USA:n koronnostot ovat AINA johtaneet taantumaan

USA:n työttömyysaste on parantunut kohta kymmenen vuotta peräjälkeen. Lähes kymmenen prosentin lukemasta on tultu viiden prosentin alapuolelle ja nyt USA:n keskuspankki hillitsee kuumenevaa taloutta koronnostoin.

Koronnostot johtavat lopulta siihen, että talouskasvu normalisoituu ja työllisyys alkaa hieman heiketä. Viimeisen 70 vuoden aikana tämä sama tilanne on koettu kymmenen kertaa ja AINA on päädytty taantumaan (harmaat palkit kuvassa).

Taantuma pudottaa pörssikursseja jonkin verran (kuvan sininen käyrä) ja pudotuksen syvyys riippuu tilanteesta. Joskus kurssit putoavat vain 10…30% (kuten 1950 ja 1960 luvuilla yleensä), mutta suurempiakin pudotuksia on ollut kuten olemme päässeet 2000 luvulla kokemaan.

Jos tähän tilastoon on uskominen niin USA:n seuraava taantuma odottaa oven takana, ensi vuonna tai viimeistään muutaman vuoden päässä. Pörssikursseilla on nykytilanteessa varaa korjata noin 20…40% alaspäin. Sen verran USA:n kursseissa on ylihintaa jos mittarina käytetään Schiller P/E arvoa kuten USA:n keskuspankki FED hiljattain huomasi. Korjausliikkeen syvyys riippuu korkotasosta. Mitä korkeammalla on korkotaso sen syvemmälle kurssit niiavat.

Taloussyklit ovat viimeisen 70 vuoden aikana toistuneet yllättävän samankaltaisina. Saa nähdä elämmekö nyt poikkeusaikaa. 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8