallituksen budjettiehdotuksen loppusumma, 52 Mrd€, vuodelle 2012 on noin 3% suurempi kuin vuoden 2011 budjettiesitys. Vuoden 2012 ehdotus perustuu siihen, että talouskasvu on kohtuullista. Uutta velkaa tulee silti vielä liki 7Mrd€ (noin 4% BKT:stä) ja jos sukellamme maailmantalouden mukana taantumaan niin maamme ohjaamisessa tarvitaan todellista luovimistaitoa.

Valtion budjetin loppusumma ja nettolainontto (Lähde: Valtiovarainministeriö)

Valtion tulojen rakenteeseen ei ole tehty muita merkittäviä muutoksia kuin talouskasvuarviosta johtuva tasokorotus, kuten oheisesta pylväsdiagrammista on helppo havaita.

Valtion tulojen rakenne vuonna 2012 ja 2011 (Lähde: Valtiovarainministeriö)

 

 

One thought on “Valtion budjettiehdotuksen loppusumma kasvanut 3% viime vuodesta

  1. Veronmaksajat: Palkkavero pysyy lähes ennallaan

      :  Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verolinja merkitsisi toteutuessaan sitä, että suomalaisten palkansaajien verotus pysyy vuonna 2012 lähes ennallaan. Esimerkiksi keskituloisen 3012 euroa ansaitsevan veroprosentti muuttuisi tämän vuoden 29,5 prosentista vain prosenttiyksikön kymmenyksen 29,6 prosenttiin.

    Tässä Veronmaksajain Keskusliiton laskelmassa on valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mitoituksen lisäksi huomioitu myös odotetut sosiaalivakuutusmaksujen korotukset sekä ennakoidun ansiokehityksen vaikutukset veroihin.

    Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiehdotuksen verolinjaa toimivana pohjana syksyn aikana tehtäville veropäätöksille. Koko hallitus käsittelee tuloverotusta syyskuun puolivälin budjettiriihessä ja veroperusteita on mahdollista muuttaa tarvittaessa myös budjettiriihen jälkeen myöhemmin syksyllä.

    – Budjettiriihessä on varmistettava, että työn verotusta uhkaava kiristyminen torjutaan kokonaan, kuten hallitus on ohjelmassaan luvannut tehdä.

    Hallitus on lisäksi viestittänyt valmiudesta tuloverotuksen keventämiseen, mikäli työmarkkinoilta löytyy sopivasti palkkamalttia.

    – Talouden vetovastuun siirtyessä ensi vuonna selkeästi kotimarkkinoille on ostovoimakehityksestä kannettava erityistä huolta. Samalla on luonnollisesti pyrittävä kilpailukykyä ja työllisyyttä edistäviin ratkaisuihin.

    – Tässä tilanteessa tarvitaan palkankorotusten ja veronkevennysten suotuisaa yhdistelmää, arvioi Lehtinen.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8