Pitäisikö jo puhua Sipilä-ilmiöstä?

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä

 

Elämme historiallisia hetkiä. Puoluegallupeissa Keskustan johto tuntuu musertavalta, eikä sitä kokonaan voi sössiä, vaikka kuinka yrittäisi. Vaalit ovat jo niin lähellä.  

Kaupungilla puhutaan varmana tietona, että Kokoomus ja SDP olisivat luopuneet ykköspaikan tavoittelusta. Pääministerin nimi olisi siis selvä; nyt taistellaan valtiovarainministerin, ulkoministerin ja eduskunnan puhemiehen paikoista. Ne ovat nykyjaossa menneet hallituksen kakkospuolueelle.

Tämä johtopäätös saattaa olla realismia, mutta politiikassa sillä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Keskustassa tehtiin sama arvio neljä vuotta sitten – ei kannata tavoitella ykköspaikkaa – ja puolue hävisi 16 edustajapaikkaa ja tipahti keulasta neljänneksi! Tappion mielialaa kun ei missään olosuhteissa saa päästää taistelevien joukkojen keskuuteen!  

Juha Sipilällä menee sen sijaan nyt hyvin. Keskusta ilmoitti tiistaina 27.1.2015, vasta neljän jälkeen iltapäivällä, järjestävänsä seuraavana aamuna infon puolueen vaaliohjelmasta. Ja kuinka ollakaan, kymmeneltä puoluetoimiston sali oli täynnä mediaa. Oli pääkirjoitustoimittajia, toimituspäälliköitä, erikoistoimittaja, toimittajia ja kuvaajia. Sarkastisesti eräs Keskustan nokkamies huomautti, että neljä vuotta sitten odotimme jännityksellä jos edes puolueen oman lehden, Suomenmaan, toimittaja vaivautuisi paikalle. Päätoimittajayhdistyksen tilaisuudessa Sipilän ympärillä oli ruuhkaa.

Tähän Sipilä saa tottua. Presidentti Mauno Koivisto vertasi aikoinaan toimittajien käyttäytymistä sopuleihin. Mennään laumana jonkun perässä niin, että pienimmät ovat vaarassa tallautua jalkoihin. No, Sipilän seuraamisessa on tietty järki ja logiikka; pääministeri on maamme keskeisin vallankäyttäjä ja jo siksi hänen jokaista askeltaan ja henkäisyään pitää vahtia – etukäteenkin.

Hyvä esimerkki on hänen talouslinjauksiensa syynääminen. Erityisesti Sipilän ajatus uudesta kasvurahastosta yritysten rahoituksen pullonkauloihin on saanut perusteellisen harjauksen muun muassa Kauppalehdessä. Miksi lisää, kun meillä on hyvin toimiva pankkijärjestelmä ja tukku muita rahoituskanavia?

Kun OP-Pohjolan seminaarissa 26.1.2015 oikein tarkkaan kuunteli, niin kyllä pk-sektorilla löytyy kapeikkoja ja asenneseiniä. Havainnot esitti professori Ari Hyytinen, eikä niitä kukaan kiistänyt. Hänen alustuksensa, kuten muukin materiaali, löytyy OP-Pohjolan tutkimussäätiön verkkosivuilta. Kannattaa käydä lukemassa.  

Toisenlaiset ”ongelmat” olivat suuryritys Metson rahoitusjohtaja Minna Helpillä. Heillä asiat ovat kuulemma niin hyvin, että pankit suorastaan kilpailevat heistä. Tulee ihan pyytämättä erilaisia rahoituspaketteja ja –tarjouksia. Rahalle ei vaan ole käyttöä. Helppi sanoikin, että hän on toivonut firmansa ”Isojen Poikien” löytävän jotain ostettavaa, rahaa kyllä järjestyisi sormia napsauttamalla. 

Nyt täytyy vain toivoa, etteivät ”Isot Pojat” takavuosien tapaan lähde Eurooppaan tai Amerikkaan ostoksille vain shoppailemisen ilosta. Silloinhan varsinkin metsäteollisuus osti epäkurantteja teollisuuslaitoksia ylihintaan, ja sitten tultiin naama veressä kotiin miljarditappiot kainalossa!

Sipilän vetovoiman havaitsee myös bisnes- ja yritysmaailmassa. Ilmeisesti hänen konstailematon olemuksensa ja yritysosaamisensa vakuuttaa. Siinä hän on poliitikkojen huippuluokkaa. Eero Lehdellä on vastaava kokemusta, mutta kokoomus ei ole hänen osaamistaan ajoissa huomannut!

Aika on nyt niin kova ja vaikea, ettei nokkeluuksilla enää pärjää. Siitä kertoo myös se, että hallituksen suosituimmat ja luotetuimmat ministerit ovat aakkosjärjestyksessä Lauri Ihalainen, Erkki Tuomioja ja Jan Vapaavuori. –Ei mitään kuperkeikan tekijöitä, eikä huuliveikkoja!

Nyt vaan katsomaan vaalikeskusteluja ja pääministerikandidaattien väittelyjä. Ensimmäiseksi ehti Elinkeinoelämän Keskusliitto, eikä huono ollutkaan!

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts