Arkinrakennuspuuhissa

Katsellessani markkinoita, en voi välttyä ajatukselta, että olemme vääjäämättä jonkin aikakauden päässä. Yhteiskuntamme on muuttunut täysin riippuvaiseksi velkarahasta sekä yksilön- että valtiontalouden osalta. Yli varojen eläminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Olemme niin tottuneita elämään lainarahalla, etteivät nuoren polven ihmiset näe siinä mitään väärää tai kummastuttavaa. Mikäli omat rahat eivät riitä, hankintoja voi jatkaa pikavipillä. Jos ei ole rahaa maksaa verkosta tilaamaansa pitsaa, voi ottaa pikavippiä pari sataa, maksaa niistä pitsan ja loppu raha siirretään tilille.

Valtio toisensa jälkeen on rakentanut yhteiskunnan kasvavan velanoton varaan. Finanssiteollisuus keksii nopeampia tapoja allokoida lainarahaa sitä janoaville, muovaten lainasta sijoitustuotteita nälkäisille. Velasta tuleekin varallisuutta nappia painamalla. Sama taika tapahtuu yhteiskuntarakenteiden läpi antaen valheellista varallisuuden ja kaikkivoipaisuudentunnetta.

Elämme viimeisiä vuosia nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa. Kaikki valittavissa olevat tiet vievät umpikujaan. Meille on jäänyt jäljelle vai valinta siitä, mitä tietä haluamme umpikujaan kulkea. Auringonpaisteesta huolimatta olo on haikea. Tunnen kuinka jotain kaunista on päättymässä. Edessä häämöttävä yhteiskuntarakenteiden uudelleenjärjestely näyttää vääjäämättömältä. Tuho on salakavala hiljaisuudessaan. Päivä päivältä me kuljemme lähemmäksi sitä, vaikka pyrimme pyyhkimään tämä tietoisuudestamme. Elämme, kuten mikään ei tulisi tulevaisuudessa muuttumaan. Suojelemme itseämme kieltämällä tosiasiat.

Valveutuneet ja pelokkaat valmistautuvat kukin omalla tavallaan kohtaamaan mullistuksen. Millainen se tulee olemaan, sitä kukaan ei tiedä. Varmaa vain on, että maailma tulee muuttumaan rajusti. Voimme kuitenkin suunnata hymyssä suin huomiseen, sillä ihmiskunnalla on tapana sopeutua muuttuvaan ympäristöön. Systeemit sopeutuvat järistyksistä alemmalle tasolle. Kaikki pyykki tulee pestyä aikanaan. Niin myös tällä kertaa. Omaisuus ja valtasuhteet tulevat uusjaettua. Sitä vain rukoilee hiljaa mielessään, ettei se sattuisi kovin paljoa ja kipu menisi nopeasti ohi. Kivutonta se ei tule olemaan, mutta tämäkin tulee menemään ohi aikanaan. Nyt on keskityttävä arkin rakennuspuuhiin, jottei vedenpaisumus pääse yllättämään. 

 

Matias

www.ViikkoRaha.info

One thought on “Arkinrakennuspuuhissa

  1. Markkina on aivan ylimyyty.

    Markkina on aivan ylimyyty. Nyt lyhyet long-possat auki!

    Tässähän on nyt käynyt niin, että meillä oli finanssikriisi, jonka tappiot sosialisoitiin. Tämä heikensi useiden kehittyneiden maiden julkisten talouksien velkakestävyyttä, jonka lähtötaso oli paikoittain perin heikko (italia, kreikka ainakin… ehkä jenkit). Markkinat hinnoittelivat riskit (mielestäni) oikein ja pakottivat euromaat tunnustamaan tosiasiat (sen, että useat maat ovat konkurssin partaalla). Siirtyminen normaalitilasta kriisiin velkamarkkinoilla käy nopeasti, koska odotukset ovat itsensä toteuttavia.

    Mitä mullistuksia voisi tapahtua? Euroalue hajoaa, jenkkien mahti himmenee, kiina nousee, dollari/euro romahtaa ? 

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka