Kansankapitalismi on ihanaa, osa 2

WinCapitaan sijoitti noin 10 000 suomalaista. Näistä harva tulee esiin omalla nimellään.

Nettipokerissa kaikki tuntemani kaverit tuntuvat voittavan, mutta jostain syystä pelivelat aiheuttavat ongelmia jopa asuntovelallisille.

Eräs taksikuski, joka käy kanssani salilla usein samaan aikaan, kertoi kertoi kuinka joku epäonninen kyyditty oli hävinnyt sijoittamaansa rahastoon noin 70 %.

Epäonnistuineita nettipokerin pelaajia, WinCapitan sijoittajia ja rahansa menettäneitä kansankapitalisteja voi kutsua hiljaiseksi evidenssiksi; se vain on siellä jossain tilastoissa, mutta harvoin siitä kuulee.

Suomessa hiljainen evidenssi harvoin tulee selvinpäin esiin, joten en ole kateellinen taksikuskeille, jotka joutuvat klo. 4 sunnuntaina aamulla antamaan terapiaa epäonnistuneille nettipokeripelaajille ja pörssihaille.

Maailma kuitenkin yllättäen muuttuu heti maanantaina aamupäivällä, kun krapula on kärsitty ja töissä skarpataan. Samaan aikaan voi myös lukea niistä sankareista, jotka ovat onnistuneet rikastumaan miljönääreiksi viimeisen 10 vuoden aikana ja vieläpä oikeaoppisella kansankapitalistisella sijoitusstrategialla.

Siis täh..??

Osakesijoittamisessa on varmaankin kyse unelmista, toivosta ja sosiaalisesta statuksesta. Se hiljainen evidenssi, joka unohtuu sunnuntain krapulaan, voi olla ikävää luettevaa meille ihmisille, jotka haluamme olla aina optimisteja. Itsetutkiskelu (ja täten myös omista virheistä oppiminen) on raskasta ja pörssitappioista kertominen eivät nosta sosiaalistastatusta työpaikan kaveriporukassa. Siksi ikävistä asioista kannattaa olla hiljaa ja mielummin kuunnella niitä, joilla on jotain kivaa kerrottavaa.

Hiljainen evidenssi jää taksikuskeille ja tilastoihin…

2 thoughts on “Kansankapitalismi on ihanaa, osa 2

  1. Kokemus on kallis koulu…

    …mutta eihän tyhmät muuallakaan opi.

    Vain omalla rahalla ja riskillä oppii. Jos oppii…

    Joskus on vain niin vaikeaa pitäytyä päätöksissään kaiken hälyn keskellä omaisuuden sulaessa silmissä.

    jousimies

  2. Onko niin, että yksittäinen

    Onko niin, että yksittäinen sijoittaja voi osakkeita poimimalla päästä helposti hyvään tuottoon, mutta rahastoilla tilanne onkin toinen (kts. uutinen). Ovatko rahastot näin hölmöjä ja yksittäiset osakesäästäjät viisaita…? Aiheesta on taas unohdettu rahastojen suhteellinen performanssi markkinakehitykseen…

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8