Suomalaisen omakuva on ahkera, rehellinen, oikeudenmukainen ja itsekäs oman edun tavoittelija

EVA:n tutkimuspäälikön Ilkka Haaviston kokoamasta "Arvo- ja asennetutkimuksesta" selviää, että suomalaiset määrittelevät itsensä työkeskeisiksi. Jopa 84 prosenttia kansasta pitää suomalaisia ahkerina ja 77 prosenttia työtä arvostavina.

Eniten työtä arvostavat yli 55-vuotiaat, mutta myös nuorten sukupolvien asenteet ovat hyvin työkeskeisiä. Suuria eroja ikäluokkien välillä ei ole.

Yhteistyöhenkisyys ei nouse suomalaisten piirteissä keskeiseksi, vaikka konsensuksella on pitkät perinteet maassamme. Vain 43 prosenttia kansasta pitää yhteistyöhenkisyyttä suomalaisille ominaisena.

Vielä harvempi määrittelee anteliaisuuden ja hyväntekeväisyyden suomalaisten piirteeksi. Ahneuskin on suomalaisille anteliaisuutta tyypillisempää.

Ahkeruuden lisäksi suomalaisten omakuvaan kuuluvat rehellisyys, isänmaallisuus ja oikeudenmukaisuus. Myös sisua ja kateutta pidetään suomalaisille ominaisina.

Tällainen kuva suomalaisten hyveistä ja paheista piirtyy EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta, johon vastasi yli 2 000 henkilöä. Vastaava tutkimus toteutettiin 20 vuotta sitten.'

Käsitykset suomalaisuudesta ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet myönteisimmiksi. Yleisesti hyvinä pidetyt piirteet, kuten lainkuuliaisuus, suvaitsevaisuus ja rehellisyys, ovat vahvistuneet. Vastaavasti ahneuden ja välinpitämättömyyden kaltaiset kielteiset piirteet ovat heikentyneet tai vahvistuneet vain vähän.

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä