Markkinakatsaus: Euroopan korjaus ohi, Trumplandian painekattila turpoaa

Euroopassa pörssit kääntyivät ripeään nousuun kuten viikko sitten ounastelin ylimyydyn markkinan vuoksi. Korjausliike, joka kesti yllättävän kauan, on ilman ihmettä ohi eli alennusmyynti päättyi. Hyvää tavaraa siellä tarjolla olikin, kiitos vain markkinoiden laumakäyttäytymiselle.

Mutta eipä vain vieläkään kuuluu Yhdysvalloissa korjausliikettä, vaan indeksit posottavat yhä kohti koillista. Indeksitasolla ostohysteria on todella poikkeuksellista millä tahansa mittarilla. Kaksi vuotta nousuputkea käytännössä ilman korjausliikkeitä on historiaa. Olen tällaisella kulmakertoimella kapuavia kursseja nähnyt vuosien mittaan melkoisen läjän, ja tuommoinen painekattila kyllä alkaa kohta viheltää. Meno muistuttaa jo teknokuplan loppuvaiheita.

No, onpahan tämäkin nyt koettu. On absurdia muistella tunnelmia pari vuotta sitten talvella, kun maailmanlopun analyysit velloivat ympäriinsä täysin pidäkkeettä. Siitä ei todellakaan ole kauemmin. Sanoin tuolloin huutavana äänenä korvessa pessimismin vuotaneen yli äyräiden, mutta en ihan tätäkään osannut odottaa, vaikka suhdanteen kääntymisestä sinänsä olin varma. Nyt ei taivaskaan ei ole rajana optimismissa. Eiköhän kohta taas kaiu joka suunnasta hypemarkkinan tuttu mantra: tällä kertaa kaikki on toisin, nousu ei lopu koskaan.

Hysteerisen markkinan käytöstä on vaikea ennakoida. Posahdus tulee kyllä ennen pitkää, ja tällä vauhdilla se on aika nopeasti lähempänä. Pitkäaikaisen sijoittajan kannalta sillä ei sinänsä ole merkitystä, kunhan ei osta osakkeita väärään aikaan.

Related Posts

Salkun rakenne

Koneoppimiseen perustuva salkku tuotti ihan mukavasti Q2 aikana

Piksu toimituksen koneoppimiseen perustuva kokeilusalkku (kuva) voitti Q2/2025 aikana vertailuindeksinsä (OMX Nordic 40) noin kahdellatoista prosentilla tuottaen noin 8,7 % tuoton.

Salkkuun valitaan kvartaaleittain koneoppimisen menetelmin

Antonio_de_Pereda_-_Allegory_of_Vanity
Lajittelematon Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: USA- Muista että olet kuolevainen

Antonio de Pereida – Vanitas

Roomalaisista triumfi-kulkueista kerrrotaan että voittoisan kenraalin takana vaunuissa seisoi orja, jonka tehtävänä oli kuiskia hänen korvaansa: ”Memento mori” (Muista että olet