Raaka-aineteollisuus ei juuri eroa muista hyvin pääomavaltaisista aloista. Yleensä alueet ovat hyvin riippuvaisia juuri näistä muutamasta laitoksesta/yrityksestä, mikä altistaa alueet huonolle hallinnolle. Maailmassa ei ole kuin yksi maa minkä talous on riippuvainen yhdestä raaka-aineesta ja sen instituutiot ovat kunnossa. Tämä maa mikä poikkeuksena vahvistaa säännön on Norja ja sille on syntymässä toinen iso teollisuuden ala eli öljyrahaston generoimien sijoitustulojen käyttäminen. Norja omistaa keskimäärin kaikista maailman pörssiyrityksistä peräti prosentin ja kohta se maa on riippumaton muusta viennistä saadessaan prosentin kaikista maailman listattujen yrityksien osingoista. Suomestakin Norja saa ihan kivasti osinkotuloja.  Vaikkapa Suomen paperituotantopaikkakuntien kunnallispolitiikasta huomataan liian suuren toimijan korruptoiva vaikutus. Näillä paikkakunnilla kaikki toiminta alistetaan yhden teollisuuden alle.

Raaka-ainehinnat hyvin pääomavaltaisena alana heiluvat paljon, koska pienetkin muutokset tarjonta/kysyntäsuhteessa luovat suurta heiluntaa. Pääomavaltaisena alana, jos hinnat tippuvat on mieluummin kasvatettava tuotantoa kuin supistettava tuotantoa, koska suuret kiinteät kulut on kuitenkin maksettava ja kassavirtaa on saatava. Tämä helposti pudottaa hintoja ja hidastaa hintojen palautumista terveelle tasolla. Pääomavaltainen ala on esim. rahtilaivojen operointi. Laivarahtien hinnat liikkuvat aivan kohtuuttomasti. Kun laiva on hommattu ja laitettu johonkin sen pitää saada rahtia laiva täyteen, vaikka alhaisella hinnalla. Jos taas jossakin ei ole tarpeeksi laivoja ja vaikka paperirulla pitäisi kuljettaa lehtitaloon niin rahdista pitää maksaa niin paljon, että laivaan tulee tilaa. Jos jossakin on yli-/alikapasiteettia, niin hinta menee vauhdilla johonkin suuntaan. Aivan sama on raaka-aineiden kanssa, jos tarvitaan vaikka rautaa, niin siitä maksetaan sellainen hinta, että sitä saadaan.

Ylle laitoin indeksistä kuvan mikä kuvaa merirahtien hintoja. Tämä kuva osoittaa hintaheilunnan olevan valtavaa. Nyt indeksi on noin 700 paikkeilla ja ei tarvitse mennä kuin elokuulle, niin hinta oli 1200, eli 70% korkeampi kuin nyt. Puhumattakaan tasoista mitä tavoiteltiin ennen finanssikriisiä, jolloin hinnat olivat peräti 17 kertaa nykyiset. Tällöin, puhuttiin globalisaation jatkuvasta kasvusta ja rahtimäärien ikuisesta kiihtyvästä kasvusta, joten ainoa ”järkevä” tapa oli rakentaa valtavasti uutta rahtikalustoa tyydyttämään tätä kasvua. Kun kaikki rakensi samanaikaisesti kalustoa lisää, niin se valmistuttuaan generoi ylikapasiteettia maailmaan, vaikka hyvinkin yksittäisen toimijan yksin oli perusteltua ostaa uutta kapasiteettia. Konttiliikenteessä on vielä isoa alueellista eroa ja tuo Baltic Dry Indeksi kuvaa vain yhtä aluetta. Mutta kun kaikki teki saman asian samaan aikaan, niin ei tuossa ollut kokonaisuutena järkeä ja hinta romahti. Alueellinen tarve eroaa globaalista tarpeesta, mutta antaa logiikasta kuvan.

Tässä on kuva, miten energiankulutus on kasvanut (BP:n mukaan) ja ennakointi kuinka se tulee kasvamaan. Kasvu tapahtuu muualla kuin perinteellisissä teollisuusmaissa. Tuo on selvä, kun köyhät ihmiset vaurastuvat he matkustavat enemmän, asuvat leveämmin ja kasvattavat kulutustaan mikä vaatii energiaa. Toinen asia mikä vaikuttaa on ihmisten ikääntyminen. Ei vanhenevat ihmiset kuluta kasvavasti energiaa, eivät tarvitse leveämpiä teitä eikä myöskään rakenna isompia asuntoja. Kasvu tapahtuu siellä missä on vielä nuoria ihmisiä eli muualla kuin Suomessa ja Euroopassa. Mutta maailman energian tarve on kasvanut varsin tasaisesti, mutta energian hinta heiluu valtavasti. Energiassa on sama kuin muillakin pääomavaltaisilla aloilla, että pienikin muutos kysyntä/tarjontasuhteessa aiheuttaa isoa hintaheiluntaa.  

On monia ajureita, mitkä kasvattavat energian ja raaka-aineiden kulutusta. Yksi on ilmastonmuutos, mikä pakottaa rannikkokaupunkien siirtymään sisämaahan päin. Jos katsotte karttoja, niin maailman suurimmat kaupungit ovat rannikkokaupunkeja (OK muutamia poikkeuksia löytyy). Jotta näiden suurkaupunkien turvallisuus säilyy niiden pitää siirtyä alueelle mihin ilmastolliset hasardi-ilmiöt eivät iske yhtä voimakkaasti kuin rannikoille. Toinen iso muutos on pohjaveden pinnan muutokset (sateet vaihtelevat), niin rakennusten perustuksille tulee ongelmia. Rakentaminen on raaka-aineiden ja energian yksi suurimpia käyttäjiä. Toinen iso asia on mikä pakottaa infran uudelleen rakentamiseen on liikkumisvälineiden muuttuminen robottiautojen tulemisen vuoksi. Jotta automaattiliikenteestä saadaan suuret edut kaupunkirakenteet pitää tehdä uudestaan. Monet eurooppalaiset kaupungit on rakennettu ja suunniteltu hevosliikenteelle, ei suinkaan millekään nykyisille liikennevälineille. Jos halutaan hyötyä logistiikka vallankumouksesta, niin olennaisessa osassa on koko kaupunkirakenteen muuttaminen. Tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän raaka-aineita ja energiaa, mutta kasvu ei välttämättä ole enää eksponentiaalista vaan lineaarista. Pitkällä tähtäimellä rakentamisyrityksiin sijoittaminen on hyvä päätös, mutta gryndaamisessa on riskinsä, koska alueet muuttuvat epävakaiksi.

Laitoin ylle kuvan mikä osoittaa kuinka hurjasti USA:ssa on raakaöljyn tuotanto kasvanut. Kuvasta ennen kaikkea huomataan, että todetut reservit (huomaa ei edes arvioida paljonko reservejä on löytymättä) ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin tuotanto. Kun teknologia on kehittynyt, niin reservitkin kasvavat ja se tekee joitakin kalliita tapoja porata kannattamattomaksi, sillä jos tuotantoa kasvatetaan nopeammin kuin kysyntää, niin hinnan pitää joustaa. Firmat ovat ottaneet noita kasvaneita reservejään vastaan velkaa ja reservihinnoilla, mitkä eivät vastaa tämän hetken markkinahintaa. Koska tuollaiset hurjat reservit kannattaa hyödyntää nopeasti, mutta ongelma on, että kaikki ryntäsivät samaan aikaan samoille markkinoille, niin tarjonta kasvoi liikaa. 

Kun öljystä puhutaan ja ihmetellään paljon, sekä jotkut luulevat, että sitä ei kohta enää tarvita, niin laitoin tuohon ylle kuvan, miten parin viimeisen vuoden aikana öljyn kysyntä on kehittynyt. Tuolloin vuonna 2014 öljy maksoi yli 100 taalaa barreli ja nyt alle 50. Eli hinta on joustanut alaspäin, vaikka jokaisena vuosineljänneksenä kysyntä on kasvanut. Tarjonta on kasvanut hieman enemmän ja markkinat ovat etsineet tasapainohinnan millä kaikki tarjottu öljy on mennyt kaupaksi. Se on vaatinut öljyn hinnan laskua alle puoleen. Ylituotantomäärät eivät ole olleet suuria ja pienillä leikkauksilla ylituotanto saadaan muutettua alituotannoksi.

Ei kaivosteollisuus ole kovinkaan erilaista kuin muukaan teollisuus tai tämä aika ei juuri eroa muista ajoista. Joskus aikoinaan rautaa kaivettiin käsipelein järvien pohjasta. Työn tuottavuus oli huonoa, hidasta ja onhan se kallista noukkia malmilohkareita vedestä ja sitten yrittää niitä sulatella kotitekoisissa uuneissa. Ei noin enää rautaa louhita muualla kuin museoissa. Nyt pyöritetään tehokkaita kaivostehtaita ja raudan hinta on romahtanut. Viikinki-aikana rautamiekka maksoi koko kylän vuoden palkan verran, nyt sen voi ostaa rautakaupasta kympillä.  

Maailmassa on hyvin harvoja raaka-aineita joita olisi käytetty yhtään merkittäviä määriä ja liki kaikkia aineita on erittäin paljon vielä maailmassa keräämättä. Kyse on vain siitä kasvaako tämä keräämisen tehokkuus nopeammin kuin malmioiden saavuttaminen vaikeutuu ja mihin tahtiin kysyntä muuttuu. Kaivosteollisuudessa tulee jatkuvasti uusia teknologioita, jotka mahdollistavat tehokkaammat louhintamenetelmät ja siten ne voivat vaikuttaa romahduttaen hinnat, vaikka kysyntä kasvaisi. Ja markkinataloudessa on sellainen takaisinkytkentä, että hintojen laskiessa kysyntä kasvaa ja päinvastoin.  Veikkaan, että tuottavuus kaivosteollisuudessa tehostuu nopeammin kuin malmiot ehtyvät, joten raaka-aineiden hinnat laskevat pitkällä tähtäimellä. Jos hinnat eivät laske, niin kaivoksista tulisi hurjan kannattavia ja niitä kannattaa perustaa eksoottisiinkin paikkoihin kuten, vaikka Sotkamon Talvivaaraan, vaikka paikka ja malmio olisi hyvinkin köyhää.

Aina kun hinnat nousevat, vaikka Kiinan uskomattoman kysynnän kasvun vuoksi, niin markkinatalous korjaa asian investoimalla kaivoksiin ja hinnat romahtavat. Ne kaivokset pääomavaltaisena valmistuvat hitaasti ja uusia kaivosprojekteja ehditään käynnistää paljon ennen kuin ne alkavat tuottaa raaka-ainetta markkinoille ja romahduttavat hinnat. Monien, varsinkin energiaraaka-aineiden hinnat eivät ole olleet markkinoiden päätettävissä vaan ne määritellään jotenkin monopolikiristyssotilaallisesti. Tämä on ollut normaalina tapana raaka-aineteollisuudessa jo sata vuotta ja siksi en itse investoi kaivoksiin ja kun kuitenkin joskus aina investoin, niin investoin puhtaasti keinottelumielessä. Raaka-aineteollisuus on hetkittäin varsinainen rahanpainokone, kunnes liki kaikki firmat romahtavat tappiolle. Kaivosteollisuuteen jos sijoittaa siihen pitäisi sijoittaa silloin kun ne ovat henkihieverissä ja tunnusluvut näyttävät hirveiltä.

Aivan sama asia on maatalouden kanssa. Ruoan tarve on jatkuvaa ja väkiluvun kasvamisen ja ruokavalion muuttumisen vuoksi tarve on kasvanut. Moni luulee, että maatalousmaata on rajallinen määrä. Vaikka joka asialla on rajoitteita, niin hyvin harvat rajoitteet ovat niin voimakkaita, että ne vaikuttavuudeltaan ylittäisi ihmisen ja teknologian tuottavuuden kasvun. Siksi ruoankin reaalinen hinta maailmassa mieluummin laskee kuin nousee.

Maataloudessa on monia teknisiä innovaatiota tulossa, mitkä saattavat romahduttaa maataloushinnat, mutta on niissä paljon myös jarruvoimia. Yksi jarruvoima on kaikkialla maailmassa oleva voimakas kaupungistuminen, mikä on jättänyt maaseudulle lähinnä vanhat ihmiset, jotka eivät halua investoida ja muuttaa tapojaan toimia. Mutta joskus uuden tavan edut ovat niin suuria verrattuna, että markkina muuttuu.

Mitä tässä yritän jaaritella? Sitä jos jokin toimiala on liian suuri ja tärkeä mennäkseen konkurssiin ja se on erittäin pääomavaltaista, niin sen tuotantomääriä ei lasketa ja jos kysyntä heikkenee, niin siihen vastataan hintaa laskemalla. Tämä aiheuttaa tilanteita joissa liki kaikki toimijat tekevät tappiota, mutta kassavirtaa pitää tuottaa, vaikka hintoja polkemalla. Tällöin koko ala saattaa tehdä pitkään tappiota, riippuen rahoittajien pitkäjänteisyydestä. Kaivokset rapistuvat ja niiden tuottavuus laskee, joten joskus kysyntä ylittää taas tarjonnan ja hinnat nousevat voimakkaasti. Ei nykyinen tilanne ole poikkeava, tuo ala vaan menee aalloissa ylihinnoittelusta alihinnoitteluun ja niin se on mennyt aina. Muutaman vuoden päästä taas puhutaan raaka-aineiden loppumisesta ja vaikka mistä katastrofista ja hinnat pomppaavat kohti korkeuksia. Sitten taas lisätään kapasiteettia ja hinnat romahtavat, mutta trendien pituudet ovat useita vuosia. Ei tuolle alalle pitkäjänteisesti kannata sijoittaa, koska nousussa nämä yritykset investoivat itsensä köyhiksi ja laskusuhdanteessa he pyytävät omistajilta lisää rahaa. Syklit ovat varsin pitkiä, koska aloilla on paljon jarruvoimia ja päätös investointien tekemisestä siihen, että ne tuottavat markkinoille jotain voi olla 7 vuotta, puhumattakaan siitä, että kapasiteettia leikattaisiin. Leikkauksiin ei helposti lähdetä vaan kaikki investoinnit laitetaan jäihin ja annetaan kysynnän kasvun korjata ylituotanto markkinoilta pois. Mutta ei tämä siihen vaikuta, että ne yritykset jotka pystyvät nostamaan kaivosteollisuuden tuottavuutta, eivät voisi pärjätä vaan toisin päin. Kun raaka-aineiden hintojen ollessa pohjilla voimakkaan hintojen laskun vuoksi parhaat pystyvät nostamaan tuottavuuttaan. Ne nousevat nopeammin kannattavaksi yritykseksi ja mahdollistavat jopa tuotannon voitollisen kasvattamisen vielä siinä vaiheessa, kun muut yhtiöt tekevät tappiota. Tällöin alkaa myös yritysostobuumi. Kun hintalama on pitkä ja kivulias, niin yritykset eivät helposti tee uusintainvestointeja ja tarjonta/kysyntäsuhde alkaa tasaantua. Koska kestää kauan, kun investoinnit alkavat tuottamaan, niin menee pitkään, että kysyntä ylittää tuotannon ja hinnat ajautuvat nousuun.

Sitten taas keksitään uusi termi tuolle hintojen nousulle, viimeksi se oli supersykli, ehkä seuraava on hypersykli. Nämä finanssisanasepot ovat lyömättömän mielikuvitusrikkaita näiden kuvaavien termien keksimisessä, joten sitä en pyri arvaamaan. Mutta siinä ei ole mitään uutta, että on ylialhaisia raaka-ainehintoja. Niitä on ollut aina ja tulee aina olemaan ja myös jokaista suhdanneheiluntaa kuvataan täysin ainutlaatuiseksi.

Ei ole mitenkään tavatonta raaka-ainemarkkinoilla, että tehokkain ja rahoitetuin toimija pyrkii ajamaan kilpailijat konkurssiin pitämällä hinnat pitkään alhaalla. Jotain tällaista tekee Saudi-Arabiassa ja muissakin raaka-aineissa nyt, mutta ei tuokaan välttämättä mitään vaikuta Outotecin tai Metson liiketoimintaan. Jos ne vaan ovat aidosti kilpailukykyisiä ne voittavat ne vähentyneetkin urakat ja nehän myyvät tuottavuutta lisääviä laitteita ja palveluita ei itse raaka-aineita. Ja kun tarve alkaa kasvaa, niin noille on syntynyt patoutunutta kysyntää ja he ylittävät analyytikoiden ennusteet mennen tullen. Noita yrityksiä pitäisi analysoida aidosti sillä tavalla, että onko niillä jotain sellaista tarjottavaa mitä asiakkaiden kannattaa ostaa. Toimivathan he myös metallien kierrättämisessä ja voivat vielä suunnata tarjontaansa sinne mihin halutaan. Kyse on ajoituksesta ja siinä olemme varmasti yhtä mieltä, että Metson hallitus ei ole ennakoinut tätä tilannetta oikein, kun se torjui Weirin tarjouksen kaksi vuotta sitten. Onhan Weirinkin osake tämän jälkeen laskenut, mutta yleensä kannattaa myydä mieluummin huipulla kuin pohjalla.

Tuollaiset talvivaarat ilman poikkeuksellista kilpailuetua (sillä on haittana huono malmio ilman mitään kilpailuetua) kuuluukin mennä nurin. Se onko Outokummulla mitään aitoa kilpailuetua tuon Tornion tehtaan kanssa, nähdään tässä hinnanlaskussa ja minä en oikein osaa arvioida.

Mutta lopputuloksena sanoisin, että ei tämä raaka-aineiden hintojen lasku ole mitenkään erikoista. Sen nopeus ehkä vähän ihmetyttää sekä aiheuttaa rahallista tuskaa, jos on tehnyt vääriä veikkauksia. Mutta väärät veikkaukset kuuluvat tähän peliin ja jos ylipäätään veikkaat, niin osut aina välillä väärinkin ja jopa varsin usein. Kun maailma vaurastuu ja lopputuotteet jalostuvat yhä enemmän, niin raaka-aineen hinta on yhä pienempi tekijä lopputuotteessa. Näin on ollut pitkään, kuten vaikka alussa mainitussa Viikinki-miekassa. Palveluyhteiskunta monesti tarkoittaa sitä, että investointitavarantuottaja tekee sen palveluna minkä tämä investointitavara pitäisi tehdä. Samalla lailla se tavara ja raaka-aine ovat kuitenkin olemassa ja se ei riipu minkälaisen hallintomallin kautta tavara tehdään. On aivan sama, kuka minun farkut ompelee, onko se ompelukonetehdas tai vaatefirma, samalla lailla ne housut pitää jostakin tehdä.  Kierrätys ei sinällään asiaa muuta vaan vanhoja tavaroita voidaan käsitellä kaivoksina jotka luovat omaa lisäkilpailua vanhoille kaivoksille. Kaatopaikkojen muuttumisesta kaivoksiksi puhuttiin jo ainakin 1980-luvun lopulla.  Taas tässä on harhaa, että maailma olisi jotenkin täysin muuttumassa.  Ei tämä aika niin erilainen ole kuin aikaisemmat. Narsistina sitä aina itse haluaisi vaan elää jotenkin maailman murroskohdassa. Jokainen elääkin oman elämänsä murroskohdassaan viimeistään kuollessaan. Maailma kuitenkin jatkaa tavallaan ja se tapa ei niin kauheasti muutu.