Tampereen sijoitusmessut 31.3.

Tampereen sijoitusmessujen ohjelma oli korkeatasoista kuten aina.

Aamupäivän puhujien Lauri Uotila/Timo Tyrväinen näkemyksistä Henri Elo on jo kirjoittanut erinomaisesti:

http://sijoittajaksi.blogit.kauppalehti.fi/2009/04/02/uotila-ja-tyrvainen-upottivat-lamapeikon/

Heidän jälkeensä Panostajan perustajaosakas ja suurin omistaja Matti Koskenkorva kertoi omasta pitkästä sijoittajantaipaleestaan. Hänen esityksestään jäi mieleen erityisesti voimakas kannustus yrittäjyyteen niille, jotka nyt esimerkiksi menettävät työpaikkansa taantuman ja rakennemuutoksen takia.

Iltapäivällä ohjelmassa oli ajoittain "aukkoja", Henri Elon esitykset olivat  toki mielenkiintoisia ja hän on luvannut palata niihin ensi maanantain blogissaan.

Kävin kuuntelemassa myös Done Solutionsin esitystä. Minullakin on ollut se väärä käsitys, että kysymys on IT-firmasta. Neljään vuoteen ei tällaista toimintaa kuitenkaan ole ollut, vaan kyseessä on monialayritys, jossa toimii 6 firmaa. Eilen viimeksi talousuutisissa mainittiin "ohjelmistoyritys" Done.

Iltapäivän lopuksi oli paneeli. Jonkun verran optimismia oli ilmassa tässäkin. Yksityisistä firmoista hyvinä mainittiin ainakin Outotec, Wärtsilä, TeliaSonera, Neste Oil ja Fortum ja Marimekko.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Suomen kannattaisi siirtyä tuottojen verottamisesta varallisuusverojen (esim. kiinteistövero) suuntaan

Pääomatuloveron ja/tai yhteisöveron osittainen korvaaminen varallisuusverolla (esim. kiinteistöverolla) olisi OECD:n mukaan järkevää. Tällä kannustettaisiin talouselämää uudistumaan ja panostamaan kasvuun ja tuottavuuteen.

Kaikki verot haittaavat jotain toimintaa

Yhteiskunta

Suomalaisten mielestä olisi tärkeää saada yrittäjiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään liian huonona

Suomalaisista 89 prosenttia ajattelee Suomen tarvitsevan kipeästi paljon enemmän kasvavia yrityksiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään huonona. Yli puolet suomalaisista (53 %) ja 64% yrittäjistä ajattelee,