Ammattiosaajista on työmarkkinoilla kysyntää

  ManpowerGroup on julkistanut vuosittaisen Talent Shortage Survey -tutkimuksensa ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Tutkimus kartoittaa maailmanlaajuisesti ja alueittain kymmenen hankalimmin täytettävää työpaikkaa.

Suomessa työnantajista 27 prosenttia koki juuri oikean osaamisen löytämisen haasteelliseksi, kun taas maailmanlaajuisesti samaa mieltä oli 35 prosenttia työnantajista – eniten globaalin talouskriisin alun jälkeen. Muista Pohjoismaista Ruotsissa työnantajista 24 prosenttia ja Norjassa 21 prosenttia kertoi kamppailevansa tarvittavan osaamisen palkkaamisen kanssa.

Suomalaisilla työnantajilla on eniten vaikeuksia täyttää työpaikkoja kädentaitoja vaativilla ammattialoilla. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa rakennusalan ammattiosaajat, putkimiehet, sähköasentajat ja hitsaajat. Toiseksi vaikeinta työnantajien oli löytää autonkuljettajia ja kolmanneksi vaikeinta myyntiedustajia. 

Suomen halutuimmat työntekijät vuonna 2013: 

  1. Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät
  2. Autonkuljettajat
  3. Myyntiedustajat
  4. Kirjanpidon ja taloushallinnon henkilökunta
  5. Mekaanikot
  6. Keittiömestarit/kokit
  7. IT-alan henkilöstö
  8. Myyntipäälliköt
  9. Insinöörit
  10. Lääkärit ja muut terveysalan ammattilaiset paitsi sairaanhoitajat

27 prosenttia suomalaisista työnantajista kertoo kamppailevansa osaajapulan kanssa, kun globaalisti samassa tilanteessa kertoo olevansa 35 prosenttia työnantajista.

    ”Työnantajat palkkaavat yhä useammin muuntautumiskykyisiä työntekijöitä, jotka sopeutuvat organisaatioiden tarpeisiin”, sanoo Leena Munter, ManpowerGroupin toimitusjohtaja Suomessa. ”Yritysten kannattaa myös panostaa oppilaitosyhteistyöhön ja näin lisätä vastavalmistuneiden valmiuksia työelämän vaatimuksiin. Työntekijöitä koulutetaan myös yhä useammin organisaation sisällä vastaamaan osaamistarpeeseen. Valmista osaajaa on yhä vaikeampi löytää. Siksi henkilöstöjohdon on kehitettävä kattava keinovalikoima osaamisen saamiseksi ja sitouttamiseksi.”

Maailmanlaajuisesti osaajapulasta kärsivät eniten työnantajat Japanissa (85 prosenttia), Brasiliassa (68 prosenttia), Intiassa (61 prosenttia) ja Turkissa (58 prosenttia). Epätodennäköisimmin osaajapula koskettaa työnantajia Irlannissa (3 prosenttia), Espanjassa (3 prosenttia), Etelä-Afrikassa (6 prosenttia) ja Alankomaissa (9 prosenttia).

Globaalin keskiarvon mukaan eniten pulaa on viime vuoden tavoin ammattiosaajista, insinööreistä ja myyntiedustajista. Osaavia teknikkoja, kirjanpidon ja taloushallinnon ammattilaisia sekä johto- ja esimiestason työntekijöitä on työnantajien mukaan myös hankala löytää.

Osaajapulan tiedostamisesta huolimatta 22 prosenttia työnantajista ei ole tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi. ManpowerGroupin tänään julkistamassa Kasvava pula osaavasta henkilöstöstä: keinoja kestävän työvoimastrategian luomiseksi -raportissa esitellään strategioita, joiden avulla henkilöstöjohtajat voivat lisätä organisaatioidensa kilpailukykyä tuleviksi vuosiksi. Hyödyntämättömän osaamisen tunnistaminen ja houkutteleminen, osaamisen kehittämistä kannustavan kulttuurin luominen, liiketoimintatavoitteita tukevan osaamisen kehittäminen ja oppilaitosyhteistyö vastavalmistuneiden työvalmiuksien takaamiseksi ovat esimerkkejä näistä strategioista.

”Osaajapulasta on puhuttu jo vuosia. Tutkimuksemme osoittaa, että työnantajat ovat vihdoin heräämässä osaajapulan aiheuttamiin seurauksiin”, Munter toteaa. ”Johtajat ovat myös valmiita tarttumaan näihin haasteisiin ja tarvitsevat siinä ohjausta.”

Aluekohtaiset tulokset (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka)

Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella työnantajat pitivät haasteellisimpana kädentaitoja hallitsevien ammattiosaajien palkkaamista. Toiseksi kysytyimpiä olivat insinöörit ja kolmanneksi myyntiedustajat. Eniten osaajapulan kanssa kamppailivat työnantajat Turkissa (58 prosenttia), Bulgariassa (54 prosenttia) ja Romaniassa (54 prosenttia). Vähiten osaajapulasta kärsivät työnantajat Espanjassa (3 prosenttia), Irlannissa (3 prosenttia) ja Etelä-Afrikassa (6 prosenttia).

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,