Hedge-rahasto takavarikoi armeijan laivan

Kuvassa näkyvä komea purjealus on Argentiinan laivaston omaisuutta.

Nyt hedge-rahasto Elliott Capital Management on onnistunut takavarikoimaan aluksen Ghanassa, Rahasto on vuosia käynyt oikeutta Argentiinan valtioon kanssa vuoden 2001 valtion velkakirjojen kohtalosta.

Rahasto on saanut itselleen myönteisen päätöksen USA:n ja Englannin oikeusistuimista. Pitkäaikaisen seurannan tuloksena rahasto tavoitti Argentiina armeijan koululaivan Ghanassa, maassa joka toteutti mainittujen tuomioistuimen takavarikointipäätöksen.

2 thoughts on “Hedge-rahasto takavarikoi armeijan laivan

  1. hedge rahastot

    Olet ilmeisesti lopettanut hedge rahastojen seuraamisen kun viimeisestä päivityksestä on jo tovi?

    1. Hedge päivitys jäänyt

      On monia syitä siihen miksi hedgerahastojen  päivitys on jäänyt. Päällimmäisenä on oman yritystoiminnan aloittaminen, aika kuluu rattoisasti Patenttihaukka Oy:n tehtävissä.
      Rahastojen seurantaraportin tekeminen kuunvaihteessa ei ole ollut kovin yksinkertaista kun osalla rahastoista arvonmäärityksessä kestää useampi päivä.
      Kuunvaihteeseen osuu myös Sijoitusyhtiö Lokin tuotteen ”Timon lista – Suomi pääomalainan” raportointi asiakkaille, joka on eräs tehtävistäni yhtiössä.

      Lisäksi tarkoitukseni oli kirjoitella hedgerahastoista laajemminkin: Esitellä niitä rahasto kerrallaan ja samassa yhteydessä haastatella rahastonhoitajia. Kun tämä laajempi esittely on jäänyt, ei pelkkä arvojen ja tuottojen päivitys vaikuta kovin tarkoituksen mukaiselta.

      Ja vielä yhtenä tekijänä on luopumiseni Investime-ohjelmasta, jota olen käyttänyt tuottopäivitysten tekoon.

      Mutta tarkoitus on kyllä vielä kirjoitella aiheesta, mutta harvemmin.

      Pekka

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä