Naapuri puuhasi oman postilaatikkonsa kanssa tiensivussa, mutta väärän talon kohdalla. Mistä ihmeestä oli kyse?

Tiemme varrella tämä naapuri oli viimeinen sitkeä sissi, joka vielä tilasi sellukeitosta valmistetun version Helsingin Sanomista. Muut olivat jo siirtyneet lehden bittiversioon, jos olivat lehteä ylipäätään lukeneet. Postilaatikon siirtoprojekti johtui puolestaan siitä, että aamulehtien jakeluyhtiö ei enää suostunut poikkeamaan päätieltä omalle tiellemme. Jos joku edelleen halusi Hesarin omaan laatikkoonsa, oli juntattava postilaatikko päätien varteen.

Normaali posti, mainosläpyskät ja ilmaislehdet tulevat meille kaikille edelleen aivan normaalisti talokohtaisiin postilaatikoihin asti.

lmainen tuote – mainoslehti ja ilmaislehti – kannetaan perille asti, mutta maksullinen tuote – aamun sanomalehti – jää pahimmillaan kilometrin päähän päätien varteen.

Jos nyt pitäisi valita, kumman tuotteen ostaisit? Kumman tuotteen palvelu on parempi? Kumman tuotteen hinta/hyötysuhde on edullisempi? Kumman tuotteen saat vähemmällä vaivalla? Ja ennen kaikkea – kumman tuotteen takana olevaan yhtiöön sijottaisit?

Maailma muuttuu, mutta vakiintuneet liiketoimintamallit eivät tahdo muuttua. Surullista. Näennäisen pieni postilaatikon siirtovaatimus heijastaa konkreettisesti asennetta, jolla perinteinen sanomalehti haluaa itsepintaisesti tuhoutua. Veikkaan, että viimeistään pakkasten tultua naapurikin lopettaa lehtitilauksensa. Nettiversioon hän ei aio tarttua. Ilmaislehdistä hän saa kuitenkin hieman lohtua aamukahvipöytään.

Ilmainen ei tietenkään ole ratkaisu jos perinteinen liiketoiminta tökkii. Palvelu sen sijaan voi olla ratkaisu. Kun vuosia sitten lopetin oman paperisanomalehtitilaukseni ja siirryin maksamaan sähköisestä versiosta, mielestäni palvelu parani. Sain uutiset nopeammin ja vaivattomammin luettavaksi eikä turhaa paperijätettäkään enää syntynyt.

Olen suomalaisesta palvelusta aikasemminkin kirjoittanut – silloin rautakauppiaat rassasivat hermoja. Tämän kesän pienen pihaprojektin perusteella voin sanoa, että tilanne rautakaupassa on edelleen sama kuin vuonna 2007. Joissain rautakaupoissa myydään mielummi ei-oota kuin viitsitään palvella. Yksi erinomaisen palvelun kauppa tosin löytyi. Sinne remonttirahat menevät jatkossa – samoin kuin julkaisulle jonka kokonaispalvelupaketti on kunnossa.

—

Kulttuuria kvarttaalitalouteen: Klaava.fi
 

Naapuri puuhasi oman postilaatikkonsa kanssa tiensivussa, mutta väärän talon kohdalla. Mistä ihmeestä oli kyse?

Tiemme varrella tämä naapuri oli viimeinen sitkeä sissi, joka vielä tilasi sellukeitosta valmistetun version Helsingin Sanomista. Muut olivat jo siirtyneet lehden bittiversioon, jos olivat lehteä ylipäätään lukeneet. Postilaatikon siirtoprojekti johtui puolestaan siitä, että aamulehtien jakeluyhtiö ei enää suostunut poikkeamaan päätieltä omalle tiellemme. Jos joku edelleen halusi Hesarin omaan laatikkoonsa, oli juntattava postilaatikko päätien varteen.

Normaali posti, mainosläpyskät ja ilmaislehdet tulevat meille kaikille edelleen aivan normaalisti talokohtaisiin postilaatikoihin asti.

lmainen tuote – mainoslehti ja ilmaislehti – kannetaan perille asti, mutta maksullinen tuote – aamun sanomalehti – jää pahimmillaan kilometrin päähän päätien varteen.

Jos nyt pitäisi valita, kumman tuotteen ostaisit? Kumman tuotteen palvelu on parempi? Kumman tuotteen hinta/hyötysuhde on edullisempi? Kumman tuotteen saat vähemmällä vaivalla? Ja ennen kaikkea – kumman tuotteen takana olevaan yhtiöön sijottaisit?

Maailma muuttuu, mutta vakiintuneet liiketoimintamallit eivät tahdo muuttua. Surullista. Näennäisen pieni postilaatikon siirtovaatimus heijastaa konkreettisesti asennetta, jolla perinteinen sanomalehti haluaa itsepintaisesti tuhoutua. Veikkaan, että viimeistään pakkasten tultua naapurikin lopettaa lehtitilauksensa. Nettiversioon hän ei aio tarttua. Ilmaislehdistä hän saa kuitenkin hieman lohtua aamukahvipöytään.

Ilmainen ei tietenkään ole ratkaisu jos perinteinen liiketoiminta tökkii. Palvelu sen sijaan voi olla ratkaisu. Kun vuosia sitten lopetin oman paperisanomalehtitilaukseni ja siirryin maksamaan sähköisestä versiosta, mielestäni palvelu parani. Sain uutiset nopeammin ja vaivattomammin luettavaksi eikä turhaa paperijätettäkään enää syntynyt.

Olen suomalaisesta palvelusta aikasemminkin kirjoittanut – silloin rautakauppiaat rassasivat hermoja. Tämän kesän pienen pihaprojektin perusteella voin sanoa, että tilanne rautakaupassa on edelleen sama kuin vuonna 2007. Joissain rautakaupoissa myydään mielummi ei-oota kuin viitsitään palvella. Yksi erinomaisen palvelun kauppa tosin löytyi. Sinne remonttirahat menevät jatkossa – samoin kuin julkaisulle jonka kokonaispalvelupaketti on kunnossa.

—

Kulttuuria kvarttaalitalouteen: Klaava.fi