Älä vihaa pelaajaa, vihaa peliä
Sanna Marinin yrityksestään nostamien tulojen ympärillä pyörivät keskustelu tuntuu suurelta osin kummalliselta. Marin on sinänsä ilmeisesti nostanut yrityksestään merkittävästi myös tavallisen korkeasti verotettuja palkkatuloja, mutta huomio kiinnittyy tietysti ja ihan perustellustikin siihen, että tuloja on nostettu myös kevyesti verotettuna (kts. Sanna Marin nosti osinkoja juuri alle tärkeän rajan). Koska Marin on aiemmin mm. blogitekstissään kritisoinut tällaisen sallivaa järjestelmää, monet näkevät Marinin toiminnan nyt ristiriitaisena: kommenteissa Marinia syytetään moraalin muuttumisesta, selitetään kuinka demari myy periaatteensa, kun pääsee vaurastumaan tai todetaan, että hän selittää yhtä, mutta toimii eri tavalla. Mutta onko millekään näistä kommenteista perusteluja? Onko Marinin toiminnassa oikeasti yhtään mitään ristiriitaista?
Oletetaanpa, että olisi laki, jonka mukaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kaupungin keskustassa kokoontuvien annettaisiin osallistua arvontaan, jossa joillekin onnekkaille jaettaisiin yhteisistä verovaroista 50 000 euroa suoraan käteen. Vastustaisitko järjestelmää? Ja jos vastustaisit, osallistuisitko silti arvontaan? Jos vastaus on molempiin kyllä, onko se ristiitaista? Miten se eroaa Marinin tapauksesta? Omalta osaltanikin olen vastustanut pitkään hitas-järjestelmää, mutta olen silti osallistunut hitas-arvontaan, enkä näe siinä mitään ristiriitaista (kts. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin).
Toki joku voisi tässä todeta, että entisen pääministerin tulisi käyttää tällaisissa asioissa enemmän harkintaa verrattuna tavikseen. Näin varmasti onkin, mutta jos tavoitteena on saada järjestelmä muuttumaan järkevämmäksi, olisiko tuon tavoitteen kannalta edes parempi vain olla käyttämättä järjestelmän tuomia mahdollisuuksia? Vai olisiko päinvastoin niin, että kun pääministeri käyttää itse kritisoimaansa “verokikkailua”, se tuo asialle enemmän näkyvyyttä ja siten enemmän myös todennäköisyyttä sille, että järjestelmää korjataan tältä osin? Yhtä asiaa olisin tosin tätä ajatellen tässä yhteydessä ehkä Marinilta toivonut: että hän olisi suoremmin todennut, että hän näkee edelleen tämänkaltaisen veroedun ongelmallisena, ja että siitä voisi olla hyvä luopua, vaikka se tarkoittaisi monien muiden hyväosaisten ohella myös hänelle korkeampia veroja.
“Marinia syytetään moraalin muuttumisesta, ”
Minäkin olen tässä asiassa Sanna Marinin puolella. Sanna Marin on ollut sitä mieltä että yhteiskunnan tietyt säännöt ovat epäoikeudenmukaisia. Noita epäoikeudenmukaisiksi koettuja sääntöjä ei ikinä muuteta elleivät kansalaiset toimi niiden mukaan ja hyödynnä niissä olevia epäoikeudenmukaisuuksia. Sääntöjä muutetaan kun riittävän moni näyttävästi hyödyntää lakien porsaanreikiä.
Sanna Marin on toiminut rohkeasti ja aivan oikein:
– hän on kritisoinut sääntöjä jotka ovat hänen mielestään epäoikeudenmukaisia
– hän on hyödyntänyt kritisoimiaan sääntöjen epäoikeudenmukaisuuksia ja esimerkillään osoittanut suoraselkäisesti noiden sääntöjen seurauksen
Kiitos kommentista! Näinpä juuri!
Tuntuu, että on oikeastaan paljon sellaisia epätarkoituksenmukaisia rakenteita, joiden kohdalla pätee, että:
– pieni porukka hyötyy
– pieni porukka kritisoi rakenteen typeryyttä
– suuri yleisö ei jaksa kiinnostua riittävästi, että ymmärtäisi ongelmallisuuden niin että jaksaisi sitä erityisemmin vastustaa
Lopputuloksena systeemi jatkaa. Samat kolme kohtaa pätevät esim. hitakseen.
Yle kirjoittaa “Verokikkailu on yhteiskunnan syöpä, joka murentaa kansalaisten yhteisvastuuta ja keskinäistä luottamusta”.
Yle on ymmärtänyt tämän asian täysin väärin. Asia on juuri päinvastoin. Jos me kansalaiset teemme riittävästi verokikkailua niin jossakin vaiheessa tuo tyhmä poliittinen koneistomme ymmärtää tehdä tasapuoliset säännöt:
– kaikista tuloista samat verot (=tasavero)
– kaikille sama veroaste (tarkoittaisi sitä että osingosta peritään lähdevero jonka kaikki, myös ulkomaalaiset, maksavat)
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä että yhteisövero + osinkovero olisi aina saman kokoinen kuin työstä maksettavat verot ja veroluonteiset sivukulut yhteensä.
Sauli Niinistö ei ottanut kaikkea palkkaa tai tuloa minkä olisi saanut laillisesti; ei kannattanut oman palkan korotusta.
Suhteellisen erilainen tapaus, mutta kyllä, Niinistö halusi pudottaa palkkiotaan, mikä oli hatunnoston arvoinen juttu.
Viides valta podcastissä laadukasta keskustelua, miksi Marin on moraaliton. Yleinen keskustelu viedään totutusti kateuden ja muiden mielihalujen avulla pois itseasiasta eli yhteiskunnan harjoittamasta ryöstökalastuksesta.