Keski-Euroopan noususuhdanne näyttää kestävän

Saksan ja keski-Euroopan taloutta seuraava IFO indeksi on nousussa. Saksan IFO indeksi heijastelee ennen kaikkea Euroopan taloutta, mutta Saksa on vientivaltainen ja sen tilanne kertoo paljon myös maailmankaupan ja maailmantalouden suunnasta.

Talouden tilanne ja odotukset Saksassa (Lähde: IFO)

Osakesijoittajan kannalta tärkeä, niin sanottu suhdannekello, on Saksan IFO instituutin mittausten mukaan tilanteessa, jossa kurssinousu yleensä käynnistyy. Sanotaan, että osakesijoittajan kello on puoli yhdeksän aamulla. Osakekurssien kannalta tämä on ollut yleensä otollista aikaa ja monasti tätä hyvää aikaa kestää yli puoli vuotta ja joskus jopa yli vuoden. 

Mutta Saksa ei ole koko maailma. USA:n talous on suhdannekierron osalta edellä Saksaa. Siellä talous jo kasvaa. Mutta toisaalta Kiinassa ja Brasiliassa ei olla OECD:n mukaan vielä edes aivan pohjia tavoitettu. Kehitys on siis vielä epäyhtenäistä vaikka enemmistö maista näyttäisikin olevan makrotaloudellisen nousutaipaleen alkumetreillä.

 

 

 

One thought on “Keski-Euroopan noususuhdanne näyttää kestävän

  1. Selittää mennyttä

    taas, kuten näillä kaikilla indikaattoreilla on tapana, IFO indeksin muutokset selittää erittäin hyvin mennyttä kurssikehitystä.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo